Alusta on tietysti aloitettava, eli Auringon poika (Son of the Sun).

Ei ihme että tarina erottui ja iski heti ilmestyessään, koska se on tosi taitavasti rakennettu. Voitokkaat ja tappiolliset hetket vuorottelevat sulavasti koko tarinan läpi pitäen yllä seikkailullisen jännitteen, samoin pohjustavat hetket ja niiden päälle rakentuvat palkitsevat payoff-hetket.

Harmillisesti Roopella on muutama vähän tumpelo höynähdyshetki. Enkä voi sietää sudenpentuja tai käsikirjaa.
#Sarjakuvat #DonRosanKootut

Seuraavana Rosa-putkessa vuorossa kymmensivuinen Monikäyttöauto (Recalled Wreck, 1987). Tällaiset Ankka-tarinat, joissa Aku ei ole vain ilkeilevä töppäilijähösääjä, vaan oikeasti osaa asioita ja on pätevä jossain, ovat selvästi lähempänä omia mieltymyksiäni.

Keskittyminen Akun 313-autoon ja erityisesti sen merkitykseen Akulle on myös hauskan omalaatuinen fokus Ankka-tarinoiden joukossa. Vaikka sävy on kevyt, tämä merkitysten rakentaminen antaa tarinalle sielua.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Rahavirta (Cash Flow, 1987) on yksi parhaiten mieleeni jääneistä Rosa-tarinoista, koska sen konsepti on niin erikoinen. Kitkan ja inertian poistavista sädeaseista saadaan irti uniikkeja tilanteita ja reaktioita. Menevä kikkailuseikkailu, mutta kiinnostavia hahmohetkiä tarinasta ei löytynyt lainkaan.

Pätkän mestariläppä on, että Roopelta löytyy takataskusta valmiina heti käyttövalmis elementtirahasäiliö. En edes tajunnut vitsiksi nuorempana mutta nyt ihan hillitön!

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Rosan tarinalle julkaisulehteen tekemästä kansikuvasta ja vuosikymmen myöhemmästä uusintaversiosta näkyy selvästi, miten hän on kehittynyt taiteilijana.

Alkuperäisessä hahmojen asennot ovat staattisemmat ja jäykemmät, eivätkä ilmeet ilmaise oikein mitään. Uusintaversiossa hahmoilla on uniikit ilmeet ja asennot, asettelu on dynaamisempi ja hauskempi (etenkin lamaantunut Aku on tosi tehokas elementti) ja tumman ja vaalean vaihtelu toimii tasapainoisemmin.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Vahvasti veikkaan, että Suurin kurpitsa (Fit to Be Pied, 1987) tulee jäämään Rosan tuotannon epämiellyttävimmäksi edustajaksi. Se perustuu yksinomaan itsekkäälle kiusaamiselle ja on läpeensä ilkeä ja empatiakyvytön, enkä löydä tarinasta oikein mitään hyviä puolia, paitsi rakenteen, joka kehittelee loppuhuipennusta teknisesti näppärästi.

Onneksi Rosa jätti Akun naapuririidat Teppo Tulpun kanssa sikseen tämän jälkeen. Inhokkini Ankka-sarjakuvien tarinatyypeistä.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Onnesta Turtana (Oolated Luck, 1988) on Rosan kirjastossa tarina, joka ei ole kovin huomattava, mutta on jäänyt hyvin mieleen, varmasti osittain mahtavan nimikäännöksen ansiosta.

Tarinassa on sinällään kiva nähdä Aku kerrankin onnistumassa tavoitteissaan, mutta äh kun lopun ankeus jää kaivelemaan. Tuntuu epäreilulta, että kukaan ei saa ansionsa mukaan, etenkin kun Hannu on oikein ekstraepämiellyttävä tässä tarinassa.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

En yhtään muistanut, että Lumikenttien kimallus (Last Sled to Dawson, 1988) oli Rosan ensimmäinen Roopen nuoruutta nostalgisoiva tarina. Vauhdikas seikkailu, mutta kuten usein, rauhallisemat ja tunteikkaammat kohdat ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Tämä ihan alun pieni suvanto, jossa Roope pysähtyy hetkeksi kyseenalaistaan elämäänsä ja valintojaan monen tunteen kautta, on tarinan paras kohta ja rakentaa Roopen hahmoa paljon pienessä tilassa.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Tyylittä taaplaten (Metaphorically Spanking, 1988) on siitä mukavan raikas Rosan tarina, että siinä ankanpojat ovat vapaita sieluja, jotka haluavat lintsata koulusta, eivätkä niitä rasittavan persoonattomia ainaoikeassaolevia tietokirjoja, joina heidät Rosan tarinoissa yleensä nähdään.

