Luin jo neljännen #annieernaux-kirjan, ensimmäisen luin vasta viime kuussa. Kolme ensimmäistä kirjaa olivat kaikki lyhyitä, alle satasivuisia, mutta Vuodet-teoksessa oli vähän enemmän luettavaa, 215s.

Nyt olen vähän kateellinen. Ranskalaisille. Vaikka pidin paljon kirjasta, en pysty saamaan siitä irti yhtä paljon kuin ranskalaiset lukijat. Ernaux kertoo kirjassaan sukupolvensa tarinan. Siitä millainen oli vuonna 1940 syntyneen tytön lapsuus, millaisia vaikeuksia ja odotuksia hän kohtasi nuorena ja aikuisena, miten maailma ympärillä muuttui politiikan ja erityisesti kulutuksen vaikutuksesta.

Kirjassa toistuvat valokuvat, joita emme saa nähdä, mutta joita Ernaux meille kuvailee, miltä hänen romuluiset polvensa ovat näyttäneet, miten hän on punoittanut jouluruokailun jälkeen.

Jatkuu kommenteissa.

#kirjafedi #kirjamastodon #nobelhaaste #vuodet #maaginenkesakisa2025 #joleenantiipii

@[email protected]

Toinen toistuva juttu ovat perhepäivälliset ja niiden keskusteluiden kuvaus. Sota-ajan muistelusta on tultu teknisten laitteiden vertailuun, suvun vaiheet eivät siirry eteenpäin samalla tavalla kuin ennen.

Kirja on siis täynnä muistikuvia, joista osaan saatoin samaistua ja osa meni ohi. Olisi hienoa, jos joku suomalainen kertoisi samaan tapaan yhtenäisyyskulttuurimme syntymisestä ja hajoamisesta.

Minua kosketti esimerkiksi Ernaux'n haave tulevaisuudesta: saammeko laitteen, joka löytää ihmisen aivoista kadotetut kohtaamiset, ajatukset ja keskustelut. En kummastele haavetta, sillä hänelle olisi ollut tuosta laitteesta paljon apua kirjansa kanssa.

Nyt hän on kaivanut muistonsa yksi kerrallaan, pistänyt niitä talteen, vaikka istuessaan bussissa.

Kun täytämme arkemme digitaalisilla laitteilla, meille ei jää aikaa muisteluun. Muistelu on ulkoistettu digipalveluille, jotka muistuttavat: tällaisia juttuja teit vuosi tai x vuotta sitten. Myös media muistuttaa meitä tekemällä juttuja menneisyyden tapahtumista.

Kaiken tämän keskellä oli hienoa pysähtyä kuuntelemaan yhden ihmisen henkilökohtaisia muistoja. Muistot synnyttivät uusia ajatuksia, vaikkei ole niitä itse kokenut.