Kesälomalukemisto jatkuu. Nyt tuli luettua Johan Ehnin Hevospojat, joka löytyi kirjaston vinkkihyllystä.

19-vuotias Anton työskentelee kotihoidossa ja saa asiakkaakseen melkein 100 -vuotiaan Sashan,. Anton löytää nipun valokuvia, jossa on kaksi nuorta miestä kohteena.

Ehnin kirja sijoittuu 1920- ja 1930-luvun vaihteen Eurooppaan sekä Ruotsiin vuonna 2014. Antonin ja Sashan tarinat nivoutuvat toisiinsa ja Ehn käsittelee hyvin eri aikakausia.

Suosittelen.

#KirjaMastodon #queerkirjat #kirjat

Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Luin Suuren märän salaisuuden viime kesänä sen saatua paljon hypetystä kirjagramin queer-tileillä. Uskalsin jopa ennustaa, että tästä voisi tulla yksi uusista lempikirjoistani, mutta valitettavasti olin aivan väärässä!

Suuri märkä salaisuus kertoo päähenkilön lapsuudesta ja teini-iästä Itä-Helsingissä, suunnilleen samalla seudulla jossa itse asuin ikävuosina 10–15. Oli hauskaa lukea näistä paikoista, vaikka niiden kuvailu jääkin aika etäiseksi. Kummastelin kirjailijan ratkaisua puhua paikoista niiden postinumeroilla, enkä edelleenkään oikein tiedä mitä mieltä siitä olen. Useita kertoja minun piti tarkistaa, mihin postinumeroon mikäkin paikka kuuluu, jotta hahmottaisin missä mennään. Myöskään hahmoille ei anneta kirjassa muita nimiä kuin esimerkiksi urheilija, kovanaama, sekä cheerleader 1 ja cheerleader 2.

Hallikaisen kirjoitustyyli on omalaatuinen – välillä teksti on kauniin runollista, välillä taas inhorealistista, ja kerronta on tajunnanvirtaa. Tunteeni vaihtelivat kirjaa lukiessa, välillä ihailin upeita tekstikappaleita ja välillä turhauduin tarinan katkonaisuuteen. Tuntuu, että jäin lopultakin harmittavan kauas tarinasta ja sen hahmoista, eikä se siksi kokonaisuutena tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin olisin toivonut. Onneksi pystyin ajoittain samaistumaan päähenkilöön itkettävän paljon. Eniten minua kosketti hänen rakastumisensa, johtuen tietenkin omasta, ajoittain kovin onnettomasta ja dramaattisesta rakkaudestani samassa iässä.

“Olisin halunnut kiertää kädet hänen vyötärönsä ympäri, niin että iho hänen vaatteidensa alla olisi kihelmöinyt. Tunnen vajoavani jonkin asian henkilöitymäksi, aivan kuin olisin pelkkä klisee. Tuolla menee rakastamani poika ja tältä se tuntuu: olen ajatellut vain häntä 10,000 minuuttia putkeen ja hän on ikiliikkeessä pois luotani tai kohti mun haaveeni katoamispistettä.”

Valitettavasti tarinan edetessä harkitsin ajoittain jopa kirjan jättämistä kesken. Loppua kohden ainoat tapahtumat tuntuvat olevan ryyppäämistä ja kuvailua siitä kuka käy kusella missäkin. Ymmärrän tämän varmasti kuvaavan realistisesti ja samaistuttavasti monen tuon ajan itähelsinkiläisen teinin elämää, mutta itsessäni se herätti lähinnä samaa ulkopuolisuuden tunnetta, jota jatkuvasti nuorena koin. Olisin varmasti sen ikäisenä allekirjoittanut kirjan päähenkilön seuraavat ajatukset:

“Mä en voi olla väärässä. Johonkin tuonpuoleisen kaltaiseen mun yksinäisyyteni on ollut kirjattuna ennen kuin ilmestyinkään tänne, se on asennettu varalleni kuin joustamaton sääntö yhtä piiloon kuin kaikki, mitä ikinä taivaankappaleiden takana onkaan, siihen mä uskon.”

Toivoin kovasti, että olisin tykännyt tästä kirjasta enemmän, olen nimittäin sitä mieltä että se on todella tärkeä lisä suomalaisen kirjallisuuden valikoimaan.

