Uutta logoa uuden vuoden ratoksi.
#1m2lab Nää S-marketin robot on kyllä luttamia. Pitääpi joskus kokeilla, osaako tuua meille asti. Vai hyytyykö kairatien ylämäkeen.
Olen viime päivät treenannut Onshape apin käyttöä android -tabletilla kynäavusteisesti. Vielä kasaamista ootteleva laserleikkuri tarviaa pistepuhaltimen, joten sen mallintelin. Sentrifugaalinen ropelli, rungossa R 1/4” kierre nipalle, johon 5mm silikoniletku kiinni, ja toinen pää leikkuupäähän.
Moottoriksi tuleepi vanha HDD -moottori, jota ohjaillaan mosfetein arduino nanon kautta 12v jännitteellä.
#1m2lab #centrifan Asiallinen toimintamatka työmaalta lähtiessä. 🤘🏻
Arvelen, että kohta etitään jälleen kadonnutta luuria.
#nepsyperhe #adhd #mismunluurion Pojan kanssa yhteinen projekti menossa, johon poika kysyi apuja kotelon mitoittamiseen ja mallinnukseen. Speksattuna vähintään 85 litrainen kotelo, jonka elementit vaativat suljettuna kotelona toimiakseen kunnolla.
Mallinnus tehty Lidar -pistepilven avulla tehdystä pintamallista, joka tehtiin iPhone 14 Pro -versiolla ja Sitescape -apilla. Apin pistedatan siirsin työasemalle, ja pistepilven käsittelin CloudCompare -softalla, jolla saa suodatettua kohinaa pois, ja loput leikattua ohjelman segmnetointittyökalua apuna käyttäen. CloudComparesta saa valmiin käsitellyn datan PoissonRecon -työkalulla mesh -verkoksi. Verkon siivous Meshlab / Freecad pallottelulla. Meshlabilla saa kolmioverkotuksen paremmin tehdyksi, Freecadilla siivottua loput.
Varsinaisen mallinnuksen tein Blenderillä, jota olen karsastanut pitkään. Nyt tuli sopiva projekti sen haltuun ottamiseksi. Blender on loistava työkalu mesh -verkkojen työstämiseen ja mallien rendaukseen.
Mallinnettu subbari on tilavuudeltaan melko tarkkaan 100 litraa, tilavuus näppärästi laskettu Blenderin 3d Print Toolboxin Volume -ominaisuudella.
#1m2lab #blender #freecad #meshlab #cloudcompare #subbariprojekti 

Kysymystä Japanin mytologian tietäjille: Mitä on kuvien henkilön kasvoissa olevien kirjoitusten takana, ja mitä katanaan on stanssattuna?
Kuvaleikkeen yhtyeen Distant videolta The Undying. Kappale on osana yhtyeen 2024 julkaistua levyä Tsukuyomi : The Origin. Ainakin levyn nimen Tsukuyomi on sintolaisuuteen / Japanin mytologiaan suora viittaus.
#japani #distant #undying #metalhead #deathcore Pitihän se vielä uudestaan katsoa Areenasta Lorna Shoren keikka #tuska2025
Kuvan räpylät kuuluvat allekirjottaneelle, ja kertoo oleellisen. Keikka aivan mahtava.