Tarina on ihan hauska ja jekkuli muutenkin. Oli mukavaa nähdä, miten Aku ei anna minkään vastoinkäymisen hetkauttaa, vaan kerrankin jatkaa vaan rennosti aina seuraavaan kivaan asiaan.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Krokotiilinmetsästäjä (Crocodile Collector, 1988) tuntui suurimmaksi osaksi tosi turhalta tarinalta, jonka parissa tylsistyin melkein koko mitalta. Hyvin suoraviivainen seikkailukertomus, jossa jokainen etappi pyhien krokotiilien etsintäretkellä tuntui vain mekaanisen persoonattomalta etenemiseltä.

Lopetus kuitenkin pelasti paljon! Tykkäsin siitä, että suuren osan tarinaa ympäriinsä hölmöläisenä vauhkonnut Aku sai fiksun oivalluksen ja onnistumisen.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Vaarojen vuori (His Fortune on the Rocks, 1988) maittoi paljon paremmin kuin Krokotiilinmetsästäjä. Ehkä vaan tykkään dynamiikasta enemmän, kun Aku ja pojat eivät touhua vain keskenään niin että Aku on tollo ja pojat viisaita, vaan Roopekin on mukana sekoittamassa pakkaa, etenkin kun Roope on perheen mielenkiintoisin hahmo.

Oli ilahduttavaa seurata sanaleikkien käännöksiä, joista tämä tarina on jäänyt mieleen pitkän ajan takaa. Ihan pikkuinen tarina mutta aika kiva.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Vaarojen vuoren myötä sain päätökseen Don Rosan koottujen ensimmäisen kirjan. Vähän valitettavaa, etteivät Rosankaan tarinat enää iske niin kovaa kuin aikoinaan, kun sarjakuvamakuni on siirtynyt pitempikaavaiseen ja dramaattisempaan tarinankerrontaan tosi vahvasti, ja Rosan lyhyet mutta näppärät yksittäiset tarinat eivät millään pysy enää perässä. Muutamia hiukan sykähdyttäviä hetkiä kirjasta löytyi, mutta parhaat tarinat ovat ehdottomasti vasta tulossa.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Kiva kuitenkin huomata, miten rakenteellisesti näppäriä ja oivaltavia jo alkutarinat ovat olleet. Rosa on heti alusta asti erottautunut tarinoidensa huolella kokonaisuudeksi mietityn rakenteen kautta - kaikki tarinat esivarjostavat näennäisen pieniä juttuja, jotka sitten osoittautuvat lopussa tärkeiksi.

Hienoa, miten Rosa on saanut valjastettua insinööritaustansa sarjakuvanrakennukseensa näin tehokkaasti.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Matka jatkuu Don Rosan koottujen kakkoskirjaan.

Tykkäsin Andien kutsun (Return to Plain Awful, 1989), runsaasta käänteikkyydestä. Ja kerrankin Aku ei ollut vain perässä raahattava, vaan hän osallistui seikkailuun aktiivisesti, koska halusi itsekin nähdä uudestaan kulmikkaan kaupungin ja todistaa Roopelle, ettei raha kiinnosta sen asukkaita.

Kulmikas kaupunki ei tosin ollut paikkana kovin kiinnostava, ja kaupunkilaiset tuntuvat kasalta identtisiä tyyppejä.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Nokkadamuksen kirous (The Curse of Nostrildamus, 1989) on jännässä kontrastissa Rosan normaaliin tapaan rakentaa tarinoita. Yleensä aarteenmetsästystarinoissa se etsiminen on suuri ja vaiheikas seikkailu. Tässä taas etsimisvaihe kuitataan sillä, että kävellään hakemaan ennustusriipus Roopen Ranskan-tiluksilla sijaitsevasta kryptasta, jonka lukkokin ruostuu murusiksi kosketuksesta, ja varsinainen seikkailu muodostuu riipuksen kanssa selviytymisestä. Hauskan erilainen!

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Oho, ensimmäinen Rosan Ankka-tarina, josta en ollut lainkaan tietoinen!

Ei sinänsä ihme, ettei The Starstruck Duck päätynyt koskaan julkaisuun, koska olihan tämä suurimmaksi osaksi vain ankanpoikien mainosselostusta siitä, mitä kaikkea siistiä Disney-MGM-studiopuistossa voi tehdä ja nähdä, ja taustalla Aku häseltää rasittavasti.

Oli kuitenkin aika siistiä lukea kokonainen tarina luonnosmuodossa, avaa jännällä tavalla tekijän prosessia!

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Sääli että Hänen majesteettinsa Roope Ankka (His Majesty, McDuck, 1989) ei ollut Disneyn linjausten takia mieluisa prosessi Rosalle, mutta itse tarina on yksi suosikeistani tähän mennessä.

Emotionaalinen punchline vetosi enemmän kuin nokkelat punchlinet, joita on aiemmin nähty paljon. Roopen tsundere-hetkistä tuli hyvä kolmen toiston sarja, josta jäi vähän surumielinenkin fiilis - karua miten vahvasti Roope kokee, että sisäinen pehmeys ja lempeys kuuluu piilottaa.
#DonRosanKootut #Sarjakuvat