#KirjaMastodon #kirjat #SuuriMärkäSalaisuus #NikoHallikainen #QueerKirjallisuus #QueerKirjat #SateenkaariKirjallisuus #SateenkaariKirjat #SuomalainenKirjallisuus

Tässäpä kaksi kirjaa, joita yhdistää transhahmot ja masennuksen sekä kuoleman käsittely (hyvin eri näkökulmista). Uudelleenpostaan samassa Dead Collections tekstin, koska miksipä ei.

Kuura Juntusen Mähän tiesin ettei täällä ole mitään on nuoren kirjoittama kirja nuorille ja siinä korostuu kaikenlainen nuoruuteen liittyvä tunteilu ja haahuilu. Kirja tuntui jotenkin aika nostalgiselta, koska omissa luonnoksissa vilisi hyvin samanlaisia juttuja sillon kun itse 14–16-vuotiaana kirjottelin enemmänkin kaikkea fiktiivistä. Masennus ja ahdistus, maailman ja elämän turhuus ja oma (kaiken mittakaavassa) pienuus kaikui ja kolisi tekstissä todella kovaa.

Mähän tiesin ettei täällä ole mitään pohtii elämää, ystävyyttä, elämän tarkoitusta, perhettä, parisuhteita, rakastumista, ihastumista, kuolemaa ja, yllättäen, vähän myös Kuopiota ja kuopiolaista nuorekasta mummoa. Teksti oli kevytlukuista, mutta rytmi melko epätasainen. Poukkoilua aiheesta ja teemasta toiseen oli häiritsevän paljon, sillä vähän kaikkea käsiteltiin, mutta kaikkea melko pintapuolisesti. Uskon tämän nappaavan nuoren lukijan otteeseensa paljon tehokkaammin kuin esimerkiksi kaltaiseni 27-vuotiaan suht. paljon lukeneen.

#QueerLukuhaaste2025 : Nuorten tai lasten kirja

Isaac Fellmanin Dead Collections on ylistys arkistoille ja vampyyreille ja arkistovampyyreille.

Dead Collections on arkistoylistyksen lisäksI rakkaustarina ilman tyypillisiä vampyyrikliseitä. Transpäähenkilö(t) ilahdutti ja suututti ja nauratti ja itketti. Tässä oli lisäksi tosi hyvä kuvaus oman identiteetin löytymisestä/vahvistumisesta. Rakkaustarina transkirjallisuudessa on myös jokseenkin vaikea löytää? Löytyy sellasia kirjoja, joissa on seksiä ja rakkautta ja ystävyyttä ja valittuja perheitä, mutta tällasta varsinaista rakastumisen kuvaamista olen lukenut harvemmin. Tai ehkä ei ole osunut vain kohdalle. Tätä suosittelen siis oikein lämmöllä tämän vuoden transteemaisen #QueerLukuhaaste2025 :een kohtaan romanssi.

Yksinäisyyttä tässä käsiteltiin myös, sillä erakkoarkistovampyyri-päähenkilömme ei nimittäin osannut löytää omaa yhteisöään. Olisin mielelläni lukenut muista vampyyreista enemmän, koska tässä oli kiinnostava kuvaus vampirismista sairautena. Vampirismin patologisointi peilautuu jotenkin jännästi mun mielessä transsukupuolisuuden patologisointiin, mutta en oikein osaa sanottaa tätä sen syvällisemmin juuri nyt. Yritän silti: asia joka ei ole tyypilisesti nähty sairautena (vampirismi, jotain yliluonnollista) nähdään tässä maailmassa sairautena, samoin kuin asia, joka ei ole sairaus, mutta jota käsitellään meidän maailmassamme lääketieteessä eräänlaisena sairautena kontrollin ylläpitämiseksi (sukupuolimafia, joka päättää kuka on tarpeeksi sairas ansaitsakseen leikkauksia ja hormoneita ja siten rikkoa vakiintunutta teennäistä sukupuolijärjestelmäämme). (Trans)sukupuolisuus on kuin vampirismi. Se on yliluonnollista ja koskematonta, koska se sijaitsee meissä kaikissa juuri niillä tavoilla kuin itse haluamme, ja vaikka se on siten verrattavissa yliluonnollisena pidettyyn vampirismiin, transsukupuolisuus ei tartu kuten vampirismi (tosin kuin eräät luulevat). Jotenkin sellainen tunne mulle tuli. Vampyyrit on (sen lisäksi, että ne on homojen) transihmisten kulttuuripääomaa nyt. Arkistot kuuluu myös queerihmisille. Ei tätä edes tarvi selittää.

#QueerLukuhaaste2025 : romanssi

#bookstodon #KirjaMastodon #KirjaMasto #queerkirjat #Slukee #literature #kirjat