Tokion kirsikankukkahuumassa piilee riski – viranomaiset varoittavat vanhojen puiden kaatumisesta
Yksi ohikulkija loukkaantui jäätyään puun alle Chidorigafuchissa.
Tokion kirsikankukkahuumassa piilee riski – viranomaiset varoittavat vanhojen puiden kaatumisesta
Yksi ohikulkija loukkaantui jäätyään puun alle Chidorigafuchissa.
Tekoäly ennustaa kirsikoiden kukintaa Japanissa – ”Joudunkohan työttömäksi”, vitsailee Helsingin kirsikkapuiston aktiivi
Hanami-juhla tuottaa Japanissa miljardeja euroja maan talouteen, joten kirsikankukkien puhkeamista halutaan ennustaa hyvin tarkasti.
#Luonto #Japani #Kirsikankukinta #Kirsikkapuut #Roihuvuori #Sääennusteet #Helsinki #Hanami #Tekoäly #Ulkomaat
Japani sallii yhteishuoltajuuden avioeron jälkeen
2/2 Juu, ei ole #Kalifornia yhtään kuolemanrangaistusta toteuttaneet 20 vuoteen, mutta paitsi, että jonossa jollotetaan yli 700 ihmistä, ei sitä itse rangaistusta saada poistettua - se halutaan pitää.
Ajoittain olen #pohdings tätä(kin), ja nyt taas pompahti mieleen, kun näin tootin Japanista, kuolemasta ja rangaistuksesta.
Kun #Japani akin jaksetaan fanittaa, unohtaen (valaiden tappamisen lisäksi), että #kuolemanrangaistus on voimassa. Eikä maan konservatiivisuuskaan ilm. haittaa.
Japani tiukentaa maahanmuuttolinjaansa
Suuri osa Japanin maahanmuuttajista tulee Kiinasta, Vietnamista ja Etelä-Koreasta.
Miten ajatella minuutta? "Hän (filosofi Anttoni Kuusela) viittaa zen-mestarin opetukseen, jonka mukaan Buddhan tie on itsen oppimista ja itsen oppiminen on itsen unohtamista.
Ja sitten kun on itsen unohtanut, niin kaikki asiat tulevat vahvistamaan itsen.”
Kuuselan haastattelu, Uusi Juttu:
https://www.uusijuttu.fi/juttu/suXui6ac-aVPJliT5-19803
🙏
Japanilaisen filosofian johdanto -kurssin tiedot:
https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kurssitarjonta/japanilainen-filosofia/
Tampereen yliopiston kielikeskus on lopettamassa japanin, korean, kiinan, portugalin ja italian opetuksen. Syyksi kerrotaan, että kielikeskuksen pitää nykyisen budjetin puitteissa panostaa enemmän akateemiseen kirjoittamiseen sekä suomi toisena kielenä -opetukseen. Suosittujen japanin kurssien karsimista taas perustellaan sillä, ettei niitä voida järjestää joka vuosi, mikä vaikeuttaa opintojen suunnittelua. (Eli ensin järjestetään resurssien puuttuessa vaihtelevasti ja sitten tätä käytetään perusteluna sille, että ei järjestetä ollenkaan?)
Tällaiset päätökset kertovat vahvasti siitä, mikä arvo kansainväliselle osaamiselle ja kulttuurituntemukselle oikeasti annetaan. Kielten puhujien määrällä, opiskelijoiden kiinnostuksella niihin tai niiden merkityksellä tulevaisuuden kannalta ei ole väliä, kun on päätetty, että näillä ei ole väliä ja rahaa ei mistään anneta muuta kuin nyt korkeintaan tekoälyprofessuureihin.
Sony saa seuraa: myös Panasonic lopettaa omien televisioidensa valmistuksen
Panasonicin televisiobisnes siirtyy kiinalaisen Skyworthin pyörittämäksi - eli Panasonicin brändi jatkaa elämäänsä, mutta televisioissa ei ole enää muuta japanilaista kuin se brändi.
https://dawn.fi/uutiset/2026/02/24/panasonic-lopettaa-televisioiden-valmistuksen
#panasonic #televisio #japani #kiina #uutiset #teknologia #tekniikka