Olisikos nyt vihdoin se aika, että saisin luettua läpi Don Rosan kootut! En ole tehnyt sitä vielä koskaan, koska jumitun aina siihen, että alkuvaiheen tarinat ovat täynnä seikkailua ja kohellusta mutta vähemmän täynnä tunnepitoisia hahmohetkiä.

Mutta jospa nyt saisin seurattua @marumuju’n vinkkaaman Rosa Remarks -podcastin myötä pitemmälle ja pääsisin niihin parempiin juttuihin Rosan tuotannossa. #Sarjakuvat #Lukeminen

https://podcasts.apple.com/fi/podcast/rosa-remarks-a-don-rosa-podcast/id1664868578?l=fi

https://open.spotify.com/show/64VvDv8xTqecSdAVvCQjyf

‎Rosa Remarks: a Don Rosa Podcast Apple Podcasts ‑palvelussa

‎Taide · 2023

Apple Podcasts

Alusta on tietysti aloitettava, eli Auringon poika (Son of the Sun).

Ei ihme että tarina erottui ja iski heti ilmestyessään, koska se on tosi taitavasti rakennettu. Voitokkaat ja tappiolliset hetket vuorottelevat sulavasti koko tarinan läpi pitäen yllä seikkailullisen jännitteen, samoin pohjustavat hetket ja niiden päälle rakentuvat palkitsevat payoff-hetket.

Harmillisesti Roopella on muutama vähän tumpelo höynähdyshetki. Enkä voi sietää sudenpentuja tai käsikirjaa.
#Sarjakuvat #DonRosanKootut

#DonRosanKootut-seikkailu jatkuu kahdella kymmensivuisella pikkutarinalla, Liikenerot (Nobody’s Business) ja Jos metsään haluat mennä nyt… (Mythological Menagerie). Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän nämä Aku hönöilee ja kiukuttelee -konseptit innostavat. Ankeaa lukea tarinoita, jotka eivät sisällä juurikaan empatiaa tai hahmoja monisävyistäviä hetkiä, vaan painottavat tyrimistä ja kiusaamista. Nämä eivät myöskään ole konsepteiltaan kovin kiinnostavia tai hauskoja tarinoita.
#Sarjakuvat

Seuraavana Rosa-putkessa vuorossa kymmensivuinen Monikäyttöauto (Recalled Wreck, 1987). Tällaiset Ankka-tarinat, joissa Aku ei ole vain ilkeilevä töppäilijähösääjä, vaan oikeasti osaa asioita ja on pätevä jossain, ovat selvästi lähempänä omia mieltymyksiäni.

Keskittyminen Akun 313-autoon ja erityisesti sen merkitykseen Akulle on myös hauskan omalaatuinen fokus Ankka-tarinoiden joukossa. Vaikka sävy on kevyt, tämä merkitysten rakentaminen antaa tarinalle sielua.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Rahavirta (Cash Flow, 1987) on yksi parhaiten mieleeni jääneistä Rosa-tarinoista, koska sen konsepti on niin erikoinen. Kitkan ja inertian poistavista sädeaseista saadaan irti uniikkeja tilanteita ja reaktioita. Menevä kikkailuseikkailu, mutta kiinnostavia hahmohetkiä tarinasta ei löytynyt lainkaan.

Pätkän mestariläppä on, että Roopelta löytyy takataskusta valmiina heti käyttövalmis elementtirahasäiliö. En edes tajunnut vitsiksi nuorempana mutta nyt ihan hillitön!

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

Rosan tarinalle julkaisulehteen tekemästä kansikuvasta ja vuosikymmen myöhemmästä uusintaversiosta näkyy selvästi, miten hän on kehittynyt taiteilijana.

Alkuperäisessä hahmojen asennot ovat staattisemmat ja jäykemmät, eivätkä ilmeet ilmaise oikein mitään. Uusintaversiossa hahmoilla on uniikit ilmeet ja asennot, asettelu on dynaamisempi ja hauskempi (etenkin lamaantunut Aku on tosi tehokas elementti) ja tumman ja vaalean vaihtelu toimii tasapainoisemmin.

#DonRosanKootut #Sarjakuvat

@AranaRain Tämä on hauska ketju, jonka huomasin vasta nyt. Lapsena Rosan tarinoita innokkaasti lukeneena oli jännä vanhana saada selville, että jotkut ilmeisesti eivät tykkää ollenkaan hänen tarinoistaan - jollain Aku Ankka -foorumilla taidettiin hänet äänestää huonoimmaksi ankkapiirtäjäksi, mikä nyt tietenkin on ihan täyttä trollausta. Tietyn staattisuuden tyylissä ehkä nyt vanhempana huomaa, mutta pitäisi lukaista joskus uudestaan näitä. Musta ritari -tarinat ainakin olivat erityisen hyviä.

@kowry @AranaRain Mä taas pidän Rosan tarinoista ja piirrosjäljestä.

Alkupään piirrosjälki oli aika jäykkää ja ei sieltä parhaimmasta päästä, mut lkyllä se kehitty.

Alunperin Rosa oli arkkitehtuuripiirtäjä tjsp. eikä varsinainen sarjakuvapiirtäjä, joten se selittää noi puutteet uran alkupuolella.

@AulisVainionpaa @kowry Omassa sisaruspiirissä Rosa oli supersuosikki lapsena, joten mullekin selvisi vasta aikuisempana, että vihaajiakin on.

Sikäli ymmärrän, että Rosan tyyli on tosi erilainen kuin Aku Ankka -lehden tai Taskarien jälki yleensä, joten hahmotan, miksi se ei ole kaikkien suosikki. Mutta toisaalta vähän tuntuu siltäkin, että iso osa semmoisesta varsinaisesta vihasta nousee vastareaktiona suurelle suosiolle. Ylimitoitetuksi koettu suosio ärsyttää ja saa ikävän tunteen korostumaan.