Elokuva, sarja... No oikeastaan kokonaisvaltaisesti Kauhu genre uppoaa minuun tarinoina. Kauhu ei tarjoa minulle pelkoa, mutta paljon mielenkiintoista tarinaa.
Minä en nauti sarjamurhaaja, psykopaatti ja/tai muutenkaan psykologisesta kauhusta, kodka niissä varsinkin ihmiset on mielestäni typeriä enkä ymmärrä.
Mutta elokuvissa yliampuva slasherkauhu uppoaa.
Yleensä nautin hirviöistä, alieneista, yliluonnollisista kaikissa taidemuodoissa. Zombiet varsinkin on lemppareita vampyyrien kanssa tarvitsee olla jotain erikoista, suurin osa vampyyri tarinoista on tylsiä.
Ehkä koska syyt minussa , kauhu joka rakentuu ihmismielen ympärille, mukaan luettuna psykopaatit, sarjamurhaajat ei kiinnosta on siinä, että niitä syydetään mediassa jatkyvasti, siis tositarinoita.. Harvat tarinankertojat kykenee luomaan niin sairaita ihmishirviöitä kuin todellisuudessa jo on.
Taas kerran. Jos ei kourallista leffoja joussa hyvin rakennettu jumpscaren aiheuttamaa sätkyä lasketa, niin pelko ei kuulu kauhutarinoiden nauttimiseen, tiedä sitten olenko mielikuvitukseton vai niin paatunut, mutta niin vain on.
Mutta kauhu on scifin jälkeen lemppari genreni.. Toiminnan rinnalla.
Kutakuinkin aina, haen rauhaa sisälleni mistä tahansa muualta kuin todellisuudesta tai siihen läheisesti rinnastettavista tarinoista koska lähes koko ikäni.. Todellisuus on muuttunut pelottavamaksi ja pelottavamaksi ja pelottavinta on se kuinka useat piistää pään pensaaseen ja teeskentelee, että kaikki on hyvin.
Toinen syy, miksi psykopaatit ja muut ei nappaa on se, että ne tarinat on ennalta-arvattavissa.. Se, mitä kunnon hirviö avaruudesta tekee, ei niinkään ja se piristää aina.
Ihmiset tarinoissa ja todellisuudessa on ennalta-arvattavissa. Kuulemma adhd juttu tai ehkä autismikim tai vaase, että olin nuoruudesta tarkkailija kun koetin ymmärtää miten ja miksi ihmiset toimii niinkuin toimii...
#kauhu #tarinat