@jnazarene Muutamassa yhdistyksessä olen tapajäsenenä, aktivoituminen käy aina ajoittain mielessä, mutta siitä yleensä toivun heti kun loma/viikonloppu/vapaapätkä loppuu. Aikaisemmin työt vei mehut, nykyään lapsiperhearki vie ajan.

Kavereita oli joskus ala-asteella.

Pelaan internetissä pathfinderiä parin viikon välein porukalla. Joskus aIkaisemmin pelasin ragnarok onlineä killassa.

Naapurit morjestelee. Jotkut jopa juttelee.

Muuten on kyl hiljaista.

@jnazarene Muutama läheistä ystävää, joita näen ehkä kerran-pari vuodessa jossain festareilla. Jutellaan päivittäin viestimien kautta.

Yritin vapaaehtoishommia jonkin aikaa taidegalleriassa ja se oli tosi mieluistakin tekemistä, mut mulla ei vaan energia riittänyt siihen töiden ohella.

Erinäisiä "piirejä" oli nuorempana, mutta siinä kolmenkympin kieppeillä elämästä katos kaikki tommonen yhdessä tekeminen ja "hengailu", poislukien ne mitä nyt tässä keksinyt muiden mastodonttien kanssa.

@jnazarene Kuulun passiivijäsenenä ympäristöyhdistykseen, ammattiliittoon ja puolueeseen, mutta säännöllisesti olen aktiivinen lähinnä kuorossa ja tanssiseurassa.

Kuorossa on ystäviä vuosikymmenten takaa ja se on kyllä ollut tärkeä henkireikä, varsinkin silloin kun jollain muulla elämänalueella on ollut raskasta.

@jnazarene
Järjestöt: Kuulun intersukupuolisten järjestöön. Siihen ei liity juuri muuta kuin heidän osastossaan marssiminen vuosittain Helsinki Pridessa. (En ole tietääkseni itse intersukupuolinen ja olen kertonut sen heille, mutta haluan auttaa heitä saamaan oikeuksia.)

Kaverit: Yksi IRL-kaveri toisella paikkakunnalla. Tunnemme toisemme hyvin mutta meillä ei ole kovin paljoa yhteistä. Kaksi ulkomaista nettituttua joiden kanssa puhun joskus aroistakin asioista. Minulla oli ennen myös IRL-turrikavereita mutta onnistuin suututtamaan heidät kaikki.

@jnazarene Kiinnostava kysymys joka saa pohtimaan, mitä kukakin tarvitsee.

Joskus uutisoitiin hyvänpäiväntuttujen merkityksestä hyvinvointiin. Allekirjoitan tämän täysin, ja rupattelenkin aina naapureille, leipureille ja työkavereille niitä näitä. En nyt sano, että siten ei koskaan tunnu kurjalta, mutta mulle se on tärkeää.

@jnazarene Kuulun yhdistyksiin, pari tullut perustettuakin. Jostain syystä* päädyn turhan helposti olemaan myös yhdistysaktiivi.

Ystäviä on, osaa tulee nähtyä kuukausittain (joka on minulle paljon), useampien kanssa tulee jutusteltua pikaviestimien välityksellä päivittäin. Harvempien kanssa hengailemalla hengailen livenä, aikataulujen järjestely on välillä vähän hankalaa kun kaikki asuvat ties missä.

*) Nepsylle yhdistystoiminta antaa selkeät raamit joissa olla sosiaalinen.

@jnazarene No laitetaan tilastoinnin vuoksi omatkin datat ketjuun:

Järjestöt: Yksi, lasten takia liityin paikalliseen lippukuntaan. En ole enää tiiviisti mukana, kun ryhmä jota vedin aikuistui eikä tuntunut siltä että haluaisin ottaa uutta sudarilaumaa johdettavaksi. Eli nykyisin sielläkin passiivinen.

Kaveripiiri jonka kanssa vietät aikaa: Ei ole.

Joukkueet tms.: Ei ole.

Johtopäätös: Et ole yksin tilanteesi kanssa.

@jnazarene Oon yhden yhdistyksen hallituksessa. Sen lisäks pyörin paljon esim. Helsingin sosiaalisen kansantanssin skenessä, josta saatujen ystävien kanssa tehdään nykyään paljon muutakin.

