J.S. Meresmaan YA:n Kunnes tapamme päähenkilönä on vampyyriduologian 1.osasta tutun Aleksin paras ystävä Roope, josta tuli tarinan lopussa vampyyri.
Suuri osa kirjasta on tuoreen vampyyrin turhautumista: Roopella on hematofobia, hän ei pysty katsomaan verta pyörtymättä. Tämä toki vaikeuttaa ruoan hankintaa.
Yli 120-vuotiaan vampyyri-Noran menneisyyttä avataan lisää. Olisipas kiinnostavaa lukea teos myös hänen näkökulmastaan!
Roope saa tietää Aleksin kadehtivan vampyyriksi muuttumistaan, niin kuin tuossa uudessa epä-elämässä olisi jotakin hohdokasta. Homeisessa hylätyssä talossa urbexaajia vältellen, Noran mieleltään järkkyneen pikkuveljen kanssa saman tilan jakaminen on kaukana Houkutuksen ökyrikkaiden vegaani-vampyyrien arjesta.
Roope on ollut pitkään ihastunut Aleksiin, minkä lisäksi hän vaikuttaa olevan demiseksuaali. Ja tässäkin on aseksuaali hahmo! Luin tätä ennen Dess Terentjevan Freestylen. Representaatio! ❤️
"Normaali. Ai että vihaan sitä sanaa. Se on kuristava, puristava kahle ja silti jotain, mitä kohti olen tiedostamattakin pyrkinyt."
Oli hauskaa nähdä Meresmaan livauttaneen teokseensa myös kirjavinkkauksen, Nora nimittäin lainaa kirjastosta Sini Helmisen Hurmeen.
On haastavaa laittaa kirjakaksikkoa paremmuusjärjestykseen. Kenties tapan sinut oli hieman kiinteämpi kokonaisuus, mutta Roope on hahmona kiinnostavampi, monipuolisempi.
Jokin kuitenkin tekee jälkimmäisestä puolikkaasta hieman sirpaleisen, vaikka tarina eteneekin sulavasti.
Jokaisella kohtauksella on painoarvoa Roopen hahmonkehitykselle; etenkin telepatiaa muistuttava yhteys luojaansa Noraan. Se on toki vampyyritarinoiden kaanonia, mutta kiinnostavaksi asian tekee, että Meresmaa tarjoaa tieteellisen selityksen, strix-bakteerit.
NeriumBlack