OKM vaatii Vasemmistonuorilta selvitystä puheenjohtaja Pinja Vuorisen lausuntoihin liittyen. Vaatimus on israelin toteuttamaa palestiinalaisten holokaustia avoimesti tukevan ministeri Mika Poutalan (kd.) käsialaa. Ministeriö uhkaa Vasemmistonuoria OKM:n yleisavustuksen menettämisellä puheenjohtajan kansanmurhaa vastustavien kannanottojen vuoksi.

Ministeri kommentoi Iltalehdelle, että “rasismille ja antisemitismille täytyy olla nollatoleranssi, joka koskee kaikkia”, antaen ymmärtää, että israelin kritisoiminen olisi antisemitismiä. Väite on itsessään antisemitistinen, kuten monet juutalaiset ovat todenneet - israel ei ole sama kuin juutalaiset ja on juutalaisvihaa yhdistää terroristivaltio juutalaisuuteen.

Kristillisdemokraatit tukevat ihmisten joukkomurhaa omaan uskontoonsa perustuen. Kristityt eivät uskonsa mukaan pääse taivaaseen ellei kolmatta temppeliä rakenneta Palestiinaan, jonka jälkeen maailmanloppu toisi kristityille ikuisen elämän. Toki taivahan porteilla voi olla uutisia “Älä tapa” käskyä kursailematta rikkoneille poliitikoille, mutta se ei näytä heitä huolettavan.

Ihmisoikeuksia puolustavat vasemmistolaiset ovat kristillisdemokraateille ikävästi ikuisen elämän esteenä.

Pinja Vuorinen kritisoi Rovaniemelle rakennettavaa Arctic Panorama -lomakylää, joka on suomalaisten ja israelilaisten yhteishanke, ja tarkoitettu nimenomaan israelilaisille turisteille. Kuten Vuorisen postauksesta käy ilmi, israelilaiset haluavat Suomeen nimenomaan siksi, koska kokevat voivansa olla täällä turvassa kritiikiltä kotimaataan kohtaan ja oikeudellisilta seuraamuksilta rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.

Ei, israelilaisten ei tule olla Suomessa turvassa kritiikiltä kotimaataan kohtaan, tai varsinkaan oikeudellisilta seuraamuksilta.

Suomen on rajoitettava israelilaisten matkustamista ei-välttämättömässä tarkoituksessa Suomeen kuten venäläisten kohdalla nyt tehdään. Israelin miehitysjoukoissa palvelleet maahantulijat on pidätettävä ja kuulusteltava osallisuudestaan sotarikoksiin.

#vasemmisto #vasemmistonuoret #vasemmistoliitto

Vasemmistonuoret vaatii SDP:tä lopettamaan oikeistolaistumisen ja lähettää Antti Lindtmanille Leniniä

Ensin Demarinuoret väitti vasemmistoliiton toimijoiden olevan valmiita romantisoimaan ideologioita, jotka ovat tuottaneet hävitystä, sortoa ja ihmisoikeusloukkauksia. Vasemmistoliiton ja SDP:n nuorisojärjestöt

KU

"Kaikki muut eduskuntapuolueet ovat hyväksyneet roolinsa kokoomuksen apupuolueina ja politiikan suurimmaksi tehtäväksi leikkaamisen hinnalla millä hyvänsä. Mikään velkajarrusopuun lähteneistä puolueista ei rehellisesti voi puhua itsestään hyvinvointivaltion puolustajana niin kauan kuin ovat sitoutuneet sen näivettävään politiikkaan."

https://www.ku.fi/artikkeli/5231361-ei-velkajarrua-vaan-hyvinvointikaasu-pohjaan-vasemmistonuoret-esittaa

#Politiikka #Velkajarru #Kurjistaminen #Systeemioppositio #Vasemmistoliitto #Vasemmistonuoret

Ei velkajarrua, vaan hyvinvointikaasu pohjaan, Vasemmistonuoret esittää

”Suomessa on enää yksi oppositiopuolue, vasemmistoliitto. Kaikki muut ovat hyväksyneet roolinsa kokoomuksen apupuolueina.” Velkajarru pysäyttää Suomen ja uhkaa demokratiaa, totesi

KU

Tämä on hieno! Kiitos #Vasemmistonuoret ja Vasemmistonuorten sosialistinen työryhmä.

Yleisenä kommenttina, että tällaista sisältöä tarvitaan lisää selkosuomella, jotta asiat olisivat saavutettavia ja helposti lähestyttäviä.

https://drive.google.com/file/d/1e3wJ5ZRfxYhPjaFiO51tam19Airi1Beq/view

Sosialistinen_pamfletti_vanu.pdf

Google Docs

2/X Arhinmäen lisäksi muutkin vasemmistolaiset ovat ryhtyneet toimeen natsien itsenäisyyspäivän lukupiirin suhteen - Etelä-Suomen #vasemmistonuoret järjestävät Oodissa oman lukupiirinsä, jossa luetaan Dan #Koivulaakso n, #LiAndersson in ja MikaelBrunila n #Äärioikeisto Suomessa -kirjaa

#natsit #fasistit #antifasismi #Oodi #lukupiiri #kirjasto #kirjastot #yhteiskunta #Arhinmäki #Orpo #persut #politiikka #rasismi #fasismi #itsenäisyyspäivä #SinimustaLiike

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010875305.html

Etelä-Suomen Vasemmisto­nuoret pitää luku­piirin Oodissa samaan aikaan kuin Sini­musta liike

Etelä-Suomen Vasemmistonuorten lukupiiri järjestetään Oodissa samaan aikaan kuin avoimen fasistisen ja rasistisen Sinimustan liikkeen lukupiiri.

