Nää sarjispäivitykset menee nyt viikonlopuille, hästäg sarjissunnuntai...
Hellboyhin tuli tutustuttua parin tarinan verran (Seed of Destruction ja Wake the Devil). Tää on visuaalisesti tosi SIISTI sarjis, mutta tarinat menee vähän sekoiluksi - on okkultistinatseja ja kaiken sortin mytologian hirviötä - ja ainakin näissä tarinoissa lähinnä Hellboyn hahmoon saatiin jonkinlaista tuntumaa.
Tulipahan tutuksi!
En ole itse koskaan saanut otetta Mignolasta käsikirjoittajana, mikä tekee tämän sarjakuvat vähän vaikeiksi lukea. Piirtää tämä osaa.
(Kun ei ole vieressä näytteitä, niin en viitsi sanoa mielipidettä hänen kyvystään tehdä ruutujakoja tai edistää tarinaa.)
Mä tykkään ainakin useammassa kohdassa siitä, miten Mignola käyttää ruutuja kerronnassa (toi liittämäni kuva on ihan hyvä esimerkki ja sit vaikka. se meemiytynyt "is that a monkey? - "he's got a gun!" - BLAM BLAM)
Seed of Destructioniin on (minulle tuntematon) John Byrne tehnyt kässärin, se on näistä kahdesta tarinana ehkä marginaalisesti parempi.
Tämä voi olla henkilökohtainen puute, mutta esimerkiksi tuossa valitsemassasi otoksessa minulle ei tule tunne että tarina liukuu ruudusta toiseen. Enemmänkin se ne kuvittavat tarinaa. Vähän sama tunne kuin jos muuten pimeässä huoneessa joku rapsyttää valoja päälle ja pois, jonkun toisen liikkuessa.
Joo, ne liikkeet muodostavat kokonaisuuden, mutta aivot eivät tee sitä kuvaa automaattisesti.
Voin myöhemmin päivällä etsiä kuvia jossa liukuma mielestäni onnistuu.
Tuohon nykimiseen vaikuttaa vaikkapa se että kolmannessa ruudussa ei ole mitään samaa kahteen ekaan ruutuun, ja neljännessä ruudussa vasen käsi on siirtynyt rintaa vasten, vaikka oletettavasti käsi irtosi vasta kun sammakkohenkilö sekunninmurto-osaa aiemmin lähti lentämään.
Voin loogisesti päätellä että Hellboy on varmaan repäissyt kättä itseään päin samalla kun löi oikealla, mutta tämä hyppy on vaikea tehdä intuitiivisesti.
kowry
Juho Mäntysalo