#Helsinginsanomat otsikoi taas pääkirjoituksensa, että ollaan Japanin tiellä. Ehkä?
Mun #Japani-intoilu alkoi pari vuotta sitten siitä, että aloin perehtyä #ikigai-ilmiöön. Sitä pidettiin tärkeänä syynä mm. Okinawan ihmisten pitkäikäisyyteen. Tutustuin pinta-alaltaan Jyväskylän kokoisen saaren historiaan. Rauhanomaiset alkuasukkaat kokivat 1800-luvulla Japanin valloituksen.
Toisen maailmansodan aikaan saaren asukkaista kuoli muistaakseni kolmasosa. Amerikkalaiset sotilaat miehittävät edelleen saarta, ja käyttäytyvät... No arvaat varmaan.
Kun yhteiskunta ei Japanissa auta, ihmiset etsivät turvaa yhdistyksistä, jotka tarjoavat jäsenilleen palveluita. Yhteiskunnan roolista kertoo, että esimerkiksi isoissa maanjäristyksissä mafia ja opiskelijajärjestöt ovat nousseet pelastustöissä tärkeään rooliin. Tai se, että sairaalassa ihmiset joutuvat itse hankkimaan itselleen puhtaat vaatteet. Se onnistuisi varmaan suomalaisilta synnyttäjiltäkin, mutta miten lienee pitkäaikaissairaiden laita? Kuka heidän pyykkinsä pesisi? Monet ihmiset Japanissa tekevät töitä loppuun asti, ehkä eivät intohimosta vaan koska on pakko, eläkkeet ovat pieniä.
#bluezone on varmaan jenkkien keksimä käsite, jolla yritetään löytää poikkeuksellisen pitkäikäisten alueiden salaisuutta. Kaikki haluavat elää pitkään, joten asiaa sietääkin penkoa. Syödään vihanneksia, hankitaan elämäntarkoitus, venytellään #radiotaiso'n tahtiin, ollaan yhteisöllisiä, jätetään mahalaukku osittain (30%) tyhjäksi, nautitaan #wabisabi'sta.
Viime syksynä tutkija kyseenalaisti Okinawan ihmeen, luin juuri
@unseenjapan -lehdestä. Ja kyllähän tämä järkeen käy. Salaisuus on niinkin raadollinen kuin puuttuvat syntymä- ja kuolintodistukset.
https://mstdn.jp/@unseenjapan/113970694631022917
No ei mun intoilu tähän lopu, olen saanut paljon irti japanilaisesta kulttuurista, vaikken satavuotiaaksi eläisikään. Ehkä opeista on hyötyä, jos yhteiskunnan tuki tästä vielä vähenee.