Uusimpana Ylen Vakoojat-sarjassa kybersodankäyntiä, https://areena.yle.fi/1-77447371

#yle #areena #radio #stuxnet #cybercrime #kyber #ukraina

Operaatio olympiakisat ja Stuxnet – kybermaailman Hiroshima | Vakoojat

Maailman ensimmäinen teollisuuslaitoksia fyysisesti tuhoava tietokonemato, kybermaailman Hiroshimaksikin kutsuttu Stuxnet-virus, ryömi Iranin huolella vartioituihin ydinlaitoksiin ilmeisesti pienessä USB-muistitikussa. Tämä Yhdysvaltain ja Israelin valmistama kyberase, Stuxnet, iski tietojen mukaan Iraniin kaikkiaan kolme kertaa vuosina 2009 ja 2010. Tämän jälkeen maailmalla ei ollut enää paluuta entiseen. Stuxnet tarjosi mallin kokonaan uudenlaiselle kybersodankäynnille, ja sen perillisillä – Flame, Havex, Duqu, Industroyer ja Triton – tehdään tuhoa paraikaa muun muassa puolustussotaa käyvässä Ukrainaassa.. Ei vain ydinlaitoksille, vaan myös sähköverkoille, öljynjalostamoille, sairaaloille ja ylipäänsä mille tahansa teollisuustuotannolle tai vaikkapa lentokentille. Stuxnetista ja kybersodankäynnistä kertoo toimittaja-tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana on Raimo Tyykiluoto.

Yle Areena
Tulee sitten viimein nähtyä tämäkin, #Yle #Areena'sta. Enpä ole vuosikymmenien katsomattomuuden aikana mitään menettänyt: kammottavan kökköä dialogia, laiska juoni, surkea henkilöohjaus. Hyvätkään näyttelijät eivät pysty pelastamaan katastrofilta, kun käsikirjoittaja ja ohjaaja eivät oikein edes yritä. #IllanElokuva #HirveääPaskaa
https://www.imdb.com/title/tt0095473/

Om du inte har märkt / Jos et ole huomannut:

Areenalle on tullut ruotsalaista laatudraamaa; Jens Lapiduksen ideaan perustuva Hundarna / Vahtikoirat.

Niinkö skandimurhaa ja -rikosta, mutta asianajotoimiston perspektiivistä.

#Katselusuositus!

https://arenan.yle.fi/1-76196071

Artikkeli Svenska Ylellä:

https://yle.fi/a/7-10093576

SV: Yksi sarjan oikeusjutuista käsittelee raiskausta

#sarja #sarjat #draama #Areena #YleAreena #Arenan #YleArenan #JensLapidus #Lapidus #skandimurhat #Hundarna #Vahtikoirat

Hundarna

På advokatbyrån Matsson & Moradi jobbar några av landets mest drivna försvarsadvokater, och de riskerar att hamna farligt nära lagens och moralens gränser. I rollerna: Arvin Kananian, Björn Bengtsson, Tiril Wishman, Kit Walker Johansson m.fl. Regi: Lisa Linnertorp. Efter en originalidé av Jens Lapidus. Produktion: SVT. (2026)

Yle Arenan
Imperiumin nousu ja tuho, kiinnostava pala historiaa ja taustoja nykymaailmalle. #yle #areena

Britannian imperiumi
Britannian imperiumi

Miten pienestä saaresta kasvoi maailman suurin imperiumi? Historioitsija David Olusoga matkustaa eri puolille maailmaa ja tutkii Britannian imperiumin vaiheita sekä sen vaikutuksia nykypäivään. (Empire with David Olusoga, Britannia, 2025)

Yle Areena
Osaisiko joku kertoa miten areenachatin saa toimimaan? Hetkittäin haluaisi vuorovaikuttaa radiolähetyksen kanssa laadukkain jutuin. Mie en vaan ole osannut löytää chattiä 😞
#yle #areena #YleAreena
Aina tulee hyvä lämpöinen pörröinen tunne, kun jossakin soi #ErikSatie tai häntä edes mukaillaan. Niin kuin nyt tuossa #YleAreena'n Murha ennen iltahartautta -sarjan #tunnari'ssa. https://areena.yle.fi/1-77082079 #TV #Areena #musiikki #tunnusmusiikki
Murha ennen iltahartautta

