Lena Furberg: Tuuvan talli, 1-4

Vuosina 1996-2008 Hevoshullu-lehdessä ilmestynyt sarjakuva kertoo pienen, yläkouluikäisten ystävysten pyörittämän Tuuva-tallin elämästä, iloista ja suruista.

Kolmikymppisiään juhliva sarja on monelle sarjakuvia lapsena ja nuorena lukeneelle milleniaalille täynnä nostalgiaa ja myrskyäviä tunteita. Se on keräilijöiden suosikkeja ja nykyään ikävä kyllä myös nettihuijareiden lypsylehmä. Pyöreiden vuosien kunniaksi olisikin hauskaa saada sarjasta uusintapainos. (Suomessa aikuisia naisia ei ikävä kyllä aina tunnuta muistavan sarjakuvien potentiaalisena ostajakuntana, niin en ehkä pidätä henkeäni.)

Haaveilen lukevani nämä kaikki 10 osaa tänä vuonna, mutta jaetaanpa välietapilta asioita, joihin huomio kiinnittyi tällä lukukerralla:

- Teini-ikäisten tallilaisten omatoimisuus ja irsenäisyys. Ja miten tottuneesti he pyörittävät isoja eläimiä ja rahasummia. Vanhemmilta ei kauheasti kysellä. Tai jos kysellään, näitä keskusteluja ei juuri nähdä. Isä huudetaan alkupuolella apuun lähinnä tallia rakentamaan.

- Hevosten kuolleisuus. Pienissä sivumäärissä lehtisarjakuvaan on rakennettu draamaa niin, että yhden vuoden aikana tallilla kupsahtaa vähintään yksi hevonen. Joskus kaksi. Tahti hirvittää albumijulkaisua nopeasti lukevaa. Ehkä tällä on kuitenkin myös valistava, tietosarjakuvamainen puoli, jolla näytetään, mihin kaikkeen hevonen voi kuolla. Ihmiset loukkaantuvat hevosia harvemmin.

- Hevosen omistaminen tuntui aluksi jotenkin alleviivatun itsetarkoitukselliselta. Myöhemmin selviää toki, mitä ongelmia vuokrahevosen hoitoon liittyy, ja miksi kesätyörahat niin halukkaasti laitetaan omaan hevoseen.

- En tiennyt, miten vahvasti sarja perustuu tositapahtumiin!

- Furbergin visuaaliset näkemykset kissoista viihdyttävät! Keskiaikaisia tulkintoja suorastaan.

Luin sarjaa aikanaan hyvin laiskasti ja tykkäsin enemmän ihan muista heppalehtien sarjakuvista. Nyt kun näin, miten paljon kuolemaa ja surua tässä olikaan, en sinällään ihmettele, että esiteininä sarjaa vähän väistin. Nyt uskon kuitenkin olevani vahve... No ainakin varautuneempi näihin kaikkiin tunteisiin (= 😭😭😭😭) 📚

#sarjakuvat #sarjakuva #luvunpito #kirjat #kirjamastodon

@sarjuuksia Olen toivonut, että Furbergin muihin eläimiin keskittyvästä Jojon jengi-sarjakuvasta tulisi kokoelma, mutta näinköhän sitä julkaistaisiin suomeksi ikinä. (Nyt rupesin miettimään, että luinko jostain uutisen että Ruotsissa moinen kokoelma oli tekeillä - ja montako vuotta siitä oli, eli saako sitä enää mistään).
@lepaggoth Ei, olin unohtanut koko Jojon jengin! Nyt tuli ihan kauhea tarve lukea sitä. Pitää varmaan etsiä jostain kasa Hevoshulluja. Pitäisi varmaan Egmontille laittaa jotain palautetta, että saataisko näitä kokoelmia useampi kiitos... 😅
@sarjuuksia Jojjo och gänget -kokoelma on ilmestynyt ruotsiksi 2023, ei näköjään saa enää Akateemisesta mutta joissain kirjastoissa on.
@lepaggoth Kiitos vinkistä! Ruotsin taitoja voisi hyvinkin olla taas aika vetreyttää.

@sarjuuksia Sarjakuvat on hyvä keino vetreyttää ruotsintaitoja, koska ruotsiksi julkaistaan niin paljon kaikkea kiinnostavaa mitä ei sitten välttämättä saada suomeksi.

Hevoshullun lisäksi Jojon jengi taisi Suomessa ilmestyä alkujaan lyhytikäiseksi jääneessä Zoo-lehdessä, ja joskus nolkytluvulla näin sitä myös ruotsalaisessa Pets-lehdessä. Suomessakin taitaa nykyisin ilmestyä Pets-niminen lehti (lokalisoitu versio?), mutten tiedä onko siinä sarjakuvia vai pelkkiä julisteita.

@lepaggoth Just ton erilaisen julkaisuprofiilin takia lukisin ruotsiksi tosi mielelläni! Mutta oon huomannut, että mun ruotsintaito ei riitä useimpiin sarjakuviin. Niissä on aina hassuja puhekielisyyksiä ja kieleen perustuvia vitsejä ja musta tuntuu, että menee koko ajan paljon ohi ja lujaa 😅 Ruotsalaisilla on kans hassu tapa kaupallisessa sarjakuvassa lihavoida sanoja puhekuplissa ja pidän sitä aivan todella raivostuttavana. Pidempi kertova ja kuvaileva teksti on helpompaa, kun riittää, että ymmärtää 75%. Onneksi englannilla ja tankerojapanillakin löytää ihan kivasti luettavaa.