✨️ Kirja-arvostelu ✨️
*ei spoilereita*

𝗛𝗼𝗽𝗲𝗮𝗸𝘂𝗿𝗸𝗸𝘂 - 𝗦𝗶𝗿𝗶 𝗣𝗲𝘁𝘁𝗲𝗿𝘀𝗲𝗻

🐺 Juva on saanut elinikäisen arven mieheltä, jonka hän itse päästi vapaaksi. Kun levottomuus kaupungissa yltyy, Náklavissa alkavat levitä uudet, fanaattisen uskonnolliset voimat. Juvalle valkenee, että hän on aloittanut sodan, jonka seurauksia hän ei osaa aavistaa. 🐺

Vardari-sarjan kakkososa eli jatkoa Rautasudelle.

Synkkyyksien keskellä jatketaan. Juva ei tiedä kehen luottaa ja lukijakin saa pohtia kuka aikoo mitäkin ja miksi. Kaupunkia uhkaa vaara, mutta onko kyse pelkästään susitaudista.

Pääjuoni ei edennyt vauhdikkaasti tässä osassa ja sahattiin tilanteesta toiseen epävarmuudessa velloen, mutta tarina tempasi silti jälleen mukaansa.

Loppu enteilee, että kolmannessa osassa panokset tulevat olemaan kovat!

Nauratti, kun kirjoitin tuon viimeisimmän vinkin kelle tää sarja sopii 😂 Älä siis odota ihan perinteisintä romantasiaa, vaan Pettersen on tehnyt tämänkin troopin omalla tavallaan!

Suosittelen sarjaa, jos tykkäät:
☔️ pohjoismaisesta fiiliksestä
🩸 synkästä fantasiasta
🦷 uhkaavista taudeista ja ulkopuolisista vihollisista
👥️️ nuorista naispäähenkilöistä ja iättömistä miehistä

📓 Siri Pettersen: Hopeakurkku (Hertta Kustannus, 2024 | käännös: Eeva-Liisa Nyqvist | kansi: Siri Pettersen)

#kirja #kirjapixelfed #kirjapixel #kirjamastodon #fantasiakirjallisuus #siripettersen #hopeakurkku

Melkoinen määrä luettavaa tässä oli, reilu 600 sivua outoa fantasiaa. Välillä tuntui että jaksaako tämmöistä, mutta tarina sitten kuitenkin veti mukaansa. Seuraava osa on varauksessa kirjastossa.

#kirjat #SiriPettersen

Tämän vuoden ensimmäinen kirja #kirjat #KirjaMastodon #siripettersen #rautasusi #vardari

Sen verran aikaa oli kulunut kirjasarjan ensimmäisen osan lukemisesta että kesti aikansa päästä tarinaan sisälle. Mutta sitten se kaappasikin mukaansa.

#kirjat #SiriPettersen

Reilu 80 sivua olen tätä fantasiaromaania lukenut enkä osaa sanoa pitäisikö tästä tykätä.

#kirjat #SiriPettersen

Ooooh, the sheer badassery of this piece, I love it! 😍🙌 Hirka, definitely from book 3, The Might, with a magnificent manga feel, by «Plumfriend» from Sweden. She’s just 16 and calls this a «messy sketch» … She should have seen MY messy sketches 😂 And yes, that is a heart she’s holding … A blood red heart in black gothic casing is due! ❤️

#FanArt #FanArtFriday
#FantasyArt #TheRavenRings #OdinsChild #fantasy
#FantasyBooks #writer #SiriPettersen #writing
#Norse #bookstodon

Well hello! Long friday, short skirt! 🙌🔥😍 This glorious Hirka is so hot she might even challenge Instagram algorithms 😬 Superb drawing by Pennyvonpumpkin on Insta. I love the style, with sore knees and all those details in her hair. And those trees! Thank you! Super happy to award a green heart! 🙏💚

#FanArt #FanArtFriday #fandom
#FantasyArt #ravneringene
#TheRavenRings #odinsbarn #OdinsChild #fantasy
#NordicFantasy #FantasyBooks #SiriPettersen #writing #bookstodon #Norse #NordicMyths

@juusosnazarene
Tykkäsin näistä. Muutama vuosi sitten jututin Siri Petterseniniä kirjamessuilla. Mukava ihminen. Löytyy myös täältä Mastodonista #siripettersen

I really don’t understand why people are having such a hard time with this, it’s the simplest thing! Also: Consider bringing your butler, but let the rest of the staff off. Happy to help! 🍸

#SnarkyWritingTips #WritingTips #writing #writer #AmWriting #WritersOfInstagram #WritersOfIg #fantasy #FantasyWriter #Bookstagram #books #author #SiriPettersen #NordicFantasy #NaNoWriMo

I’m just gonna shout until mall security drags me out of here so HELLO, ARE THERE ANY MORE WRITERS IN HERE?
#fantasy #sf #sci-fi #ya #yabooks #author #authors #writer #writers #fantasybooks #fantasyreaders #writing #amwriting #siripettersen