Ikinä ei matkustaessa lakkaa hämmästyttämästä miten Hollannissa kaikki on järjestetty jotenkin näppärästi, yksinkertaisesti ja siististi ja Belgiassa taas sekavasti, mahtipontisesti ja sotkuisesti
Edit: ”häsä” lisätty
#flixkriegbop
En keksi asialle muuta selitystä kuin kalvinismin, mutta materialistina en ole siihen tyytyväinen
@ark_brut mä olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että protestanttisuuden kulttuurinen merkitys on tosi merkittävä tässä. Vahvasti liioitellen voisi sanoa, että pohjoinen Eurooppa on poikkeus siitä yleisestä mentaliteetista, jossa pidetään ensisijaisesti oman suvun/ryhmän puolia ja asiat hoidetaan diileillä ja tärkeää on näyttää kunnolliselta eikä tehdä asioita kunnolla. Toki kaikkialla on kumpaakin meininkiä, mutta täällä suhteessa enemmän sitä vastuullisuutta yms. (Ja silti surkean vähän.)
@titia vastapointti: Trumpin ydinkannattajakunta USA:ssa on nimenomaan protestantteja
@ark_brut joo mut ne on evankelikaalisia, protestanttien joukossa ihan hurujengiä. American exceptionalism: siellä protestantitkin kykenee sekopäisiksi. ;-)
@titia kyllä hollannin kalvinistitkin oli melko kiihkoilijoita!

@ark_brut no joo, Hollannissa on ollut tyypillisesti semmoista hyvin vakavaa ja synkkää ja ahdasmielistä kalvinismia. Ja toisaalta raha ja kaupanteko on aina kelvannut hollantilaisille, mutta sittenkään en jaksa uskoa että nää kalvinistit olisivat suostuneet muuta kuin nyrpistämään nenäänsä perusteellisesti Trumpin meiningille.

(Tähän liittyen Hollannissa perinteisesti kotien olohuoneen ikkunoissa ei ole verhoja siksi, että elämän pitää olla niin kunnollista ettei ole mitään salattavaa.)