Sotessa on nyt parannusten aika!

Mielipidetekstimme julkaistiin Länsiväylässä 4.4. 👇🏻

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on tasapainoittanut taloutensa ensimmäisenä hyvinvointialueena Suomessa. Talouden tasapaino ei ole tullut kivutta, sillä me valtuutetut olemme saaneet paljon palautetta heikentyneistä palveluista ja pidentyneistä välimatkoista, etenkin alueen pienemmillä paikkakunnilla. Henkilökunta on ollut tiukilla ja tehostamistoimet ja jatkuvat uudistukset ovat väsyttäneet ammattilaisia. Aluevaltuusto kuitenkin hyväksyi sen, että lain pakottamat sopeuttamistoimet tehdään nopeasti, jotta pääsemme kehittämään hyvinvointialueen toimintaa mahdollisimman pian. Nyt on aika osoittaa, että kun kakkua on kasvatettu, niin se jaetaan myös oikeudenmukaisesti, kestävästi ja viisaasti. Sote-uudistus tehtiin, jotta palveluja voitaisiin parantaa.

Rahan arvo mitataan sillä, mitä sillä saa. Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän on tuotettava sairauksien hoitoa ja ehkäisyä sekä oireiden kanssa selviämistä, toimintakyvyn edistämistä ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemistä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on luvannut strategiassaan uudistaa palvelut rohkeasti. Tavoitteina on lisätä ensisijaisia palveluja lapsille ja nuorille, edistää omalääkärimallia ja turvallista kotona asumista, kehittää asiakaspolkuja sujuvammiksi ja asiakaslähtöisimmäksi, olla teknologian hyödyntämisen edelläkävijä ja turvata kriittiset palvelut kaikissa olosuhteissa.

Nyt on huolehdittava siitä, että raha kohdistetaan sinne, missä sitä tarvitaan. Leikkaaminen ja tiukka talous ei voi olla itseisarvo, vaan itseisarvo on toiminnan sujuvuus ja asukkaiden tukeminen vaikuttavasti. Erityisen tarpeellisia tukitoimet ovat silloin, kun asukkailla on toiminnan rajoitteita tai he elävät haavoittavassa tilanteessa. Tällöin tukea tarvitaan, jotta elämä voisi olla yhdenvertaista muiden kanssa ja oma toimijuus pääsisi kukoistamaan.

Jos haluamme eroon alati kasvavista korjaavien palvelujen kustannusten kasvusta, on ennakoivaan ja varhaiseen tukeen kyettävä tekemään panostuksia. Olemme nyt saaneet kokea sote-uudistuksen tuoman taloudellisen niukkuuden nahoissamme. Nyt on aika näyttää, että kykenemme saavuttamaan sote-uudistuksen tavoitteet sujuvammista ja yhdenvertaisemmista palveluista, jotka pohjautuvat aidosti kestävään ja reiluun taloudenpitoon.

Vasemmiston aluevaltuustoryhmä,
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/9350953

#luvn #politiikka #aluevaltuusto #hyvinvointialue #vasemmisto #vasemmistoliitto #luvasemmisto

Aluevaltuutetulla on oikeus jättää aluehallitukselle kysymys. Tämä toimii lähes aluevaltuustoaloitteen tavoin: se kirjataan virallisesti, jätetään kokouksessa ja siihen odotetaan selvitystä. Jätin 27.5.2025 pidetyssä aluevaltuuston kokouksessa kysymyksen, joka koskee lastensuojelun toimintaedellytyksiä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.
http://lottapaakkunainen.com/2025/05/29/kysymys-aluehallitukselle-lastensuojelun-toimintaedellytyksista/

#Aluevaltuusto

Kysymys aluehallitukselle lastensuojelun toimintaedellytyksistä

Aluevaltuutetulla on oikeus jättää aluehallitukselle kysymys, johon toivotaan vastausta. Tämä työkalu toimii lähes aluevaltuustoaloitteen tavoin: se kirjataan virallisesti, jätetään kokouksessa ja …

Lotta Paakkunainen

Vantaan kaupungintalon ”meri” ja meriharakka 🥹❤️
#TirppaBongaus #meriharakka #Vantaa #VantaanKaupungintalo

Ja terveisiä Vantaa-Kerava hyvinvointialueen uuden aluevaltuuston ensimmäisestä perehdytystilaisuudesta ✌️
#VantaaKeravaHyvinvointialue #aluevaltuusto #varavaltuutettu

On nämä #kansanedustajat stn porukkaa!

Väenväkisin tungetaan ehdolle kaikkiin vaalehin - ja sitten ollaan jatkuvasti poissa #aluevaltuusto ja #kunnanvaltuusto kokouksista TAI tullaan niihin älyttömän myöhään ja lähdetään älyttömän aikaisin TAI ollaan etäyhteydellä kokouksessa 11 minuuttia.

...ja nostetaan tästä paskasta palkkiot #SinunVerorahoillasi.

