Alusta on tietysti aloitettava, eli Auringon poika (Son of the Sun).

Ei ihme että tarina erottui ja iski heti ilmestyessään, koska se on tosi taitavasti rakennettu. Voitokkaat ja tappiolliset hetket vuorottelevat sulavasti koko tarinan läpi pitäen yllä seikkailullisen jännitteen, samoin pohjustavat hetket ja niiden päälle rakentuvat palkitsevat payoff-hetket.

Harmillisesti Roopella on muutama vähän tumpelo höynähdyshetki. Enkä voi sietää sudenpentuja tai käsikirjaa.
#Sarjakuvat #DonRosanKootut

Seuraavana Rosa-putkessa vuorossa kymmensivuinen Monikäyttöauto (Recalled Wreck, 1987). Tällaiset Ankka-tarinat, joissa Aku ei ole vain ilkeilevä töppäilijähösääjä, vaan oikeasti osaa asioita ja on pätevä jossain, ovat selvästi lähempänä omia mieltymyksiäni.

Keskittyminen Akun 313-autoon ja erityisesti sen merkitykseen Akulle on myös hauskan omalaatuinen fokus Ankka-tarinoiden joukossa. Vaikka sävy on kevyt, tämä merkitysten rakentaminen antaa tarinalle sielua.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Rahavirta (Cash Flow, 1987) on yksi parhaiten mieleeni jääneistä Rosa-tarinoista, koska sen konsepti on niin erikoinen. Kitkan ja inertian poistavista sädeaseista saadaan irti uniikkeja tilanteita ja reaktioita. Menevä kikkailuseikkailu, mutta kiinnostavia hahmohetkiä tarinasta ei löytynyt lainkaan.

Pätkän mestariläppä on, että Roopelta löytyy takataskusta valmiina heti käyttövalmis elementtirahasäiliö. En edes tajunnut vitsiksi nuorempana mutta nyt ihan hillitön!

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Rosan tarinalle julkaisulehteen tekemästä kansikuvasta ja vuosikymmen myöhemmästä uusintaversiosta näkyy selvästi, miten hän on kehittynyt taiteilijana.

Alkuperäisessä hahmojen asennot ovat staattisemmat ja jäykemmät, eivätkä ilmeet ilmaise oikein mitään. Uusintaversiossa hahmoilla on uniikit ilmeet ja asennot, asettelu on dynaamisempi ja hauskempi (etenkin lamaantunut Aku on tosi tehokas elementti) ja tumman ja vaalean vaihtelu toimii tasapainoisemmin.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Vahvasti veikkaan, että Suurin kurpitsa (Fit to Be Pied, 1987) tulee jäämään Rosan tuotannon epämiellyttävimmäksi edustajaksi. Se perustuu yksinomaan itsekkäälle kiusaamiselle ja on läpeensä ilkeä ja empatiakyvytön, enkä löydä tarinasta oikein mitään hyviä puolia, paitsi rakenteen, joka kehittelee loppuhuipennusta teknisesti näppärästi.

Onneksi Rosa jätti Akun naapuririidat Teppo Tulpun kanssa sikseen tämän jälkeen. Inhokkini Ankka-sarjakuvien tarinatyypeistä.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Onnesta Turtana (Oolated Luck, 1988) on Rosan kirjastossa tarina, joka ei ole kovin huomattava, mutta on jäänyt hyvin mieleen, varmasti osittain mahtavan nimikäännöksen ansiosta.

Tarinassa on sinällään kiva nähdä Aku kerrankin onnistumassa tavoitteissaan, mutta äh kun lopun ankeus jää kaivelemaan. Tuntuu epäreilulta, että kukaan ei saa ansionsa mukaan, etenkin kun Hannu on oikein ekstraepämiellyttävä tässä tarinassa.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

En yhtään muistanut, että Lumikenttien kimallus (Last Sled to Dawson, 1988) oli Rosan ensimmäinen Roopen nuoruutta nostalgisoiva tarina. Vauhdikas seikkailu, mutta kuten usein, rauhallisemat ja tunteikkaammat kohdat ovat niitä, jotka jäävät mieleen. Tämä ihan alun pieni suvanto, jossa Roope pysähtyy hetkeksi kyseenalaistaan elämäänsä ja valintojaan monen tunteen kautta, on tarinan paras kohta ja rakentaa Roopen hahmoa paljon pienessä tilassa.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat