Uudelleenluen kirjoja äärimmäisen harvoin (vain muutaman kerran koko elämässäni), mutta tän pariin oli pakko palata.
Woman, eating on suorastaan fantastinen kirja nuoresta vampyyristä joka yrittää etsiä taidealan töitä kilpailullisessa 2020-luvun Lontoossa, ja navigoi vaikeissa tilanteissa itseinhoiseksi naiseksi sosialisoituna. Lisäks tää kertoo vaikeasta lähisuhteesta muistisairaaseen äitiin, ja siitä, miltä ihmisten ruokakulttuuri näyttää ulkopuolisen silmin. Supersuositus.
Rakastan sitä, miten tää kirja tuo meidän ruokakulttuuriin niin raikkaan näkökulman.
Läpi kirjan Lydia miettii, mitä ja miten se söisi, jos olisi ihminen. Se selaa yöt läpeensä What I eat in a day -videoita, laihdutustilejä, kokkailutilejä ja ruokatägejä, ja pohtii ulkopuolelta ihmisten suhdetta ruokaan, ruokakulttuureihin ja esimerkiks japanilaiseen ruokaan, laihdutuskulttuuriin, pikaruokaan, ruokasomeihin, ruokakuviin ja -mainontaan sekä ruoka-alaan ja sen globaaleihin vaikutuksiin.
Toinen syy, miksi rakastan tätä, on tän spottivalo alistumisen kulttuuriin. Lydia kohtaa kirjassa aika ajoin seksismiä ja rasismia, ja koska hänet on sosiaalistettu naiseksi ja kasvatettu itseinhoon, niin vaikka hän voisi kirjaimellisesti syödä ahdistelijansa, Lydia sen sijaan painaa päänsä.
Ja kun sitä sit turhautuneena lukee silleen, että: ”Syö se!! Oot paljon voimakkaampi!!”, niin ei voi olla tajuamatta tilanteen allegorisuutta ja muistella hetkiä kun ite on painanut päänsä.
Kaisla