Puutarhuri-Pupu on ollut ahkera tänä talvena!

Pihallamme on käynyt talven aikana rusakko tekemässä runsaasti puutarhatöitä. Se on syönyt joitakin pensaita ja perennoja. Oli kiinnostavaa havainnoida, mitkä kasvit ovat kelvanneet ja mitkä eivät.

Pensaista selvä suosikki on ollut siperianvirpiangervo. Ne pupu on järsinyt todella siististi hyvin pieniksi, vaikka olivat kesän jäljiltä todella isot. Sehän sopiikin mainiosti, koska ne meinaavat kasvaa liian isoiksi ahtaassa tilassaan ja pitäisi leikata joka tapauksessa. Onnenpensaissakin oli joitakin syötyjä oksia. Sen sijaan pikkujasmike, hortensiat, pensashanhikki ja kuusama näyttivät olevan koskemattomia.

Perennoista päivänliljat oli herkuteltu maantasaan asti. Talventörröttäjiksi lintuja varten jätetyistä punatähkistä oli myös popsittu kärjistä tähkät, joten ei niistä tainnut linnuille mitään jäädä - eipä ole kyllä lintuja talvella näkynytkään. Muita syötyjä perennoja näytti olevan ainakin väriminttu ja pioni. Todella paljon on kuitenkin perennoja, jotka näyttävät täysin syömättömiltä.

Sehän sopisi hyvin, jos pupu popsisi talven aikana vaikka kaikkien perennojen maanpäälliset osat, niin ei tarvitsisi niitä keväällä itse leikata. Lisäksi pupu näyttää hoitaneen lannoitustyöt erittäin tunnollisesti - erityisesti niiden herkullisten siperianvirpiangervojen juurella.

Kiitos siis pupulle puutarhatöistä, enemmänkin saa kyllä popsia pensaita ja perennoja.

Mutta ethän syö kukkasipuleitamme!

#Rusakko #Pupu #Puutarha #Fedipuutarha #Talvehtiminen

Laajasalon pupu.

#Pupu #Rusakko

#Ilves 1 #Rusakko 0
Rusakkokannat ovat runsastuneet paljon. Rusakot syövät puiden taimia yms.
Pedoilla on selkeä tehtävä #ekosysteemi ns. tasapainon ylläpitäjinä. Ilveksellä on reviiri, jossa se ei salli muita saman lajin edustajia, siksi olettaisi, että ilvekset eivät voi runsastua haitallisesti luonnon #monimuotoisuus kannalta.
Ihmisellä ei ole mitään perusteita metsästää Ilvestä. Muuta kuin hauskanpito ja että aseita pitää saada käyttää, kun ne on tullut hankittua.

https://yle.fi/a/74-20105417

Ilves tuli pihalle Lopella ja nappasi terassin kulmalta rusakon saaliikseen – taitava vaaniminen ikuistui videolle

Lopella ilveskanta on vahvistunut. Sen myötä myös havainnot ilveksistä ovat lisääntyneet.

Yle Uutiset
Pieni eläin.

#silentsunday #rusakko
12.4.2024 - Takapihan pupu
Koko talven pihassa pyörinyt pupu otti aurinkoa takapihan rinteessä. Kuva otettu ikkunan läpi. #valokuvaus #rusakko

Kotiin tullessa pihalla oli kettu vastassa. Hän väisti naapurin puolelle ja haistellen kiersi pitkin rusakoiden polkuja autotallin takaa ja marjapensaiden välistä ruokintapaikalta toiselle. Kävi n. 5 m päässä, pysähtyi ja lopuksi lähti rusakon perään. Oli siisti ja hyvin voivan näköinen.

#kettu #rusakko #talviruokinta

Nähtiin äsken #lenkillä, kun #kettu jahtasi #rusakko a.

#Laika a pänni "ihan vähän", että se ei päässyt jahtaamaan niitä molempia.

#kaupunkiluonto #luonto #VanhaPorvoo #ÄänislinnanLaika #koira #koirat #riistavietti

Kaksi rusakkoa (kai ne niitä oli, ei ollut lasit päässä) pyörähti pihassa, ihan keskellä asuinaluetta (tosin pienehkön metsikön laidalla). Tulivat ihan peräkanaa, max 20 senttiä oli väli etummaisen hännästä takimmaisen kuonoon. Huomasivat minut terassilla, ja tekivät äkkikäännöksen, palaten nurkan taakse. Ja sieltä takaisin metsikköön.
#LuontoLähellä #Rusakko
Ja takaisin saunaan. 😉