Kai ootte muistaneet toivoa luontorunoja? Mun toive yhden yksittäisen tekstin lisäksi olisi, että lähetyksessä olisi mahdollisimman paljon kaikkea vimmaa, raivoa ja vastarintaa luonnon puolesta. Luonnon kauneus ja luontorakkaus on tiedossa, ja perinteisestihän luontoruno on käsitetty aika tietynlaiseksi. Mä haluaisin jotain verta, suolenpätkiä ja päitä vadille: nyt riittää tää luonnon sössintä.
Palasin runolähetyksen jälkeen lukemaan Eeva Kilven Animaliaa uudelleen. Tällaista kokoelmaa ei ehkä julkaistaisi nyt – voin aika helposti kuvitella, että sitä pidettäisiin tendenssimäisenä, ehkä jotenkin liian suoraviivaisesti ja peittelemättömästi julistavana. Mutta on siinä vaan hienoja kohtia. Tämäkin:
Olen mutaa ja suota, olen sieni ja sammal,
olen mättäällä lakka, karpalo ja kyy.
Tai tämä:
Minä laulan sinulle rakkaudesta
puihin ja metsiin ja harjuihin.