1980-luvulle sijoittuva draama kuvaa pikkukylän elämää nuoren pastorin silmin. Papin äidillä on pojastaan vankka mielipide, ja tämän avaramielisyys ei ole hänestä sopivaa. Samaa mieltä on piispa, kun Daniel Clement joutuu lehtiotsikoihin homojen ystävänä ja pappina, jonka kirkossa on tehty murha. Poliisi turvautuu papin paikallistuntemukseen, josta on toki apua mutta myös harmia, sillä menetelmät sielunhoidossa ja poliisitutkinnassa ovat kaukana toisistaan. Mitä murhan taustalta paljastuu, ja päätyikö uhriksi alun perin väärä henkilö? (Murder before Evensong, Britannia, 2025)

Yle Areena

Outlanderin 8. kausi alkoi just Yle Areenalla.

Kuka muu on odottanut tätä kuin kuuta nousevaa?

#Areena #outlander #TV #sarjat

Pahoina aikoina on sentään joitain hyviä asioita.

Tosin kuten ennenkin olen tainnut sanoa, sikäli pidän varhaisemmasta versiosta enemmän, että se on nuhjuisempi, harmaampi ja keskittyy ihmisten sijaan muihin eläimiin. Uusi sarja vie kuitenkin hetkeksi ajatuksia pois sodasta ja väkivallasta. #TV #Areena #KaikenkarvaisetYstäväni

https://areena.yle.fi/1-50553724

Kaikenkarvaiset ystäväni

Brittiklassikon uusi tulkinta etenee jo kuudennelle kaudelle. Sarja kuvaa eläinlääkärin elämää Englannin maaseudulla, ja se perustuu eläinlääkäri-kirjailija James Alfred Wightin vuonna 1972 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Wight toimi eläinlääkärinä lähes 50 vuotta ja piti työstään päiväkirjaa. Hän kirjoitti myyntimenestykseksi nousseita romaaneja salanimellä James Herriot. (All Creatures Great and Small, S6. Britannia 2025.)

Yle Areena

Kaksikin oivallista tuoreehkoa leffaa #Areena’ssa, joista kummassakin pelataan trillerimäisellä rakenteella, mutta tyylilaji on kuitenkin psykologinen realismi mitä vahvimmin.

Toisessa kirjailijan aviomies kuolee pudottuaan talon yläkerroksesta, ja alkaa kihelmöivä vääntö siitä, tappoiko nainen hänet vai ei. Toisessa luokanopettaja paljastaa varkaan koulussa, mutta joutuukin itse syytetyksi ja jahdatuksi.

https://areena.yle.fi/1-67410232

https://areena.yle.fi/1-74719958

Lämmin suositus kummallekin.

#elokuvat

Putoamisen anatomia

Menestyskirjailijaa epäillään aviomiehen murhasta syrjäisessä vuoristohuvilassa. Tapahtumien ainoa todistaja on avioparin osittain sokeutunut poika, ja ratkaisua puidaan pitkässä oikeudenkäynnissä. Cannesin Kultaisen Palmun, Euroopan elokuvapalkintoja ja Oscarin voittanut rikosdraama. Pääosassa: Sandra Hüller. Ohjaus: Justine Triet. (Anatomie d'une chute, Ranska 2023)

Yle Areena
Sisko ja sen veli

Tuija ja Immu, yli kolmekymppiset kotona asuvat sisarukset, eivät ole oikein saaneet otetta elämäänsä. Tuija on bingoemäntä ja Immu kymmenettä vuotta kirjoilla yliopistossa. Isän kuolema vie perimmäisten kysymysten äärelle ja sysää kohti elämänmuutosta. Sisarusten kyydissä pääsee mm. vainajan viimeisen toiveen äärelle, sokkotreffeille ja testeihin terveyskeskuksessa. Pääosissa Tuija Ernamo ja Ilmari Saarelainen. Käsikirjoitus ja ohjaus Neil Hardwick. TV2 Viihdetoimitus (1986)

Yle Areena