Mieti huolella, miten äänestät!

#aluevaalit #kuntavaalit #politiikka #poliitikot #ahneus #vallanhimo #eduskunta

https://yle.fi/a/74-20155137

Kansanedustaja käväisi aluevaltuuston kokouksessa etäyhteydellä 11 minuuttia – selvitimme monen roolin edustajien poissaoloja

Lähes 30 kansanedustajaa on toiminut samaan aikaan vähintään kolmessa kunnan ja alueen päättäjäroolissa. Se on tuonut heille vuosittain jopa kymmenien tuhansien eurojen lisätulot.

Yle Uutiset

Hei Taru Kaaja!

Minä edellytän Pirkanmaan aluevaltuustoon pyrkivältä lukutaitoa. Palataan asiaan, kun osaat lukea lauseen “ei mainoksia”.

#aluevaltuusto #Kokoomus #PientäKunnioitustaKiitos

"Puolueet ostavat sote-alueilla veronmaksajien piikkiin toppatakkeja, huppareita, huulirasvaa ja kylpyläreissuja. Puolueet saavat hyvinvointialueilta vuosittain miljoonia euroja veronmaksajien maksamaa ryhmärahaa. HS kävi kuitit läpi."

Maksumuuri.

#puolueet #politiikka #aluevaalit #aluepolitiikka #kuntapolitiikka #kuntavaalit #sote #SinunVerorahoillasi #aluevaltuusto #ryhmäraha

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011108524.html

HS selvitti, miten puolueet käyttävät sote­alueiden tuki­rahojaan: Kuitit paljastavat alkoholi- vaate- ja huuli­rasva­ostokset

Puolueet saavat hyvinvointialueilta vuosittain miljoonia euroja veronmaksajien maksamaa ryhmärahaa. HS kävi kuitit läpi.

Helsingin Sanomat
Eurovaaleissa rannalle jäänyt Veikko Vallin jättää politiikan: ”Saa joku muu jatkaa talousjärjen puhumista tähän maahan. Minulle riitti”

Vallin näkee perussuomalaisten heikon vaalimenestyksen syyksi kesäkuisen ajankohdan, jolloin miehiä ei huvittanut äänestää.

Aamulehti

"#ItäUusimaa aluevaltuutettu, sairaanhoitaja Markus Pietikäinen on ehdottanut omalla alueellaan tuen lopettamista kokonaan.

"Minusta se on törkeä. On hävytöntä, että samaan aikaan kun #hyvinvointialue tekee kymmenen miljoonaan alijäämää, poliittiset päättäjät saavat Itä-Uudellamaalla yli 300 000 euroa omaan tai puolueen mainontaan, ei suinkaan alueen asukkaiden palveluihin."

#sote #poliitikot #politiikka #aluevaltuusto #aluevaltuustot #hyvinvointialueet #terveys #sairaus

Soitin tänään #Porvoo n terveyskeskuksen ajanvaraukseen. Olin jonon 514:sta. En jäänyt jonottamaan, painoin pyynnön takaisinsoitolle. Ehkä se parin viikon päästä tulee.

Samaan aikaan #Yle uutisoi #aluevaltuutetut korkeista palkkioista ja puolueiden saamista viestintätuista vieraillen juuri #ItäUusimaa moisten kokouksessa.

Ei. Juma. Lauta.

#sote #poliitikot #politiikka #aluevaltuusto #aluevaltuustot #hyvinvointialue #hyvinvointialueet #terveys #sairaus

https://yle.fi/a/74-20073090

Tässä aluevaltuustojen kulut ja tuet – ”Törkeän paljon”, sanoo jopa valtuutettu itse

Yle kokosi tiedot hyvinvointialueiden valtuustojen itselleen sopimista palkkioista. Moni valtuutettu vaatii itsekin uuden puoluetuen leikkaamista tai poistamista.

Yle Uutiset

KUPLAN ulkopuolelta näkee usein selvemmin, mistä kenkä puristaa. Moni poliitikko luulee olevansa korvaamaton ja poliittinen rälssi tapaa tukea systeemin säilyvyyttä.

https://demokraatti.fi/moni-poliitikko-luulee-olevansa-korvaamaton-ja-siksi-ps-edustajien-temppu-on-tervetullut

#aluevaltuusto #poliitikko #valta

Moni poliitikko luulee olevansa korvaamaton, ja siksi ps-edustajien temppu on tervetullut

Noin yhdeksän kymmenestä kansanedustajasta istuu joko kunnan- tai aluevaltuustossa. Näin kertoi Kuntaliiton tekemä vaalianalyysi, joka julkaistiin pian eduskuntavaalien jälkeen. Selvityksen mukaan ”kuntapuolueen” edustajien osuus nousi viime vaalien 85,5 prosentista peräti 88,5 prosenttiin. Niin sanotussa kolmoisroolissa oli yli puolet edustajista eli he ovat kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja aluevaltuutettuja samaan aikaan