Miksi säilyttää mitään? Siksikö, että 30 vuotta myöhemmin muistelisin, kuinka Toronton näkötornissa oli yhdessä kohtaa läpinäkyvä lattia ja oli hyvin vaikea uskaltaa kävellä 200 metrin tyhjyyden päällä? Onko pääsylipun skannaaminen ja lähettäminen someen jonkinlaista omantunnon rauhoittelua: säästin tämän, nyt hävitän, mutta sitä ennen ehkä muutama ihminen näkee kuvan ja omistaa sille ajatuksensa sekunnin ajan?
Olen miettinyt jonkinlaista rotaatioarkistoa. Siinä olisi esim. viikoittaiset tai kuukausittaiset lokerot, joihin ehkä säilytettävät paperit pannaan. Joka viikko tyhjennetään yksi lokero. Jos papereita ei ole kaivattu, ne poistetaan. Jos niitä on tarvittu, ne on ehkä jo siirrettykin pysyvään arkistoon. Arkiston pituus voi tilasta riippuen olla vuodesta useampaan vuoteen.
Itse pyrin tässä vaiheessa elämää olemaan säästämättä mitään. Vastaan tulevat asiat käsitellään, informaatio omaksutaan kykyjen mukaan ja sitten dokumentti saa mennä. Ei elämää voi elää kahteen kertaan.
Tämmöisenkin vanhemmat säästivät. Muistan ajan, tämä oli #kunnollista.
@karttu Nykysuomen sanakirja sanoo:
ristiside 2. postilähetys, jollaisena voidaan kuljettaa painotuotteita, asiakirjoja ja tavaranäytteitä, jos lähetykseen ei sisällytetä kirjettä t. mitään henkilökohtaista kirjeenvaihtoa. | Lähettää r:teenä. — Yhd. joukkor.
Kuvittelen nimityksen tulevan siitä, että painotuotenipun ympärille on sidottu narut ristiin niin kuin paketissa. Ei ole siis kirjekuorta tai käärettä eikä siten kirjesalaisuutta. Vähitellen lähetyksen muoto on muuttunut mutta nimi pysynyt.
Ryhmäristiside (ja sanakirjan esimerkissä joukkoristiside) on tällainen lähetys tietylle ryhmälle tai joukolle, tässä tapauksessa jokaiseen kotiin.
Taisi lehtien takakannessakin osoitelapun vieressä muinoin lukea "ryhmäristiside".
Matti Sunell
karttu