Mua yleensä häiritsee, jos miesten tai naisten välisestä rakkaudesta kirjoitetaan niin hienovaraisesti, että se jää lähes näkymättömäksi. Silti, Johanneksen ja Andreaksen rakkauden kasvu oli kauniisti kuvattu. Tykkäsin tosi paljon kirjan rakenteesta, takaumista Joonakseen sekä palasista taidehistoriaa ja historiaa.

Kohtaamme pienen virolaiskylän asukkaat kaukana suuren maailman mullistuksista 1990-luvun alussa. Heidän joukossaan Andreas, joka asuu kylässä isoäitinsä luona ja johon Johannes kesäpäivien edetessä tuntee yhä enemmän vetoa. Maalauksen tavoin kirjaan on ikuistettu hetki, ja kaikki muu -mitä tapahtuu ennen, jälkeen tai ulkopuolella- jää lukijan mielikuvituksen varaan.

Keltainen venyvä kesäpäivä, hetkellinen ja ikuinen. Rakkaus, jota ei voi käskeä eikä kieltää. Johannes viettää kesän kouluksi muutetun entisen kartanon kesävahtina, valmistautuen taidekoulun pääsykokeisiin ja muistellen kuollutta mentoriaan Joonasta, kuuluisaa taidemaalaria.