Erik Svetoftin läpimurtoteos ”Spa” (2021) on suomennettu. Pelkäsin saavani Junji Ito -apinointia, mutta pääsinkin rigetmäisen omalakiseen kylpylään, jonka kosteusvaurio ilmeisesti lähtee jotenkin käsistä.
Tämä on mainiota talokauhua. Tunnelmaverrokkeja voisi edellämainitun lisäksi luetella muitakin, mutta riittää sanoa, että ne kaikki ovat positiivisia. Halutessaan saa juonta ja teemojakin hakea, mutta vino, halkeillut fiilis riittää.
Minä olin myyty paitsi beckettmäisen ultrakuivan huumorin, myös tapahtumiin toteemimaisesti reagoivien henkilöiden edessä. Rohkea ratkaisu etäännyttää johonkin hyvin levottomuuttaherättävään, piristävään tilaan. Varsinaista verenlennätystä ja shokkeja on hyvin vähän. On vain hämmennys. Tällaista unta ei todellakaan haluaisi nähdä.
Svetoft näyttäisi olevan mestari kutittelemaan mustalla sulalla piilotajunnan jalkapohjia.
”Tarina on kuollut”, tavataan joskus sanoa. Tämän kohdalla se ei haittaa, Aristoteles voi ainakin nyt pitää hetken virkavapaata. 📚














