#runeberginpäivä #fredrikaruneberg #naisetsuurmiestenvarjossa
Suomalaiset muistavat Runebergin ennen kaikkea ansioituneena kirjailijana, kansallisvaikuttajana ja eeppisenä legendana. Tasa-arvon nimissä on kuitenkin hyvä joskus muistaa, että myös Runebergin aviopuoliso Johan kirjoitteli hänkin ihan sööttejä runoja, kunhan kotitöiltään jousi. Tänään hän viettäisi 222-vuotissynttäreitään, jollei olisi kuollut. Torttu sille! ☕
https://areena.yle.fi/1-3954031
#FredrikaRuneberg #Runeberg #Suomi #Kirjat #Kirjailija #Kirjallisuus
@hkarppkumm ostin tän Jyväskylän kirjamessuilta #marginaalimerkintoja-hankkeeseen yhdeksi lähdekirjakseni. ☺️ En ole vielä lukenut kuin vähän alkua.
Homma on vielä kesken, mutta voit jo käydä lukemassa Wikipediasta #fredrikaruneberg-artikkelin, jonka pistin varsin uuteen uskoon tällä viikolla. Tuleeko uutta tietoa, vai oliko kaikki jutut jo kirjassa?
Harva tietää, mutta on vähän laitonta syödä runebergintorttuja, ellei ole ainakin kerran elämässään lukenut Fredrika Runebergin kirjoittamaa Rouva Katariina Boijea ja hänen tyttäriään. Siinä on kuulkaa yksi ensimmäisistä suomalaisista historiallisista romaaneista, ellei ensimmäinen! Saatavilla nykyään myös e-kirjana.
https://www.gutenberg.org/ebooks/18624
Vähän liian illasta nyt ilmoitin, mutta ensi vuotta varten sitten. Onpahan aikaa lukaista.
#kirjamastodon #kirjadontti #runebergintorttu #runeberginpaiva #fredrikaruneberg
Aito ja alkuperäinen #FredrikaRuneberg in torttuohje reseptikirjastaan. Ja ei-aitoja #RuneberginTorttu ja. Pian täällä kotimuseossaan tarjoillaan niitä aitojakin.
EDIT: Lisätty resepti myös suomeksi, kun hyllyyn oli taas ilmestynyt kirja suomeksikin
EDIT 2. Fredrikan #torttu oli aika kuiva, sillä J. L. l. Janne tykkäsi juoda viinansa itse, ei kaataa sitä tortulle
#KoeRuneberg #Runeberg #RuneberginTorttu #runoilija #runous #runo #taide #kulttuuri #Borgå #Porvoo #kysely #gallup #RuneberginPäivä
Tämänkertainen #Mondog vietetään eilisen #Runeberginpäivä n tunnelmissa.
Tänään #lenkillä ikuistin Laikan eilen puhuttaneen #FredrikaRuneberg in patsaalla.
Tällä kertaa #Laika ei tehnyt Fredrikan puistoon torttua.
#ÄänislinnanLaika #koira #koirat #DogsOfMastodon #mastodogs #DogsOfFediverse #Runebergintorttu #Runeberg #VanhaPorvoo #GamlaBorgå #OldPorvoo
A) Lisään, että #Porvoo ssa on vaalittu #tasaarvo a, ja täällä on myös #FredrikaRuneberg in puisto, jossa hänestä patsas. Puisto sijaitsee sen talon vieressä, jossa J.L. #Runeberg kirjoitti #VårtLand l. #Maamme
Ja kyllä, #Laika on tehnyt torttuja myös Fredrikan puistoon.
B) En voi väittää, etten olisi lievästi pettynyt, ettei yo. torttuoivallukseni ole kerännyt tämän taajempaa suosiota. Vain yksi (1) tykkäys.
Eri someissa on tänään tapeltu siitä, leipoiko #FredrikaRuneberg itse #Runebergintorttu ja.
"Leivos- & kahvilakulttuurin tuntijan, emeritusprofessori Bo Lönnqvistin mukaan leivoksen kehitti kondiittori Lars Astenius #Porvoo ssa, jolta leivokset ostettiin #Runeberg ien kotiin.
Resepti on löytynyt myös Runebergin vaimon Fredrikan reseptikirjasta, joten voi olla, että niitä on heidän kotonaankin leivottu, vaikka leivokset yleensä tehdään konditorioissa, Lönnqvist toteaa."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/03/runebergintorttu-ei-ollutkaan-fredrikan-keksinto