3/3 KylläKyllä, #LiOnLion in äänimäärää selittää se, että eurovaaleissa häntä sai äänestää valtakunnallisesti, ei vain Turuus tai Varsinais-Suomessa,

MUTTA vastahan oli ollut pressanvaalit, joissa sama tsäänssi, mutta silti Anderssonin äänipotti jäi suht vaatimattomaksi.

ELI tällaisia ym. kieroilla motiiveilla varustettuja äänestäjiä - puolueesta viis - on voinut olla Anderssonin valtaisan äänimäärän takana myös.

#Vasemmistoliitto #vasemmisto #kokoomus #HSgallup #gallup #politiikka

2/3

MIKÄLI eurovaaleissa oli #LiOnLion -äänestäjiä, jotka äänestivät Anderssonia ihavvaa, että saavat argumentoinnin kuningattaren pois Suomesta Rysseliin pienemmälle näkyvyydelle, ja näin muillekin poliitikoille - puolueesta viis - jää paremmat tsäänssit loistaa mediassa, niin nämä suunnitelmat ovat kyllä osoittautuneet skeidoiksi, kun #vasemmisto vain kasvattaa kannatusta Listä viis (koska #hallitus on niin karmee.)

#vasemmisto #kokoomus #HSgallup #gallup #politiikka

1/3 "Vasemmistoliiton kannatus on korkeimmillaan kolmeen vuosikymmeneen, selviää Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaisemasta kannatusmittauksesta."

"Suurimmillaan puolueen kannatus oli lehden mittauksessa 11,9 prosenttia helmikuussa 1995."

"Kokoomuksen kannatus oli huhtikuussa alimmillaan viiteen vuoteen, ja nyt vajoaminen jatkui."

#Vasemmistoliitto #vasemmisto #kokoomus #HSgallup #gallup #politiikka

https://yle.fi/a/74-20226895

HS-gallup: Vasemmistoliiton kannatus korkeimmillaan kolmeen vuosikymmeneen

Muutokset kuukausi sitten tehtyyn edelliseen mittaukseen nähden ovat varsin pieniä.

Yle Uutiset

"Loiskiehunta ei näytä vaikuttaneen #Sdp:n kannatukseen, mutta uusia kohuja voi olla tulossa."

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011885995.html

Mikä #loiskiehunta?

Onko Suomi-Twitterissä ja iltapaskistossa ollut taas käynnissä joku vesilasimyrsky?

Varsinaiseen asiaan: Uusi #HSgallup julkaistu, siinä ei ole mitään ihmeellistä, ja totuttuun tapaan siinä on maksumuuri.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011882075.html

#politiikka #kohu #demarit #KysyMastodonilta #gallup #gallupit

Maailma heiluu, puoluekannatus pysyy

Puolueiden asetelmat säilyivät lähes entisellään HS:n tuoreessa kyselyssä.

Helsingin Sanomat

#Persut nousee Hesarinkin gallupissa, muttei sentäs virhemarginaalin ylittävästi kuten Ylen gallupissa viimeksi. 1,4 % kuitenkin.

Yllättäen #Hesari ei tällä kertaa ole laittanut gallupiaan maksumuurin taakse (ainakaan vielä; Yleltä löytyy tiivistelmä, jos myöhemmin laittavat).

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011558519.html

https://yle.fi/a/74-20188403

#HSgallup #gallup #gallupit #politiikka #hallitus #sinimustahallitus #äärioikeisto

Perussuomalaisten kannatus elpyy

Perussuomalaisten kannatus nousi 12,8 prosenttiin, mutta keskusta on yhä noin kolme prosenttiyksikköä edellä.

Helsingin Sanomat

#HSgallup ei tarjoa mitään uutta, saati virhemarginaalin ylittävää.

#Kokoomus laskee 0,4 %, #persut nousee saman verran.

#YleGallup issa persut nousivat myös hieman, mutta nousu loppui, kun #Keskisarja-kohu iski päälle. Tässä Ylen referoinnissa ei ole mainintaa, onko Hesarilla ollut sama homma (#HS:lla gallupissa maksumuuri).

Hallituksen kannatus on 36,9 %, #SDP:n kaula kokoomukseen 6,9 %:a.

#Oispa vaalit.

https://yle.fi/a/74-20183352

#politiikka #hallitus #sinimustahallitus #gallup #gallupit

HS-gallup: SDP karkaa entistä kauemmaksi kokoomuksesta

SDP:tä suosi 25,3 prosenttia ja kokoomusta 18,4 prosenttia vastaajista.

Yle Uutiset

Jatk. Yo. kuun alun #YleGallup, ja siinä tapahtunut kokoomuksen lasku ei mitä ilmeisimmin ollut virhe, sillä #kokoomus laskee myös uudessa Hesarin gallupissa - ei niin paljoa, mutta prossan kuitenkin - niin, ei ylitä virhemarginaalia.

Muuten puolueiden suhteen ei mainittavia muutoksia.

Hallituksen kannatus taas on Hessun gallupissa reilusti Ylen moista alhaisempi - vain 37 %:a.

Archivessa maksumuuritta:

https://archive.is/H39GS

#HSgallup #politiikka #hallitus #sinimustahallitus

Uusi #HSgallup on julkaistu.

Ei mitään ihmeellistä auringon alla. Suurin muuttuja on persujen 0,6 % kannatusnousu, eli selvästi alle virhemarginaalin.

Sitä olennaisinta, eli kokoomuksen laskua, ei tapahdu nytkään plusmiinusnolla. Vattu.

Hallituksen yhteiskannatus 37,8 %:a.

https://archive.is/VVf1z

#gallup #politiikka #hallitus #sinimustahallitus #eduskunta

#Hesari laittanut gallupinsa taas maksumuurin taakse, mutta #Yle referoi.

https://yle.fi/a/74-20168595

#SDP edelleen kirkkaasti kärjessä, #persut rommaa taas, ja kannatus on nyt vasemmistoliiton kanssa tasoissa tasan 10 pinnaa.

Hallituksen kannatus laskenut 37,3 prossaan, mikä on pohjanoteeraus

HS:n juttu täällä

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011309596.html

#HSgallup #gallup #politiikka #hallitus #sinimustahallitus #OrponHallitus #vasemmisto #vasemmistoliitto

HS-gallup: SDP kirkkaasti kärjessä, perussuomalaisten kannatus vajosi kymmeneen prosenttiin

SDP:n ero toisiksi suosituimpana olevaan kokoomukseen oli tuoreessa mittauksessa yli viisi prosenttiyksikköä.

Yle Uutiset

#SDP jatkaa nousuaan HS:n gallupissakin, kannatus jo 25,3 %:a. Mutta myös #kokoomus. Vähän, mutta nousee.

Sitä voi silti hihkua, että #persut rommaa taas. Ja huolella. Liki 4 &:a. Kannatus enää 10.5 %:a. AhHahHAAA!

Hallituksen kannatus 37,8 %:a.

EDIT: SDP + vas + vihr + #RKP = 47,4 %:a.

Neljän prossan edestä nyt sieltä nukkuvien puolueesta jengiä PRKL!

Ylellä referaatti:

https://yle.fi/a/74-20163065

Hessussa maksumuurin takana:

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011243036.html#kirjaudu

#HSgallup #gallup #politiikka

HS:n kysely: Perusuomalaiset kyntää yhä syvemmällä, SDP:lle ennätystulos

Myös keskusta on petrannut kannatuslukemiaan ja ohittanut perussuomalaiset.

Yle Uutiset