Luen romaanikäsikirjoitusta viimeistä kertaa. Pilkku tonne, toinen tuonne, sananvaihtokin sinne tänne.

Poika tekee kirjaan kansia ja viimeistellään nekin huomenna.

Sitten pitäisi osata päästää irti. Ladata tiedostot julkaisijalle ja hengähtää hetki. Kirjan julkaisuajankohdaksi on valittu elokuu. Sitä ennen vielä nettisivu pystyyn ja vaikka mitä kivaa. Nyt pitäisi vain uskaltaa päästää irti näppäimistöstä ja antaa tarinan mennä.

Juuri tämä sama vanhasta irtipäästämisen vaikeus on yksi tarinan teemoista.

Karhunkaato nimisessä luvussa kirjoitan:

"...Nukun kaukana ja herään idän paavalilaisten Kurjen päivään, Joukahaan. Maaliskuun täysikuu sarastaa, vihdoinkin. Olin yöllä taas kaupassa, lähdössä johonkin nuoren naisen kanssa, mutta keksin aina viime hetkellä tekosyitä, jotka estivät lähdön, jotain on unohtunut. Lähden etsimään sitä yksin antaen muiden mennä edeltä. Pelkään lähteä ja minun täytyy palata etsimään vielä linkkaria tai jotain, mikä tahansa syy kelpaa, kunhan ei tarvitsisi lähteä. Minun on pakko poistua, löytää tie ulos, kerätä rohkeus ja päästää irti...."

#Kirjoittaminen #Kirjamastodon #Kirjat #Spefi #Vuodenkierto #Kansanusko