Jessi Jokelaisen sarjakuva "Femokratia" (Suuri Kurpitsa, 2024) kertoo tasa-arvon toteutumattomuudesta koko Suomen eduskunnan olemassaolon ajan. Tiukkaa settiä setävallasta ja seksuaalisesta häirinnästä valtiollisessa päätöksenteossa. Sarjakuva perustuu nuoren naisen kokemuksiin kansanedustajan työstä ja nostaa esiin monia ongelmallisia ilmiöitä: ulkonäköpolitiikka, yhteiskunnan kaksoisstandardit (millaisia miesten vs. naisten on soveliasta olla politiikassa), yleinen naisviha.
Tärkeää ja sivistävää luettavaa kaikille aiheensa puolesta. Jokelainen on kiitettävästi kaivanut lähteitä ja taustoittanut juttuja niin lähivuosikymmenille kuin Suomen demokratian aamuhämäriin. Sarjakuva sivuaa myös yleisempiä intersektionaalisen feminismin esiin nostamia, ongelmallisia ilmiöitä: naiset taistelemassa keskenään pienestä määrästä valtaa, kun keski-ikäiset setämiehet voivat myhäillä turvassa omassa etuoikeudessaan; naistenlehtien ulkonäköoletukset; läskiviha; kuinka miehet hyötyisivät tasa-arvosta, mutta vastustavat sitä periaatteesta; poliitikkojen häirintä ja maalittaminen internetissä.
Kerronta vaihtelee napakasta, taustoitetusta asiatekstistä poleemiseen mielipidekirjoitukseen, mutta väitteillä on aina perustelut. Visuaalisella puolella on aika paljon realistisen tyyliteltyjä kuvia poliitikoista ja julkisuuden henkilöistä, jotka näyttävät valokuvan perusteella maalatuilta. Parhaimmillaan tällainen kuvakerronta toimii, kun henkilöhahmot rinnastetaan jonkin hulvattoman repliikin tai muun kontekstin kanssa; vaikka kuva ei olisi karikatyyri, kokonaisuus toimii samalla tekniikalla kuin meemikuva: alun perin vakava kuva poliitikosta tietyssä tilanteessa saa loputtomasti uusia tulkintoja. Samoin historian kätköistä kaivettu kuva C.G.E. Mannerheimista vuonna 1911 alastomana hevosen selässä on lysti.
Pidemmän päälle näitä yleensä realistisia, mutta jäykkiä ihmispäitä on hieman raskasta katsella. Joo, realistisuus tuo tietty tunnistettavuutta, että muistutetaan, että juuri tämä mulkku tällä pärställä sanoi tai teki näin. Toisaalta tätä voisi verrata joissain feministisissä zineissä käytettyyn vanhaan kunnon kollaasitekniikkaan: käytetään (ihmisten) valokuvia lehdistä leikaten ja isketään päälle hulvatonta satiirista lisäkontektia. Jos miettii visuaalista jatkumoa, niin ehkä Jokelaisen realistisuus ja kollaasimainen meeminomaisuus, myös vastamainoksenkaltaisuus, on lähellä yhtä päätä ja kaukana toisella puolella ovat Kari Suomalaisen tai Ville Rannan tapaiset pilapiirtäjät, jotka muutamalla viivalla saavat eloisan ja tunnistettavan karikatyyrin. Silleen Femokratia on aiheiltaan ja käsittelytavaltaan tiukan asiallista ja satiirista Liv Strömquist, vaikka Strömquistin piirros onkin yksinkertaisempaa ja karrikoidumpaa. En tässä sano, että yksi olisi toista parempi, vaan että kuvan voimaa on monenlaista.
Kulttuuria ja yhteiskuntaa ei kukaan yksin voi kammeta toiseen asentoon. Tasa-arvon edistämiseen tarvitaan myös miehiä. Vaikken ole sosiologi, veikkaan, että kulttuurinmuutokseen ja valtarakenteiden purkamiseen tarvitaan sinnikästä, laaja-alaista työtä. Femokratian kaltaiset sarjakuvat ovat tärkeitä sysäisyjä. Toivottavasti moni lukee tämän.
#jessijokelainen @jokelaisenjessi #femokratia #sarjakuvat #feminismi #demokratia #eduskunta #kirjamastodon