@JankaWessman Mäkään en tiedä oliko se retorinen, mutta viime aikoina olen miettinyt tätä aihetta. Että paljonko iloa ja tyytyväisyyttä pitää kokea siitä huolimatta, että maailma on mitä on, että ei olisi masentunut, kun miettii ääneen, että millaiseen maailmaan oma lapsi kasvaa.
Jos siis ihminen kuitenkin käy töissä, maksaa laskunsa ja hoitaa velvollisuutensa huollettavia kohtaan.
"Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä:
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat."
(Eino Leino)
WHO:n määritelmän mukaan mielenterveys on "hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan." Ei siinä oo kyse siitä, tuntuuko iloiselta vai surulliselta.
Meidän yhteiskunta on fiksoitunut tunteisiin, mikä ei oo hyvästä, koska ne on semmosia tulevia ja meneviä aina.
@JankaWessman Toi on mielenkiintoinen määritelmä. Nyt kuitenkin pitää selvittää, että tarkoittaako tuossa "hyvinvoinnin tila" sitä, mitä sen jälkeen luetellaan vai onko hyvinvointi määritelty jollain muulla tavalla ja se johtaa siihen, että kykenee mainittuihin asioihin.
Oikeastaan lähdin miettimään koko aihetta siksi, että mulle jäi aavistuksen kokemus siitä, että mun näkemys maailman tilasta ja suunnasta oli psykiatrille signaali, että masennus ei ole edelleenkään poistunut.
@JankaWessman Ja jos tulkitaan masennukseksi se, että en näe montaakaan polkua nykyisessä maailmassa, missä olisi onnellinen loppu ihmiskunnalle, niin onko lääkityksen vaihdon tarkoitus sitten saada mun aivot hyväksymään maailma. (En usko loogisesti tähän, mutta voisin tulkita sen niin)
Ja näen jotenkin tuosta WHO:n määritelmästäkin, että yksilön mielenterveys ei ole vain yksilön vaan myös yhteiskunnan ongelma.
@VPSuuronen Ei, lääkityksen tarkoitus ei ole saada sua "hyväksymään maailma".
Mielensairauksien hoidon tarkoitus on lievittää sairaudesta johtuvaa kärsimystä ja ylläpitää toimintakykyä. Terve mieli pystyy hyväksymään, että "two things can be true". Kevätaurinko voi olla samaan aikaan mukavaa että merkki ilmastonmuutoksesta. Ei tarvitse valita.
Mutta kaikki kärsimys ei ole sairautta, ja mielen*terveyttä* taas ei ole oikeastaan ole olemassa irrallaan sosiaalisesta kontekstista.
@JankaWessman @VPSuuronen kuinka paljon psykiatrit näin yleisesti funtsii sellasta konseptia kuin planetaarinen terveys? Kun mä näkisin et tää liittyy nyt aika vahvasti siihen. Meitä ei täällä suoranaisesti kosketa monikriisi siinä mielessä että ois vielä hengenvaarallisia luonnonilmiöitä/sotia/epidemioita joissa kuolee porukkaa ihan tosissaan, mut me ollaan täällä keskimäärin aika hyvin koulutettuja ja informoituja ja sitä kautta tietoisia monikriisistä ja sen vaikutuksista
Sit tietty ympäristöön liittyvät tunteet on toinen, kuinka paljon mt-hoitohenkilökunta keskimäärin tajuaa että sellasia on, ja ne on muutakin kuin "nuorten ilmastoahdistusta" 🤔
Sustainability is the imperative of our time. The Sustainability Transformation Doctoral Education Pilot (SusTra) presented an essential opportunity for everyone to engage with our open Studia Generalia lectures in autumn 2025. The best experts in the field offered a lecture series, tackling the pressing sustainability challenges. These 14 online lectures provided impactful insights into creating […]
@kskehu @VPSuuronen Ihan niin kuin muissakin ammattiryhmissä, riippuu psykiatrista. Jotkut miettii näitä asioita paljon, jotkut ei. Yleisesti jos on pakko vastata psykiatrikunnan puolesta yhdellä vastauksella niin sanoisin, että "todella paljon".
Yleisesti alan filosofisiin perusasioihin kuuluu se, että adekvaatti tunnereaktio oikeiden huolien aiheuttamaan kärsimykseen ei ole sairautta. Mutta jos se ei ole sairaus, niin missä määrin sellaisen kärsimyksen lievittäminen on lääkärin tehtävä?
@JankaWessman @VPSuuronen niin, itekin sanoisin et enemmän on auttanut kasvisruuan roima lisääminen ruokavaliossa ja yhdistystoiminta kuin mikään lääkepurkki (sen lisäks et tajusin et oon autisti :D). Mut eipä ne maailman tilannetta varsinaisesti miksikään muuta. Vissiin se on mentävä tolla Eino Leinon runolla.
