Jokinen Pipa#luonnollisuus #sisarkateus #väkivalta #lahisuhdevakivalta
"Seppo oli kuolla jo ensimmäisinä elinpäivinään. Porsaalla oli kyljessä iso haava, kärsä halki ja se oli tuplasti pienempi kuin muut porsaat. Heiveröinen porsas ei pärjännyt ravinnon saamisessa ja oli joutunut sisarustensa väkivallan kohteeksi."
-Villi luonto on julma ja väkivaltainen. Vahvin voittaa.
Minua ihmetyttää miksi sisarväkivallasta ei puhuta inhimillisesti tarpeeksi? Juurikin lapsuustraumat kulkevat mukana läpi elämän.
Nykyään katsotaan jo päiväkotiväkivaltaakin läpi sormien. Kouluväkivaltaa on ihan hemmetisti. Lapsilla on kameralliset älypuhelimet käytössään ja lapset keskenkasvuisina, taitamattomina eivät ole mitään hyvyyden ruumiillistumia, voivat olla todella julmia ajattelemattomuuttaan, lapsellisuuttaan.
Muotiin on tulleet metsäpäiväkodit.
Välillä mietityttää missä kulkee raja villin, julman, epäoikeudenmukaisen luonnon ihailussa kun kyse on lapsista?
Itselläni oli liian rankka lapsuus kaikin puolin. (En hae tällä sääliä, en kaipaa mitään voivottelua ja anteeksipyyntöjä kenenkään puolesta. Tämä on vain empiiristä perustaa mielipiteelleni.)
Olin ei-toivottu lapsi. Äitini ei voinut uskonnollisista syistä, ties minkä takia tehdä aborttia vaikka isä olisi halunnut pysäyttää lapsiluvun kahteen. Sitä en tiedä huolehtiko äitini itsestään raskauden takia kunnolla? Hän oli synnyttänyt 1v4kk välillä jo kaksi lasta, molemmat sairaalassa.
Minun takiani ei lähtenyt sairaalaan. Synnytti kotona ja meinasi kuolla verenhukkaan. Makasi sitten petipotilaana jonkin aikaa. En tiedä onko edes imettänyt minua? Olen ollut epämääräisesti sairaalloinen ja etenkin esikoissisareen verrattuna heikko. Jäin pienikokoisemmaksikin.
Sairastuin kohta synnyttyäni tuhkarokkoon, olin kuolla.
Usein tuntui että se olisi ollut vanhemmilleni parempi vaihtoehto, se tehtiin minulle hyvin selväksi. Esikoissisar komppasi vanhempiaan, oli ilkeä, oli sairaalloisen sisarkade ja sai siihen tukea eritoten äidiltään.
Olen kokenut olleeni aina ulkopuolinen niin lapsuusperheessäni, kuin sukulaisteni kanssa.
Jopa nuorin tätini, äitini sisar, joka oli vasta 13v kun äitinsä kuoli ja esikoissisarensa, äitini joutui ottamaan äidin roolin nuoremmille sisaruksilleen, hänkin oli minua kohtaan aika usein kuin joku pomo. Pestasi minua hoitamaan omia lapsiaan ja huusholliaan. (Aviomies oli merillä ja tätini oli tavallaan kuin yksinhuoltaja.) Olin 13v ensimmäisen kerran koko kesälomani piikomassa tädilläni, kuka oli tuolloin 27v.
Tuolla tädilläni oli alkoholiongelma. Myös tapana valehdella ja kadota vapaapäivinään ryyppyreissuilleen kertomatta. Valehteli menevänsä kioskille, palasi vasta aamulla. Minä yritin selvitä pikkulasten kanssa, joita oli vaikeaa saada nukkumaan kun itkivät ja parkuivat peläten että äidilleen on sattunut jotain. Olin toki itsekkin huolissani kun luulin alkuun että on sattunut jotain kun meni vaan kioskille.. Palasi aamulla krapulassa..
Ei ennen puhuttu väkivallasta, puhuttiin normaalista joka oli tuollaista. Tyttäriä naitettiin 16 vuotiaina ja viis veisattiin kenenkään psyykkeestä.
Hyvinvointivaltion rakennusaikaan alettiin korostaa lastensuojelua.
Olen itse tullut äidiksi -77 Toisaalta oli onni että olin joutunut huolehtimaan nuoremmista serkuistani, oli tuntumaa lastenhoitoon.
Sisaruksia en lapselleni saanut, harmi, sillä luin aika paljon kasvatusoppaita. Sovelsin oppimaani lapseni kavereiden kanssa kohtelemalla kaikkia tasapuolisesti. Jopa niin, että lapseni valitti miksi hyysään vieraita lapsia? Se taisi olla äitini puhetta? Äitinihän vainosi minua läpi elämänsä, oli ilkeä, oli pahansuopa ja valjasti lapseni kyttäämään, kantelemaan ja sitten sanansaattajaksi mm. niin että palasi kerran mummulasta alleviivatun Herätkää lehti artikkelin kanssa kun mummu oli sanonut että äitisi kuolee aidsiin kun on kaikenlaisten miesten kanssa.
Olen elänyt lähisuhdeväkivallan uhrina läpi elämäni. Vaikka muutin lapsuuskodista jo 16 vuotiaana, olin kuitenkin kontaktissa perheenjäseniin ja välillä muuhunkin sukuun ja minua kohdeltiin tietynlaisella narsistisella konseptilla ikään kuin yhteisen sopimuksen mukaan.
Barbaarista, villin luonnon alkukantaista, vain näennäisen sivistynyttä.
Narsistithan eivät tällaisia tarinoita hyväksy.
Pintapuolista "Voi voi, otan osaa, olen pahoillani puolestasi" ja se siitä.
Tunnen tuhansittain suomalaisia, siis tunnen ihan oikeasti kun tunnen perheitä, pariskuntia lapsineen ja sukuineen.
Pinnallista esiintymistä, maskaamista ja kun vieraat katoavat näköpiiristä, palataan siihen kotimoodiin, ollaan ilkeitä, juoruillaan, ollaan hierarkisia, ollaan kuin villielukoita.
Pohdiskelen asioita ihan hitokseen. Hyvä niin. Miten sitä muuten voi olla edes jollakin lailla inhimillinen. Varsikin kun on varttunut alhaisen sosioekonomisen aseman omaavien ihmisten kanssa, joita ei ole kiinnostanut opiskella ja pohdiskella yhtään mitään.
Ainoa fiksu tätini teki itsemurhan aikoinaan avioerojuttujen ohessa. Narsistimiehensä manipuloi häntä. Petti 3v Ei ollut halukas jakamaan omaisuutta puoliksi ja lopulta kun toinen vaimo tappoi itsensä, omi alaikäisen tyttärenkin osuuden antamatta sitä koskaan tyttärelle. Narsistit, hyi. Ja niitähän riittää. On paljon piiloväkivaltaa joka tapahtuu kulissien takana.
