Katja Salminen#Outojoulukalenteri
Luukku 15. (Myöhässä)
Jokaiseen joulukalenteriin sopii mielestäni sisällyttää yksi yokai. Olkoon se tällä kertaa niistä ehkä kamalin. Gashadokuro.
Vuonna 1783 Asama- niminen tulivuori Japanissa, Honshun saarella purkautui kolmen kuukauden ajan, alkaen tuokokuussa sylkeä taivaalle nokea ja palokaasuja, ja päättyen 4.8. varsinaiseen purkaukseen.
Purkaus tappoi välittömässä läheisyydessä olevia ihmisiä arviolta 1500-1800 henkeä, mutta varsinainen tuho oli vasta tulossa.
Purkaus tappoi välittömässä läheisyydessä olevia ihmisiä arviolta 1500-1800 henkeä, mutta varsinainen tuho oli vasta tulossa.
Purkauksen ilmaan päästämä noki nimittäin aiheutti muutoksen ilmastossa, ja johti vuoteen 1788 jatkuneeseen nälänhätään. Tämä suurena Tenmei- nälkänä tunnettu kausi venyi niin pitkäksi ja niin tuhoisaksi myös shogunaatin surkean kriisipolitiikan takia.
Erityisesti kaukaiset, eristyksessä olevan kylät kärsivät, kun shogunit eivät onnistuneet avun tarjoamisessa niihin.
Eräässä vuoristoisen maaston erottamassa kylässä Mutsun provinssissa ihmisiä kuoli niin paljon, ettei heitä voitu haudata, vaan heidät kasattiin kylään johtavan tien vieressä kulkevaan ojaan ja jätettiin sinne.
Vuosia tämän jälkeen ihmisiä alkoi kadota juuri tällä tiellä kulkiessaan.
Eräänä iltana auringon jo melkein ollessa painunut mailleen Taro-niminen riisikauppias oli matkalla tällä tiellä. Yhtäkkiä rauhallisen illan täytti kova ääni, joka soi hänen korvissaan kuin kello.
Eräänä iltana auringon jo melkein ollessa painunut mailleen Taro-niminen riisikauppias oli matkalla tällä tiellä. Yhtäkkiä rauhallisen illan täytti kova ääni, joka soi hänen korvissaan kuin kello.
Sitten hän kuuli kauheaa ratinaa, ja samassa näki jättiläismäisen luurangon nousevan puiden yläpuolelle. Sen silmissä hohti kauhea valo, ja ääni tuli sen suusta, kun se jauhoi hampaat kalisten tyhjää ilmaa.
Taro oli uskovainen mies, ja hän tarttui kaulallaan roikkuvaan amulettiin, jonka shinto-pappi oli hänelle antanut. Puristaen amulettiaan hän alkoi kiivaasti rukoilla.
Taro oli uskovainen mies, ja hän tarttui kaulallaan roikkuvaan amulettiin, jonka shinto-pappi oli hänelle antanut. Puristaen amulettiaan hän alkoi kiivaasti rukoilla.
Hirveä, jättimäinen luuranko katsoi häneen, mutta jätti hänet rauhaan ja katosi pian näkyvistä. Tästä kauppiaasta liene tullut ainoa, joka oli selvinnyt Gashadokuron kohtaamisesta tuolla tiellä, ja hänen kertomansa perusteella kylässä alettiin ajatella, että olsii syytä kaivaa ylös nälänhädän uhrit ojanpenkoista ja antaa näille kunniallinen hautaus.
Tämän jälkeen jättiläisluurankoa ei enää seudulla näkynyt.
Tämän jälkeen jättiläisluurankoa ei enää seudulla näkynyt.
Mutta Gashadokuro on yokai, joka ei ole sidottu yhteen paikkaan. Se on siis valtaisa luuranko, yli kymmenmetrinen ja koostunut huonosti, pääasiassa joukkohautoihin sotien ja nälän yhteydessä haudattujen luista. Sitä ajaa eteenpäin kauhea nälkä, ja mikäli se saa ihmisen kiinni se yleensä puree pään irti ja juo uhrin veren.
Päivisin Gashadokuro on näkymätön, mutta öisin se ottaa näkyvän muodon saalistaakseen yksinäisiä yössä kulkijoita. Suuresta koostaan huolimatta se liikkuu sulavasti ja halutessaan täysin äänettömästi. Ainoa varoituksen ääni jonka uhri kuulee on vain luiden ratina, ja silloin saattaa olla jo liian myöhäistä.
Gashadokuroa vastaan on mahdotonta taistella, mutta siltä voi piiloutua esimerkiksi pyhille paikoille, temppelipihoille ja hautuumaille. Olento katoaa vasta, kun sen viha, joka on syntynyt satojen kuolleiden katkeruudesta on kokonaan palanut loppuun.
Ja onhan se todella asiallinen symboli nälkään kuolleille ja sodissa kentälle jääneille: Kuolleet kävelevät luut, niin valtavaksi olennoksi yhdistyneenä, että sitä ei voi jättää huomiotta, vaikka haluaisi.
Titia Schuurman@KatjaMerituuli Senpä kun voisi lähettää vaikka kaikkien fossiilienergiayhtiöiden pääkonttoreihin noin ensteksi, viemään terveisiä kaikilta nälkään, kuivuuteen, tulviin, hirmumyrskyihin, maastopaloihin ja muihin ilmastokatastrofin seurauksiin kuolleilta.