Luin lapsena paljon enemmän ku nykysin, ja syksyt kävellä lenttasin isäni perässä linnun­pyynnissä ja hirvi­mettällä. Tuosta yhistelmästä huolimatta en koskaan innostunu erä­kirjallisuuesta. Ristikoista olin kyllä oppinu nimen Unto Ek ja jostaki senki, että se oli Sallasta, mutta niillä tiioin elin elännettäni viime syksyn Pyhä Sana ‑festareihin asti. Sielä ruti­lakoninen Tuomo Pirtti­maa kerto sala­kaataja Ekin elämästä niin kiehtovasti, että päätin ottaa selvää tykkäisinkö tämän kirjoista. 1/2
No tämä Metsän­makuri (1990) ainaki oli hyvä! Ei aivan niin Bukowskia ku oletin, vaikka pontikka mainitaanki melkein joka tarinassa, mutta oma­perästä, tivis­kielistä ja mehevän täkäläistä. Samoja ansioita ku Tervon ekoissa, joista tykkään hulluna. Varasin heti perään sekä Hirven­tappo­paikan (1984) että Ekistä kertovan Pirtti­maan kirjan Lyijy­kausi (2026), joka on saanu hyvin palsta­tilaa paikallis­lehissä. 2/2 #kirjamastodon