Kai ootte muistaneet toivoa luontorunoja? Mun toive yhden yksittÀisen tekstin lisÀksi olisi, ettÀ lÀhetyksessÀ olisi mahdollisimman paljon kaikkea vimmaa, raivoa ja vastarintaa luonnon puolesta. Luonnon kauneus ja luontorakkaus on tiedossa, ja perinteisestihÀn luontoruno on kÀsitetty aika tietynlaiseksi. MÀ haluaisin jotain verta, suolenpÀtkiÀ ja pÀitÀ vadille: nyt riittÀÀ tÀÀ luonnon sössintÀ.
Palasin runolĂ€hetyksen jĂ€lkeen lukemaan Eeva Kilven Animaliaa uudelleen. TĂ€llaista kokoelmaa ei ehkĂ€ julkaistaisi nyt â voin aika helposti kuvitella, ettĂ€ sitĂ€ pidettĂ€isiin tendenssimĂ€isenĂ€, ehkĂ€ jotenkin liian suoraviivaisesti ja peittelemĂ€ttömĂ€sti julistavana. Mutta on siinĂ€ vaan hienoja kohtia. TĂ€mĂ€kin:
Olen mutaa ja suota, olen sieni ja sammal,
olen mÀttÀÀllÀ lakka, karpalo ja kyy.
Tai tÀmÀ:
MinÀ laulan sinulle rakkaudesta
puihin ja metsiin ja harjuihin.





