Kysyin eräältä tatuoijalta yhden kuvan mahdollisuuksia ja tuunausajatuksia. Samalla kysyin liitteenä olevan kuvan hintaa (ja osaako hän piirtää ympyrän 🫣 ). Hän ei, tietenkään, kysynyt syytä kuvalla, mutta oli utelias. Totesin sen olevan henkikökohtainen vittuileva vitsi määrätyille uskoville.

Jehovat valistivat minua aikoinaan, että tatuoinnit ovat raamatun kertoma pedon merkki. Joten jos on mustetta nahassa, niin päätyy suoraan ikuiseen kadotukseen kulkematta aloitusruudun kautta, eikä vapaudu vankilasta -korttia ole.

Artisti kysyi samantien lähdettä moiselle väitteelle. Hitostako minä tiedän muuta kuin että se liittyy ilmestyskirjaan, uskoakseni. On täysin mahdotonta selvittää, saati ymmärtää, uskovaisten lahkolaisten ajatuksia tai perusteluja. Mutta haluan leiman oikean käden peukalonhankaan, jolloin se näkyy selvästi kun sanon käsipäivää. Ja koska nahkani on neitseellinen, niin siihen on hyvä hakata moinen pedon merkki — ei minulle muutenkaan ole taivaspaikkaa itäisen paimentolaisheimon taivaassa. Toivottavasti tuonelan virran yli pääsee, vaikka en oikein Ukkoonkaan usko.

Artisti oli selvästi käynnistymässä saarnausmoodiin, koska aihe ei tainnut todellakaan olla hänelle uusi. Annoin hänen kertoa minulle, että uskovaiset sallivat minulle vain heidän sallimiaan asioita, mutta kieltävät minulta vastaavan valinnan. Pysäytin hänet siihen, koska kyseessä on itsestäänselvyys, eikä rajoitu uskovaisiin. Sama koskee myös natseja ja muita ääriliikkeitä, ja oikeastaan kaikki koshereita poliittisia puolueitakin.

Kuva maksaa muuten jotain satasen luokkaa, ehkä einen alle. Yritän päättää onko se hintansa väärtti. Saattaa hyvinkin olla. Mutta se minkä nahkaani aidosti haluan maksaakin sitten enemmän, ja on taatusti hintansa arvoinen — minulle.

#tatuointi #uskovaisuus

Kummallisen usein ovat lieksalaisen Nordic Tattoo Supplies Oy:n tatuointivärit päätyneet Vaaralliset tuotteet -sivustolle.

https://vaarallisettuotteet.fi/ilmoitukset/haku/Nordic%20Tattoo%20Supplies

#tatuointi #tatuointivärit #myrkyt #VaarallisetTuotteet #NordicTattooSupplies #Lieksa

Kaipailisin tatuoijasuositusta! Osaiskohan mastodonitsit auttaa?

Ajatuksissa on maltillisen kokoinen tekstitatska, hakusessa ennemmin hentoa kuin jykevää jälkeä. Sijainti välillä Tampere-Hämeenlinna tai niillä main. Tarviin myös vahvaa visiointiapua toteutukseen, eli mitä parempi ajatustenlukija/-urkkija, sitä parempi.

Löysin jo yhden paikallisen, jonka kädenjälkeen ihastuin, mutta hän on kuulemma nyt sairauslomalla toistaiseksi.

#tatuointi #KysyMastodonilta

Ok.

Minkä sellaisen asian Sinä tatuoisit itseesi, josta pidät, ja jota saisit elämäsi loppuun asti ilmatteeks tatuointia näyttämällä?

Raha, kulta, dimangit, ferrarit yms. siinä mielessä arvokas ei käy vastaukseksi!

#Runeberg #RuneberginTorttu #torttu #leivonnainen #leivonnaiset #taide #kulttuuri #RuneberginPäivä #tatuointi #tatska #Turku #SuomenTurku #Ooppusentteri #Ooppusentrumi

On muuten sitten niin hyvä varpaiden venytysliike, että rasahtaa takaraivosta asti auki. Anteeks, että on vähän sotkuista, siivosin vasta #adhd. Tatuoinnin nimi on: "Keinut on monet" #venyttelytaivas #tatuointi #neurokirjokansi
#Tatuointi on näköjään suomalaistoimittajien puheenaiheena Japanissa. Ei oo päässy kylpylään. Jotenkin olen välttynyt tatuointimuodilta. Ei ole tullut mieleenkään ottaa pysyviä. Olen kyllä piloillani pitänyt tatuointisukkahousuja ja saanut päät kääntymään, niin aidoilta näyttivät 🤣

Tuotapa noin...eihän tähän kysymykseen voi mitään yksiselitteistä vastausta olla, mutta kysynpä kuitenkin kokemuksia. Kertokaa, te tatskakonkarit, kuinka vahvat köydet tarvitaan pitelemään ihmistä paikoillaan, jos piikkipelkoinen tahtoo sormeensa tatuoinnin? Eli suomeksi: läskitön kohde ja luuta lähellä, selviääkö siitä?

#tatuointi #kysymys

Tutkimus: Tatuoinnit saattavat lisätä syöpäriskiä https://www.hs.fi/tiede/art-2000011075890.html

#terveys #syöpä #tatuointi #tatuoinnit

Tutkimus: Tatuoinnit saattavat lisätä syöpä­riskiä

Kämmentä suuremmat tatuoinnit ovat yhteydessä sekä ihosyövän että imukudossyövän riskiin.

Helsingin Sanomat
Valokuva ei anna oikeutta itse kuvalle, ja tietysti vielä punoittaa mutta siinä se vihdoin on.
Ja pysyy... Tekijänä HallaTattoo Rovaniemellä
#tatuointi #tatuoinnit #tatuointiliikkeet