Kokeilin taas pitkästä aikaa maalata akryyliväreillä. En enää muista milloin viimeksi olisin maalannut näin isolle kankaalle. Pohjana hyvin kauan keskeneräisenä seissyt teos. Mutta eipä tuo kerran opittu mihinkään unohdu. Sen olin unohtanut miten rauhoittava, jopa zeniläinen prosessi akryyliväreillä maalaaminen on juuri hitaudessaan. Kuvittajana tulee liian usein mentyä vähän siitä mistä aita on matalin ja tehtyä niillä hyviksi havaituilla, nopeilla tekniikoilla. Ehkä jonakin päivänä kuvitan kirjani akryyliväreillä tehdyillä maalauksillani.
Taidekoulussa ja koulun kuvistunneilla minulle on yleensä aina sanottu että maalaan väärin koska maalausprosessini näyttää aina hyvin sotkuiselta etenkin kun maalaan isolle kankaalle. Jokainen opettajani on aina nalkuttanut että väriä ei kuulu vain valuttaa pullosta suoraan kankaalle isoja määriä vaan pitää ottaa paletti ja sekoittaa värit ensin kunnolla, maalata tasaisia pintoja, ei saa käyttää noin paljon väriä eikä varsinkaan noin paksuja kerroksia ja niin edelleen ja ettei tällaisessa lotraamisessa ole mitään järkeä. Kurssikaverini ihmettelivät olenko vähän yksinkertainen, kun näytin lähinnä valtavaa kangastani sotkevalta lapselta siinä missä he maalasivat tarkasti ja siististi järkevien ja opettajan hyväksymien luonnostensa pohjalta puolet pienemmille kankaille.
Tyypilliseen tapaani kiitin neuvoista ja jatkoin omaan tyyliini tekemistä. Ja viimeistään lopputuloksen nähdessään lähes jokainen opettajani on aina lopulta myöntänyt että piru vie oli sillä näköjään sittenkin joku visio tuossa sotkemisessaan, vaikka ei kyllä olisi uskonut. Ja saatoin olla hiukan itsetyytyväinen kun pääsin sanomaan että mitäs minä sanoin.
Tällainen kuivuu nyt yksiöni lattialla. Pitää katsoa jatkanko tätä vielä joskus, mutta toistaiseksi olen tähän aika tyytyväinen. En tosin käyttänyt pelkkiä akryylivärejä vaan liitin kuvaan myös vanhoja piirroksiani. Saisikohan tästä jonkun kirjan kannen joskus? Ehkä..
#maalaaminen #akryylivarit #zen #kirjailijanvapaapäivä #kuvataide






