Päätin, että tänään on sopiva hetki sille, että tulostin sekä Helsingin että Kesän ekaa kertaa. Tyhjiä kohtia on molemmissa vielä, mutta alkoi tuntua siltä, että nyt tarvitsen hahmotusapua sitä kautta, että tekstin sivuja voi plärätä sormin ja kirjoittaa käsin tarpeelliset kommentit ja huomiot. Koska varsinkin Helsingissä on sen verran "kaikkea", että alkoi kokonaisuuden ajattelu tuntua haasteelliselta. (Ajatteluvaikeuksiin voi toki vaikuttaa päällä oleva antibioottikuurikin... 😅)

Nyt myös tuntuu siltä, että nää molemmat tarinat voi oikeasti valmistua tänä vuonna. 🤔😱😄
Oishan se noin ajatustasolla aika herkullista kuvitella, että lähettäiskin kustantamokierrokselle kaksi tarinaa yhden sijaan. 😄 Nooh, nähtäväksi jää, mihin todellisuudessa riittää aikaa. Mutta yhden nyt ainakin haluan ennen joulua pois käsistäni. 😁

#kirjoittaminen #kirjoittaja

Syksyllä 2024 samanlaisessa kelissä ja samaan aikaan vuorokaudesta (eli aamuyöstä) sain ekan idean Helsinki-tarinaani. Keli, aikainen ajankohta ja mustat ja märät kadut inspiroivat ajattelemaan, mitä kaupungissa voisi tapahtua muutakin kuin arkipäivää ja mihin sen sumuisen kelin fiiliksen voisi viedä mukaan.

Ekassa ideassa oli mukana kummituksia ja muuta vastaavaa arkipäivästä todellakin eroavaa. 😄 Myöhemmin totesin, että on parempi siirtää ne johonkin toiseen tarinaan.
Yksi tähän päätökseen vaikuttavista tekijöistä oli menneisyyden päähenkilö, jonka tarinaan kummitukset eivät suunnittelemassani muodossa sopineet. Mutta kyllä mä jonkin kummitustarinan vielä kirjoitan. 😄

Sen lisäksi, että sumuinen keli inspiroi fiilistä, niin päätapahtumapaikka löytyi tälläkin kertaa samoin kuin Nevernan kruununprinsessan kohdalla. Kysyin taas itseltäni, että missä mä haluaisin asua ja millaisen talon seinien sisälle kurkistaa, minne en omana itsenäni pääse. Nevernan kohdalla vastaus oli oma palatsi. Helsingin kohdalla rakennus, jossa on etu- ja takaovi ja useampi kerros. 😁 Oliko riittävän salamyhkäisesti ilmaistu? 🤣

Tarina ei ole vielä valmis, mutta paljon ei onneksi puutu. Neljäsosa ehkä vaan. 😅

#kirjoittaja #kirjoittaminen

Tykkään tosi paljon taas omista muistiinpanoista. Ei ole edes sanoja, että miten paljon. 😁

Mä oon siis pyrkinyt siihen, että mulla ei olisi lippulappusia ja kässäriä koskevia muistiinpanoja sadassa eri vihkossa sähköisten tiedostojen lisäksi. Ekan tarinan kanssa kirjoitin ajatuksia ylös milloin mihinkin paperiin, joka oli käden ulottuvilla. Tiesin kyllä teoriassa, että se ei ole fiksua, mutta no, aina ei voi toimia fiksusti. Edelleenkään näköjään.

Nyt mulla on vain muutamia vihkoja nimenomaan tarinoiden muistiinpanoja varten. Mutta sitten, kun tulee mieleen vaikka jokin blogi-idea, niin kirjoitan niitä muitakin ajatuksia tarinavihkoihin. Kun se on niin helppoa, kun on vihko valmiiksi esillä.

Nyt editoin Kesä-tarinaa, jolle olen suunnitellut mahdollisen jatko-osan, jos oma mielenkiinto pysyy yllä. Sivuhahmo C esiintyy molemmissa. Ja jos haluan toteuttaa jatko-osan suunnitelman, pitää C:n tehdä muutama juttu ekassa osassa, mutta niin, ettei niistä voi päätellä tulevasta mitään, mutta jatko-osaa lukiessa huomaa, että hei, C käyttäytyi jo silloin näin. Ja tein suunnitelman tästä vihkoon.

Ajattelin tässä hyvässä editointivauhdissani, että olen varmasti siirtänyt suunnitelman sähköiseen suunnittelutiedostoon. Mutta sen sijaan tiedostossa lukeekin seuraava virke: "Etsi jostain se luonnos C:n taustatarinalle."

