HS Kolumni | Miksi klassikoiden lukeminen tuntuu nykyisin niin raskaalta?
Minun vastaus: Jos klassikoksi luokitellaan vuosikymmenestä toiseen samat vanhat teokset, eikä mitään uudistumista listaan löydy, niin alkaahan se lista tuntua jo raskaalta ja tunkkaiseltakin. Klassikko-ajattelun pitää olla rohkeaa ja uusiutuvaa. Harry Potter ja Nälkäpeli -sarjat ovat nousseet klassikoksi. N.K. Jemisinin Murtunut maailma -trilogia on hivuttamassa itseään klassikoksi ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua on klassikko. Niissä on jotain kirjallisuutta uudistavaa, joka on uponnut lukijoihinkin. Kaikki ovat 2000-luvun kirjoja ja naisten kirjoittamia.
Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasen käsi esitteli lajin, jossa voi olla mies ja nainen, olla isä ja äiti yhden elämän aikana ja vaihtaa roolia useamman kerran. Vaikka kirja on julkaistu jo lähemmäs 60 vuotta sitten, se on yhä rohkea teos, ja avannut sukupuolen käsitettä, mitä monet muut kuuluisat kirjailijat eivät pystyneet/halunneet/osanneet tehdä. Ehdoton klassikko.
Mutta kuka sanoo ja päättää mikä on klassikko? Onko Teemestarin kirja tai Tainaron kotimaisia klassikoita? Jos on, niin kuka uskaltaa laittaa ne vihdoin suosituslistoille sellaisena? #kirjamastodon #kirjafedi #klassikot







