Kun juuri äsken en ravintolavaunussa valinnut vapaata paikkaa juuri siitä pöydästä, jossa istui vähemmistöön kuuluva ihminen ja kun tuntia aikaisemmin luin Yliopisto-lehdestä 1/26 Tommi Uschanovin Joseph Heathin ajattelua esittelevän tekstin, muotoilen oman tulkintani jutun yhdestä väitteestä.

Jos käytöstä, joka ilmentää lähinnä arkailua tai ennakkoluuloisuutta, kovin ankarasti moitiskellaan käyttäen vaikkapa r-sanaa, saatetaan käyttäytyjä puolustuskannalle ja jopa lähentymään oikeasti vihamielisesti ajattelevia ja toimivia piirejä.

@sunell tää on sama asia kuin esim. ympäristövalinnoissa tai terveellisissä elämäntavoissa. Yhteiskunnallisesta ilmiöstä tehdään yksilön valinta ja yksilön moraalin kysymys. Tällä tavalla ideologia konvertoi vaatimukset yhteiskunnan parantamisesta yksilöiden keskinäiseksi syyttelyksi. Itse tykkään sanoa, että rasismi on yhteiskunnan, ei yksilön ominaisuus, samanlainen kuin kapitalismi tai imperialismi. Kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat siinä jossain määrin osallisia.
@ark_brut Mutta miten valikoituvat nämä oikeaoppisuusasiat, jotka otetaan tai yritetään pakottaa ottamaan henkilökohtaisuuksina? Nehän ovat samoja, joiden käsittelystä tutkijat saavat vainoa osakseen. Kuka tästä kaikesta hyötyy?
@sunell no porvaristo, tietysti, hyötyy siitä että työväenluokka riitelee keskenään.