Jep. Että kiitti vaan mulle tästä. Alan vissiin nyt käydä niitä vihkoja läpi. 😅

#Kirjoittaja #kirjoittaminen #editointi

Oon kirjoittanut dialogien inspis-/ideointitiedostoon seuraavasti:

"No niin, pojat, tulkaa takaisin tai ette saa kiisseliä." Sarkastisesti.

Vissiin mulla on ollut jokin tooodella nerokas ajatus tuossa taustalla, mutta olisi ollut ihan kiva, jos olisin avannut asiaa enemmän siltä varalta, että sattuisi hyvin epätodennäköisesti käymään niin, että en muistiinpanon kirjoittamisen jälkeen muista ajatuksen ydintä. 😅 Eikä nyt tosiaan säteilytä yhtään minkäänlainen sarkastinen kiisselikuvio. 😅

#kirjoittaminen #kirjoittaja

Pitäisköhän tältä päivältä panna kone kiinni...🤔

Kirjoitin tarinaan: "Meillä päin järvessä käydään uimapuku päällä". Sitten aloin miettiä, että niin, onkos se sittenkin meri, missä hahmot ui. Ja noin kolme sekuntia tosissani mietin, että kumpi Saimaa on.

Että joo ja jeppistä. 😅

#kirjoittaminen #kirjoittaja

Kesä-tarinan faktoja osa 2.

7. Alunperin ajattelin, että tarina saisi jäädä raakileena pöytälaatikkoon, että tuskin siitä mitään ihmeempää kuitenkaan syntyy. Nyt olen aloittanut editoimisen.

8. Kesässä yhdistyvät kesä ja musiikki. Ja varmaan juuri siksi aloin huomaamattani tykästyä tarinaan ja hahmoihin, koska pääsin täyttämään ”maailman” musiikilla. Olisin siis halunnut jo edelliseen kässäriin antaa musiikille isomman roolin, mutta koska se ei tapahtunut luontevasti kirjoittamisen aikana, en lähtenyt pakottamalla toteuttamaan halujani.

9. Olen keksinyt tarinalle mielestäni ihan hyvän oikean nimen. Kesä on siis työnimi, joka on mahdollisimman epämääräinen, jotta se ei kavalla sisällöstä muuta kuin tapahtuma-ajankohdan. 😄 Tämänhetkisen oikean nimen lyhenne on HLF. Ja ainakin nyt olen tyytyväinen tuohon nimeen, koska jos näkisin sen nimisen kirjan kaupassa (heh), miettisin heti, että mitäs tässä tarinassa tapahtuu. 😅

10. Tarinan ympäristö mahdollistaa sen, että voin halutessani toteuttaa muutamia muita musiikkiaiheisia aihioita samoissa tapahtumapaikoissa. Ja olen oikeastaan kahden niin ikään vanhan ja jumissa olleen idean kohdalla miettinyt, saisinko ne mahdollisesti toteutettua minua tyydyttävällä tavalla tämän tarinan jatko-osina.

#kirjoittaminen #kirjoittaja
#kesätarina #tarinankertoja

Kerroin mutsille, että päätin sittenkin tehdä ekasta kässäristäni maksullisen omakustanteen, koska aloin haluta fyysistä kopiota muistoksi omaan hyllyyn pelkän pdf-tiedoston sijaan.
Mutsi sanoi, että nyt hänkin voi sit lukea sen.
Minä siihen, että hän ei voisi olla kauempana kohderyhmästä ja tarinassa ei ole mitään semmoista, mikä mutsia kiinnostaisi millään tavalla.
Kuulemma haluaa silti lukea.
Ehkä en vaan anna. Ihan kuka tahansa muu voi tarinoitani lukea, mutta ei lähiperhe. 😅 Eikä ole edes mitään 🌶️-juttuja vaan hyvin viaton romanttinen sivujuoni. Mutta silti. 😁

#kirjoittaja #kirjoittaminen

Kirjoittelin Helsinki-tarinaani. Piti sitten kuvailla, miten yhtä seinää oli remontin yhteydessä pahoinpidelty. Tuli mieleen kolhut, lommot… ja sitten “viiva”. Mutta se ei ole se vaurioituneen jäljen sana. Hain päästäni kaikenlaisia variaatioita, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Enimmäkseen löi vaan tyhjää.

Sit koin ahaa-elämyksen. Sehän on “skraidu”! Mutta mikä ihme se on yleiskielellä?
Piti lopulta hakea urbaanista sanakirjasta "suomennos".
Aivan, tietenkin! Naarmu! 😅

#kirjoittaminen #kirjoittaja