Kumpi voittaa Triceratops vai Tyrannosaurus
Kysyi minulta töissä Laivuoren Paulus
Mikä minä olen sille vastaamaan
Multa paleontologian opinnot jäi kesken aikanaan
Anna minulle armahduksesi
Kerro mikä on lempidinosauruksesi
Kumpi voittaa Triceratops vai Tyrannosaurus
Kysyi minulta töissä Laivuoren Paulus
Mikä minä olen sille vastaamaan
Multa paleontologian opinnot jäi kesken aikanaan
Anna minulle armahduksesi
Kerro mikä on lempidinosauruksesi
"Polje jalkaa lujaa, napakkaan
ja loikkaa mukaan vaan!"
Olen löytänyt tieni jonkinlaisen lyriikan pariin. Runous on ollut minulle aina kovin vierasta maaperää. En ole kai lukenut muita runokirjoja kuin Kalevalan ja Vänrikki Stoolin tarinat, enkä sen paremmin ole itse yrittänyt kirjoittaa lyriikkaa. Mutta nyt proosan kautta olen päässyt senkin makuun. Homma lähti fantasiaromaanieni runo- ja laulukatkelmista, joiden lisäksi olen kirjoittanut mihinkään liittymättömiä laulunsanoja. Kiinnostavaa puuhaa. En näe itseäni kirjoittamassa muuten vain runoja rakkaudesta tai kesäpäivistä, mutta yksi humoristinen laulu jäniksestä on jo syntynyt.