Tanssitapahtumissa on yleensä myös joku tila tai nurkka ihan vaan hengailua varten, ja treenien jälkeen monet ryhmät lähtee ainakin välillä treenikaljoille. Tollanen vapaamuotoinen oleilu sen varsinaisen tekemisen ohessa on musta oleellinen osa yhteisön ja ystävyyssuhteiden muodostumista.

@jnazarene Riippuu siitä, mitä lasketaan hengaamiseksi ja ajanvietoksi yhdessä. Jos se tarkoittaa tapaamista, niin mä tapaan mun ystäviä todella harvoin, koska asutaan enimmäkseen kaukana toisistamme. Jos se tarkoittaa puheluja ja verkossa roikkumista yhdessä, sitten mulla varmaankin on tiivis ja läheinen lähipiiri.

Ajatus jatkuvasta hengailusta yhdessä livenä on mulle lähinnä kauhistuttava, koska jaksan ihmisseuraa rajallisesti.

@jnazarene pariinkin yhteisöön, toinen on vasemmistoliiton toiminta paikallisosaston ja aiemmin piirin kautta, mutta tuo on ehkä sivuosassa. Tärkein yhteisö minulle on kendopiirit, mutta tuo toki on harrastukseen pohjaava. Monia ystäviä kyllä tuon kautta tullut. Työyhteisö(t) ovat myös tärkeitä minulle. Valitettavasti lapsuudenkavereihin on vähän vähemmän kontaktia, mutta työt ja perhe-elämä haittaa vapaa-aikaa.

Edellä mainitusta huolimatta aina välillä surkeus nostaa päätänsä - joten toivotan voimaa!

@jnazarene Olen näitä samoja asioita pohtinut ja on tavallaan lohdullista lukea näitä kommentteja, ettei ole yksinäisyyden kanssa yksin. Toisaalta hyvin surullista huomata, kuinka moni oikeasti on yksinäinen ja/tai kaipaa enemmän merkityksellisiä ystävyyssuhteita.

Ei sillä, että olisin aiemminkaan mitään suurta ystäväporukkaa omannut, mutta nykyään ei ole sitäkään vähää. Tapaan kyllä päivittäin paljon ihmisiä ihan työn puolesta, työkavereiden kanssa on hyvä meininki, olen yrittänyt kylän jutuissa olla mukana ja muutamaa läheistä sukulaista näen parhaimmillaan päivittäin jne, mutta kaipaan sellaista merkityksellistä ystävyyssuhdetta. Parhaan ystäväni kansaa juttelimme ennen päivittäin ja hänen kanssaan pystyin puhumaan ihan mistä vain, mutta koska välimatkaa on paljon ja molemmilla elämässä kiireitä, vaihdetaan nykyään muutama hassu sananen parin kuukauden välein. Kaipaan keskustelujamme todella paljon.

@jnazarene Minulla tuntuu olevan eri kaveriporukoita. Tapaamisväli viikottainen – pari kk.

Käyn yhden kaverin kanssa samassa harrastuksessa ja kohtaamme sen takia noin viikoittain. Hänen tuttavapiiriinsäkin törmään kaverin projekteissa.

Vanhoihin opiskelukavereihin (ja taas niiden kavereihin) törmää niiden luona ja tapahtumissa.

Vanhojen työkavereiden kanssa käymme välillä kaljalla ja järjestämme laneja.

Kauempana asuviin lapsuudenkavereihin ei ehdi pitää yhteyttä.

@jnazarene en kuulu tällä hetkellä järjestöön, koska energia ei riitä.

Kuulun moniin kaveriporukoihin vähän sellaisena sivutyyppinä ja pariin on enemmän kuulumisfiiliksiä. Todella läheisiä ystävyyssuhteita ei oikein oo ollut (kumppaneiden lisäksi) kuin ehkä pari kertaa, mutta ei pitkään aikaan. Oon aina ollut vähän ulkopuolinen ja etäinen, eikä mulla oikein oo taitoa luoda ystävyyttä. Tuttavia sen sijaan on paljon.

Jossain kaveriporukassa puhuttiin just siitä, kuinka ennen oli paljon enemmän hengausta ja sellaista sydämen pohjasta nauramista ja nyt ollaan siinä iässä ettei oo enää helppo järjestää näitä hengauksia, kun kaikilla on aina jotain.

Yksinäisyyttä tunnen ajoittain, mut tykkään myös tehdä asioita itekseni ja tarvitsen paljon palautumista sosiaalisuuden jälkeen. Silti olis kiva nähdä enemmän kavereita.