"We first address the existing mental health crisis or anthropocentric mental burden and introduce our proposal for including a focus on mental health in planetary health." https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/17441692.2025.2541220#d1e201
'Anthropocentric mental burden' on kyl käyttistä
@JankaWessman
Tykkäsin ensimmäisen lääkityksen määränneen psykiatrin saatteesta, että hermosto ei toimi normaalisti ja yritetään korjata aivokemia samalla vastaavasti kuin joillain verenpainetta. Valitettavasti aivokemiaan ja mielenterveyteen ei ole laboratoriokokeita (enkä edes tiedä onko sopivat välittäjäainetasot edes millään lailla samoja erilaisten hermostojen vällillä).
1/
@JankaWessman
Toinen ongelmallinen asia on sitten se, että hoitoja ja arvioita tekevät ihmiset ja subjekti on ihminen, joka kokee subjektiivisesti ja sanojen kanssa on vaikeaa, kun ei välttämättä hoitohenkilö ja subjekti tarkoita samaa asiaa jollain sanalla tai osaa kuvata sitä subjektiivista kokemusta toiselle ihmiselle niin hyvin kuin pitäisi.
2/
@JankaWessman
Tää kaikki tekee asioista vaikeaa sen lisäksi, että kuten @HannaEsmeralda_ toisaalla ketjussa mainitsi, on jokin oletus, että ihminen tietää millaista apua on edes olemassa tai tarjolla. Ja jo mielenterveyteen avun hakeminen ei ole vielä nykypäivänäkään ihan stigmatonta, niin siihen liittyy kaikenlaisia tunteita, jos sen avun saaminen on valtava esterata.
3/
@JankaWessman @HannaEsmeralda_
Eksyin aiheesta jo, mutta tässäkin riippuu todella paljon lopputulos (kokemusasiantuntijana yhden subjektin anekdoottievidenssillä) siitä, millaisten ihmisten autettavaksi päätyy. Tai ainakin prosessi, lopputulosta ei vielä ole.
4/4 (?) en oo varma numeroista enää
@JankaWessman @VPSuuronen Katselin #muuten tuossa viime yönä dokkarisarjan (kun en näiltä tässä kertomieni asioiden miettimiseltä taas unta saanut), millaisiin äärimmäisyyksiin se voi johtaa, kun sitä ei neuronormatiivisten luomassa yhteiskunnassa ymmärretä, että neurokirjolaisten vuorovaikutus on erilaista.

Den engelska glamourmodellen Chloe Ayling får sina drömmars fotouppdrag i Milano. Men väl i Italien blir hon kidnappad och resan förvandlas till en mardröm. Den unga kvinnans liv tar en helt ny vändning. (Chloe Ayling: My Unbelievable Kidnapping, Storbritannien 2025)
@JankaWessman @VPSuuronen Joo, eipä tässä se tarkoitus ollutkaan kyseessä, mutta tätä se realismi julkisessa mielenterveyshoidossa on, faktoista (ahdistus on normaali reaktio jne.) huolimatta. Että milläs nämä faktat saisi hoitoa suorittavienkin tietoisuuteen.
EDIT: Ja kun ne faktat on näin huonosti hallussa ihan näiden perusasioiden kuten ahdistus ja masennus suhteen, niin auta armias, mikä se tietämättömyys siellä onkaan autismin suhteen. HUH!
@JankaWessman @VPSuuronen välillä toisteltiin tovi, ettei täällä julkisella puolella ole tämän enempää hoitomuotoja tarjolla (ilman, että kerrottiin, mitä on tarjolla) ja sitten onkin jo viime vuoden puolelta asti hoettu, että minut kirjataan ulos hoidosta, kun ei ole hoitomuotoja, joiden tuntemus ilm. kuuluu kansalaistaitoihin, ja ne pitäisi tietää automaattisesti itse, ja kun loputtomiin ei voi olla polilla ns. kirjoilla.
jatk.
@JankaWessman @VPSuuronen Nyt viimeisimpänä kuulin, että minulla on motivaatio-ongelma, enkä siksi tullut valituksi johonkin ryhmähoitomuotoon. Kun olin itse ensin päässyt sen kynnyksen yli että ok, mennään siihen liki hirveimpään asiaan - ryhmään, jossa pitäisi luottaa ventovieraisiin ihmisiin elämänsä arimmissa asioissa, jossa on varmaan taas ne hirveät jollottavat loisteputkivalot. hälyä jne. Näin niinkö ihmisenä, joka on aina ollut ryhmissä huono
Yritä tässä sitten hoitaa mielenterveyttäsi.



@undefined_variable @VPSuuronen
Ei mitään paineita, mutta tilaan heti yhden.
@jonossaseuraava
Voi olla myös:
Masennus: toivoo että kuolee
Ahdistus: pelkää ettei kuolekaan
Hyvä tilannetaju: tietää että lopulta kuolee
(Kunnon krapula: aamulla tuntuu että kuolee, iltapäivällä pelkää ettei kuolekaan)
Tähän liittyen jäin miettimään, kun jossain viime aikaisessa podcastissa joku terapeutti kertoi nepsyasiakkaastaan, joka ihmetteli sitä, että jotkut pelkää kuolemaa enemmän kuin elämää.