RE: https://todon.nl/@naturpur/116171615747038218

Heute👍📖

»Alles muss man selber machen«

#Buchvorstellung
Fr, 13.03.26
19 Uhr
#Freiburg #Susi -Café

"On sydäntalven yö kaukana erämaan kätkössä, kynttiläkuusimetsiköt ovat verhoutuneet tykkylumikaapuihinsa ja jää on koristellut kylmän kauniilla kuurankukkapitsillään vapaana virtaavan kosken reunustat.
Vihreänä hulmuavat revontulien loimut tanssivat tähtikirkkaan pakkastaivaan poikki, kun pitkään yhdessä ollut susipariskunta on lähtenyt seikkailulle ja vaellukselle talviöisen erämaan poikki - ne huomaavat revontulien öisen tanssin yläpuolellaan, mikä saa ne liikkeelle ja kirmaamaan yli kosken solisevien kuohujen, maiseman kauneudesta, toistensa seurasta ja jaetusta seikkailustaan iloiten."

Kosket ja metsäiset virtapaikat ovat lempimaisemieni joukossa, ja talvisen luonnon kauniit lumiset sekä jäiset yksityiskohdat ovat aina yhtä inspiroivia. Tässä maalauksessa minua inspiroi myös moniaistillisen vaikutelman luominen, niin että maisemaa katsoessa voisi myös kuulla virtaavan veden solinan ja tuntea talvisen pakkasilman ihollaan. Myös "vapaus" oli sana, mikä tuli vahvasti mieleen imaalauksen tunnelmaa suunnitellessani.

Maalauksissani susipariskunnat kuvaavat uskollisuutta ja yhteisöllisyyttä - susi on sosiaalinen ja älykäs eläin, joka on yksi uskollisimmista eläimistä puolisoaan kohtaan ja kiintyy vahvasti omiin laumanjäseniinsä, aivan kuten me ihmisetkin. Ne ilmaisevat yhteenkuuluvuuttaan ja sosiaalisia suhteitaan monivivahteisella elekielellään ja myös leikkisyydenkin kautta. Tämä maalaus kuvaakin myös yhdessäolon iloa.

Myös korpit ovat jälleen mukana yksityiskohdissa, se on myös yksi lempieläimistäni ja olen nähnyt korppeja viime aikoina jopa enemmän kuin ennen, melkein joka kerta kun olen ollut metsässä ja monta kertaa ne ovat lentäneet läheltäni. Niillä on susien kanssa myös mielenkiintoinen symbioottinen suhde luonnossa - "sudenkaarne" onkin yksi nimitys korpille.

"Pohjoiset taivaantulet II" | Akvarelli ja guassi, 40 x 30 cm | 2025 | Myyty

#taide
#kuvataide
#talvi
#luonto
#susi
#revontulet
#suomi
#lappi

🌻Ökologische Konversion statt Schließung!

🤝Ein Abend zur Unterstützung des Fabrikkollektiv exGKN.

14.03.2026 | 19:00 Uhr | SUSI-Treff (Vaubanallee 2, 79100 Freiburg)

Nachdem alle Beschäftigten des damaligen GKN-Werks in Campi Bisenzio bei Florenz im Juni 2021 übers Wochenende gekündigt wurden, hatten 350 Arbeiter:innen eine „unbefristete Betriebsversammlung“ organisiert – eine legale Form der Werksbesetzung, die immer noch ununterbrochen läuft.

Eine Genossenschaft ex GKN FOR FUTURE (GFF) wurde gegründet.
lest hier mehr:
▶️ https://tacker.fr/node/17485

Zur Unterstützung des Fabrikkollektivs, zeigen wir eine Dokumentation (ca. 30 Minuten), geben einen Input zur aktuellen Lage u schaffen Raum zum Austausch.
Im SUSI-Cafe gibt es Getränke:

Spenden könnt ihr gerne am Abend selbst oder über diese Webseite:
▶️ https://www.produzionidalbasso.com/project/unazione-per-salvare-gff-dare-uno-schiaffo-in-faccia-al-sistema-non-ha-prezzo/

💪Solidarität ist unsere Stärke und Klasse!

#freiburg #GKN #Arbeitskampf #Solidarität #Insorgiamo #Exgkn #Klima #fau #arbeiter #susi #collettivodifabbricaexgkn #betriebsversammlung #selbstverwaltung #freiearbeiterinnenunion #lastenrad #solidarietà #Photovoltaik #kollektiv #arbeiterInnen #florenz #fundraising #genossenschaft #zukunft #ökologie
#produktion #antikapitalismus #transformation #CampiBisenzio

👍📖
»Alles muss man selber machen«

ein #Buch über Menschen, die sagen: So kann es nicht weitergehen – wir nehmen unser Schicksal selbst in die Hand. Ob in den Straßen von #Paris 1871, den Fabriken Petrograds 1917, den Städten u Dörfern #Nordsyrien s o im Urwald von #Chiapas – überall entstanden im Zuge #sozialeKonflikte u #Aufstände #Räte: #Selbstorganisierte #Zusammenschlüsse in allen gesellschaftlichen Bereichen, die nicht nur #protest ieren, sondern beginnen, das gesamte Leben neu zu gestalten.

