Mietin suomalaista oikeuskäytäntöä.
Kerran jouduin tyhmyyttäni petoksen uhriksi. Tein rikosilmoituksen. Seuraavana päivänä tekijä oli jo poliisin puhuttelussa ja myönsi teon. Tämän jälkeen kesti kaksi vuotta, ennenkuin asia käsiteltiin oikeudessa, ja oikeus määräsi tekijän korvaamaan vahingot minulle. En saanut korvausta, koska tekijällä ei ole rahaa.
Toisen kerran valitin oikeuteen, koska lapseni ei saanut tarvitsemaansa erityiskoulupaikkaa. Puolentoista vuoden odottelun jälkeen asia tuli käsittelyyn ja voitimme jutun: kaupunki velvoitetaan järjestämään paikka erityiskoulusta. Lapsella on enää yksi lukuvuosi peruskoulua jäljellä ja hän on vaihtanut koulua jo neljä kertaa - emme lähde vaihtamaan koulua enää viidettä kertaa yhden vuoden ajaksi. Lapsi ei saa mitään korvausta riittämättömän tuen aiheuttamasta psyykkisestä pahoinvoinnista ja menetetystä oppimisajasta.
Ei kai tämän näin pitänyt mennä? Mutta kummallakin kerralla järjestelmä toimi niinkuin sen kuuluukin. Tekijä sai rangaistuksen ja kaupungin koulutoimi näpäytyksen. Olin oikeassa ja voitin. Ei vaan tunnu siltä.
(ja kouluasiassa tiesin kyllä jo etukäteen ettei oikeusjutusta ole mitään käytännön hyötyä. Mutta silti!)
#laki #oikeus #oikeuslaitos