Tällä viikolla on juteltu lasten kanssa WhatsApp kanavan perustamisesta ja sen pitämiseen liittyvistä (vanhempien asettamista) säännöistä.

Tiedän liikaa, ja tarkoitan itse varsin tiukasti lasten some-presenssiä, mutta tuulimyllyjä vastaan en halua taistella. Lapset kommentoi kuitenkin usein, että ”isä kieltää aina kaiken” 🤔😄

Eilisen keskustelun jälkeen vanhempi lapsi taisi säikähtää ja luopui ainakin hetkeksi itse kanavan perustamisen suunnitelmista.

1/3

#some #kasvatus #hairinta

Huolet ja säännöt omasta kanavasta keskittyy siihen, että lasta ei saa pystyä tunnistamaan sisällöstä, biometriset tunnisteet ei saa päätyä someen (naamat, ääni jne), naapuruston talot tai tiedot koulusta tai harrastuksista pitää myös pysyä poissa kanavalta. Sisällön pitää olla sellaista, että sekä mummit ja tädit voi nyt nolostelematta katsoa sen, että itse 3 v päästä voi näyttää sisällöt kavereille.

2/3

Ja vanhempien pitää olla kanavalla ylläpitäjinä, opetella ja epäonnistuakin saa, mutta kaikesta voi ja pitää myös jutella kotona.

Aloitetaan homma niin, että harjoitellaan julkaisukelpoisten sisältöjen kuten askarteluvideoiden tekemistä yhdessä.

3/3

Mitä someen joskus laittaa, sen voi olettaa poistamisesta huolimatta palaavan takaisin kummittelemaan.

Laeista riippumatta se, mitä toisen tietokoneelle (tai ”pilveen”) tallennat on tasan sen toisen hallinnassa.

En itse usko hetkeäkään, GDPR:stä huolimatta, että sen mitä esim Metalle WhatsAppin tms. kautta lähettää oikeasti ikinä poistuisi. Jenkkilän NSA kopioi aivan kaiken mitä internetissä liikkuu, E2E sisältöä myöden. Se mitä ei nyt voida purkaa hillotaan talteen myöhemmin purettavaksi.

@rpsu Vähintään liikenneanalysoitavaksi.
@pare Jep, ihan vaan viestinnästä syntyvän henkilöverkoston analyysillä voi tehdä aika tarkkaa päättelyä! Ja kryptaus koskee *vain* viestien sisältöä, kun kaikki muu - keneltä kenelle, milloin, kuka vastasi jne - on analysoitavissa jatkuvasti.
@rpsu Onko sen pakko olla just Whatsapp? Ryhmiähän saa Signaliin ja DeltaChattiin myös, ja Deltan kanssa ei tartte edes puhelinnumeroaan antaa.
@Turre Siltä se vaikuttaa. Verkostovaikutus. Vanhemman lapsen luokalla on vaik yksi muu, jolla edes on Signal asennettuna. Meillä perheen kontekstissa käytetään Signalia ja olen pakottanut puolet suvusta käyttämään sitä myös (lapsikuvat tulee vain sinne 😆), mutta mun taikavoimat ei ylety lasten kavereihin 🙄

@Turre Kerkesin jo aiemmin viikolla ehdottaa, että lapsi lupaisi rakkauskirjeitä Signalissa kaikille luokan pojille siinä toivossa, että pojat siirtyisivät WhatsAppista Signaliin.

Vastaus ei ollut ihan toivottu, vaikka olikkn odotettu 😆 Vähän sellaista tyrmistynyttä ”iskän paskat ideat taas” -ilmettä 😂

#iskähommat #vanhemmuus

@Turre @rpsu kanavat on käsittääkseni uusi juttu WhatsAppissa, eri asia kuin ryhmät.
@titia @Turre Juu näin on

@rpsu @titia
Okei, ei pitäisi tulla tänne huutelemaan kun ei asiasta mitään tiedä 😆 Mulla siis kun ei ole koskaan ole Whatsapp ollut edes asennettuna, saati käytössä.

En ollut varma koskiko tämä pelkästään omia lapsia vai kavereita myös, kaverit on tietysti sitten hankalampi juttu. Tulee kyllä mieleen että saisko tuohon laumaefektiin jotain vipuvartta tyyliin "saatte tehdä tämän jos käytätte sovellusta X", mitä taas kaverit vois sitten kinuta omilta vanhemmiltaan. Mutta hankalan maineen näillä äkkiä saa. Tiedän kokemuksesta 🤪

@Turre @titia Mulla on jo se hankalan maine, et ehkä ei ole enää mitään menetettävää 😆

Vuosia sitten mun ehdotus siirtää luokan vanhempien keskinäinen viestittely turvallisempaan ja fiksumpaan Signaliiin ammuttiin alas välittömästi ja isolla tykillä.

@rpsu @titia Vuosien takaiseen tilanteeseen nähden aika on ehkä vastaanottavaisempi nyt, niin paljon näistä ihan valtauutisissakin kohistaan. Mut ällistyttävässä määrin ihmiset silti on että ei tässä mitään 🤷