Helsingin Sanomat

#Vuorinen on populistinen provokaattori, ja mulle on aivan sama, mitä poliittista suuntausta moinen #poliitikko edustaa - en pidä. Ei tee hyvää ihmiseläinlajille, maailmalle, tulevaisuudelle - millekään - se tapa olla ja tehdä politiikkaa.

#Vasemmistoliitto #Vasemmistonuoret #vasemmisto #nuorisopolitiikka #politiikka #yhteiskunta #PinjaVuorinen

Mennyt ohi, että #Vasemmistonuoret on valinneet #PinjaVuorinen uudelle kaudelle pj:ksi.

En iloitse.

#Vuorinen on liian #KuumatOtteet makuuni, enkä usko - viestintää & psykologiaa tuntevana - että tekee hyvää nuorvassareille tai emopuolueellekaan.

Tiedän, että hänellä on faneja, silti sanon näin. En ala kinata asiasta, älä tule jänkkäämään.

T: Puolueisiin sitoutumaton #punavihreä

#Vasemmistoliitto #vasemmisto #nuorisopolitiikka #politiikka #yhteiskunta

https://vasemmistonuoret.fi/fi/ajankohtaista/pinja-vuorinen-on-vasemmistonuorten-puheenjohtaja-2024-2025

Pinja Vuorinen on Vasemmistonuorten puheenjohtaja 2024-2025

Vasemmistonuorten liittokokous on valinnut Pinja Vuorisen puheenjohtajakasi liittohallituskaudelle 2024-2025!! Liittokokouksessa puheenjohtajaksi ehdolle asettui Ira Vainikainen ja Pinja Vuorinen. Liittokokousedustajat äänestivät ja Pinja Vuorinen voitti äänin: Vuorinen 78 ääntä, Vainikainen 38 ääntä ja 1 tyhjä ääni. Ääniä annettiin yhteensä 114. Me kysyttiin Pinjalta että miltä nyt tuntuu. Pinja vastasi näin:

Vasemmistonuoret | Vänsterunga

Kiintoisaa. #Hesari kysynyt presidenttiehdokkailta kommentteja #Hamas, #palestiinalaiset & #Israel -asioihin.

#LiAndersson in ja #AlexanderStubb in näkemykset ovat lähinnä toisiaan.

Sitten taas, onhan sitä nähty aiemminkin, että kun on esim. protestoitu #Kiina n toimia #HongKong issa tai ollut #Putin in vastaisia miekkareita, niin niissä ovat olleet aktiivisia nim. om. #vasemmistonuoret ja #kokoomusnuoret.

#presidentinvaalit #politiikka #Stubb #Andersson

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009915010.html

Kokoomuksen Stubb ja vasemmistoliiton Andersson samoilla linjoilla Lähi-idästä

HS kysyi suosituimmilta presidentti­ehdokkailta heidän ajatuksiaan palestiinalaisten tukemisesta ja tilanteesta Lähi-idässä. Kokoomuksen Alexander Stubb ja vasemmistoliiton Li Andersson olivat monesta asiasta samaa mieltä.

Helsingin Sanomat

Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta pakko sanoa, että toivon, että #Vasemmistonuoret pj vaihtuu.

#Vuorinen ollut mun (ja monen muun #punavihreä n; puolueeseen sitoutuneen tai ei), mielestä turhan #KuumatOtteet -tyyppi.

Ja niin, yhtä lailla toki miellyttänyt sitten heitä, jotka ylipäänsä mieltyneitä nykymaailman (somen lisäämään) kovin ja tahallisen provokatiiviseen ilmaisutyyliin.

#nuorisopolitiikka #vasemmisto #vasemmistoliitto #politiikka #yhteiskunta

https://www.ku.fi/artikkeli/4899670-pinja-vuorinen-hakee-jatkokautta-vasemmistonuorten-johdossa-puheenjohtaja-voi-vaihtua-marraskuun-liittokokouksessa

Pinja Vuorinen hakee jatkokautta Vasemmistonuorten johdossa – Puheenjohtaja voi vaihtua marraskuun liittokokouksessa

Pinja Vuorinen Ikä: 26 Kotipaikka: Helsinki Koulutus: Master of Arts (Social Sciences) Ammatti: Vasemmistonuorten puheenjohtaja Luottamustoimia: Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen Vasemmistonuorten

KU

Elikkäs #vasemmisto nuorisojärjestö teki pienen pilapiirroskisan, aiheena Erdogan.

Ei nyt helvetin saatana näitä reaktioita siihen parin päivän aikana. Milloin me päästään eroon suomettumisesta? Tässä maassa on SANANVAPAUS. Oikeisto ruikuttaa ainoastaan siksi koska vasemmisto.

Sulttaanin saappaita ei pidä nuoleskella, edes #nato jäsenyyden kanssa.

#vasemmistonuoret #erdogan