Christopher #Wimmer erzählt in lebendigen Szenen, wie solche #Bewegung en entstehen, wie sie funktionieren – woran sie oft auch scheitern. Zeigt an unterschiedlichen #historisch en Beispielen, wie Menschen #Schule n u #Krankenhäuser selbst verwalten, wie sie #Entscheidung en im #Kollektiv treffen,Güter verteilen, #Streit schlichten,sich verteidigen –ohne zentrale #Regierung o #Staat. #Geschichte n von Mut, Hoffnung, auch Niederlagen. Was wir von den #Rätebewegung en vergangener u heutiger Tage lernen können – für eine #selbstverwaltet e u #demokratisch e #Gesellschaft, die nicht nur auf dem Papier steht, sondern im Alltag gelebt wird.

#Buchvorstellung
Fr, 13.03.26
19 Uhr
#Freiburg #Susi -Café

➡️ labandavaga.org

@karldietzverlag

#Rätekommunismus #arbeiterbewegung #Rojava #Solidarität

"Susi ei ole hallinnollinen numero, harrastusväline tai resurssi, vaan tunteva ja älykäs yksilö, jolla on kiistaton itseisarvo. [...] Suden laillisen tappamisen normalisointi viestii eläimen vähäisestä arvosta ja saattaa siten jopa lisätä jo nykyisellään runsasta laitonta salametsästystä. Kun Suomen ihmispopulaatio on 5,6 miljoonaa ja susia on vain muutama sata, väite suden aiheuttamasta ”määrällisestä ongelmasta” on absurdi."

https://www.verdelehti.fi/2026/03/04/populismia-suden-kustannuksella/

#Politiikka #Eläinoikeudet #Metsästys #Susi

Populismia suden kustannuksella

Ville Aarnion puheenvuoro sudenmetsästyksen “tieteellisyydestä” ei kestä tarkastelua, kirjoittavat Oikeutta eläimille -järjestön Juhis Ranta ja Milla Millasnoore.

Verde
Bounceweiser (Susi&Paula Remix)

YouTube

Siitä onkin jo kauan kun olen viimeksi nähnyt oikean suden - villisuden näkeminen ja kuvaaminen on toki vieläkin yksi toiveeni, mutta kuitenkin pääsin harmaaturkin voimaan Ranuan eläinpuiston vierailulla tänään 🐺❄️ 

Lumituisku tulikin hieman yllättäen reissuun mukaan, kameran huurustuva linssi toikin pikku haasteen mukaan ja lepäilevät sudetkin saivat pikkuhiljaa lumipeiton päälleen - kun yksi niistä alkoi heräilemään ja nousi jaloilleen, sen selästä tipahteli isoja lumipaakkuja ja sen olikin ravisteltava huolella turkkiaan ❄️ 

Puistossa oli korppipariskunta joista toinen raakkui minulle, mutta myös villejä korppeja lenteli paljon susien aitauksessa ja niistä sainkin napattua vihdoin viimein toivomiani lumisia kuvia (vaikka ei ehkä ihan erämaassa olleita korppeja, mutta ehkä tämä kuitenkin lasketaan yhden luontokuvahaaveen toteutumiseksi 😃). 

Susien käyttäytymistä oli myös mielenkiintoista seurata ja sitä miten ne ilmaisivat sosiaalisia suhteitaan ja mielialojaan monivivahteisella elekielellään.
Lopulta katsoin yhtä sutta silmästä silmään kun se juoksi suoraan kävelysillan alapuolelta ja katsoi ruskeilla silmillään ylöspäin minua - suden katseessa on jotain mystistä mikä ainakin minulle tuntuu uppoutuvan suoraan ytimeen ja se hetki näkyy kolmannessa kuvassa 🐺❄️

#susi
#luonto
#talvi

Viisi väärää väitettä susista

Suden metsästyksen sallimisen myötä keskustelu susista on käynyt kuumana. Avoin keskustelu on tärkeää, mutta välillä omaa kantaa perustellaan väärillä väitteillä. Tässä jutussa vastaamme viiteen usein…

WWF Suomi

Vautsi?

https://yle.fi/a/74-20209247

Ehkä tuo tuli jo linkattua, mutta palasin "linjoille" vasta äsken.

#susi #metsastys #karhu #ilves #saukko #luonto #suojelu

Suden metsästys halutaan kieltää Turun ja Raision mailla – Luonnonsuojeluliitto pitää valtuustoaloitteita uraauurtavina

Tiettävästi kyseessä olisi ensimmäinen kerta, jos kunta kieltää omilla maillaan suurpetojen metsästyksen.

Yle Uutiset

Suojeluttaako?

"... maanomistajalla, kuten kunnilla, on oikeus kieltää tai sallia metsästys vain omilla maillaan. Veistola arvelee, että Turun ja Raision esimerkit voisivat rohkaista muitakin kuntia tekemään vastaavia päätöksiä."

#susi #metsästys #luonnonsuojelu

https://yle.fi/a/74-20209247

Suden metsästys halutaan kieltää Turun ja Raision mailla – Luonnonsuojeluliitto pitää valtuustoaloitteita uraauurtavina

Tiettävästi kyseessä olisi ensimmäinen kerta, jos kunta kieltää omilla maillaan suurpetojen metsästyksen.

Yle Uutiset