Lapsena leikimme
#lapsuus #lapsuusmuistoja Lapissa Kemijärven syrjäkylällä ja Aapajärjellä mummolassa

Olin varmaan 5 kun äidin kanssa kävelimme autotien laitaa noin kilometrin ja tulimme talon kohdalle. Näin heti kokoisen pojan, joka katsoin kun kävelimme pihaan. Huomasin, että pihalla istui pienempi poika ja isoin poika kurkki kuistin ovesta. Jari, Markku ja Jorma tulivat pian kaveriksi ja tutuiksi. Myöhemmin kuin kasvoin tuli kavereitakin enemmän.
Heidän talon kohdalla oli kiertotietyömaa ja menimme kaikki katsomaan paria konetta maata möyrimässä.
Ei meillä mitään muovisia pieniä lasten lapiota ollut. Kaivelimme maata isolla lusikalla.
Vähän isompana leikimme Vietanin sotaa ja siinä napalmin käyttöä. Otimme tyhjiä Fairy pulloja, sytytimme ne palamaan. Ja siinä oli meillä ”napalmia” Palavaa muovi tippui äänekkäästi maahan, jossa kulki muurahaisia. Sitten mentiin niiden päämajaan eli muurahaispesälle tiputeltiin sinne ”napalmia. Oli hauskaa. Siihen aikaan TV:stä näky Vietaminin sodan näkymiä usein. Ja myös sitä napalmin käyttöä.
Leikimme sillon paljon metsässä, tehttiin ritsat ja yritettiin osua niillä lintuihin. Ei osunut koskaan. Sitten huomaissi puhelin pyölväissä posliinisia ”eristeitä” ja niistä lohkesi helposti palasia. Niitä rikottiin niin paljon, että koulussa pitivät pitkät puheet niiden eristeiden säilyttämisestä.
Myös viinapulloja oli pitkin tien varsia. Keräsimme niitä ja särjimme ne ritsalla ampuen.
Tulen kanssa leikittiin usein. Pienellä hiekka kuopalla oli vanha auton rengas. Kaadoimme siihen reilusti tenttua ja jotain ölyä.
Se paloi aivan mahdottomasti savuten. Ja joku aikuinen kävi sen sammuttamassa hiekalla. Kiroili perkeleen vekaroita vai sanoiko penikoita?

Urheilukilpailuja järjestettiin. Pituutta hypättiin ja korkeutta kun ensin oli tehty teline, johon saatiin rima. Koko teline kaatui aina kun hyppääjä ei päässyt yli. Yrittettiin hypätä kierähtämällä, mutta se olikin vaikeaa. Keihästä heiteettiin ja se keihäskik oli metsässä itsen katkottu ja vuoltu tehty.
Kolmiloikkaa hypeltiin ihan omalla tavalla.

Talvella hiihdettiin paljon metsässä, Kemijoen jäällä ja toisella puolella ja tehtiin hyppyreitä ja lumilinnoja. Joki on siinä kohden noin 600 m leveä. Syvyyttä joessa on 1-5 metriä. Joki on säänöstelty ja ruopattu sekä koskipaikat raivattu.
Tuli syksy ja aika lähteä minunkin kouluun. Opin nopeasti lukemaan ja lainasin monia kirjoja koulun kirjastosta. Opettaja ei ensin uskonut, että luin kirjoja. Lukeminen kasvoi minulla kunnolla ja luin Tarzanit ja viisikot kaikki nopeaan tahtiin. Sain pyörän kun osoitin isälleni, että osaan ajaa pyörällä. Koulumatka alkoi sujua nopeammin. Matkaa oli noin neljä kilometriä.
Siihen aikaan käytimme jo lautapyssyä. Pappa teki sellaisen ja se olikin siisti ja hyvin toimiva. Siinä oli katajasta tehty jousi, liipasi ja muotoiltu ponsi. Se oli tosi hieno. Pappa oli veneen tekijä ja osasi käsitellä puuta.
Pyssyllä ammuttiin purkkeja, pulloja ja yritimme osua lintuihin turhaan. Se oli mukavaa hommaa serkkujen ja mummolan naapurien kanssa. Olin silloin melkein koko kesän mummolassa. Saivat sitten isä ja äiti olla kahdestaan ainakin melkein kun sisareni oli kohta aikuinen ja veljeni asui jo Norjassa. Norjassa kalatehtaalla töissä.

Auringon syy

1990-luvulla Ruandassa tapahtui yksi nykyhistorian verisimmistä kansanmurhista. Sadat tuhannet menettivät henkensä vain muutamassa kuukaudessa. Daavid ottaa kahden sisarensa lapset, teini-ikäisen Saran ja aivan nuoren Mooseksen mukaansa ja pakenee tekaistujen asiakirjojen avulla Suomeen. Mooseksesta tulee Elias, Daavidista hänen isänsä ja Sarasta isosiskonsa. Helsingin Pohjois-Haagasta tulee tämän maahanmuuttajaperheen koti, mutta pystyykö Suomi tarjoamaan turvan ja tulevaisuuden […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/auringon-syy/

#traumat #kissat #ahdistus #henkinenvakivalta #lapsuus #vanhemmuus

kuumuus on aktivoinu traumoja.
kun mun on fyysisesti huono olla, se heijastuu henkiseen puoleen heti.

näen lähes joka yö unta, että olen hukannut Saaka-kissan, jättänyt hoidotta ja tiedän etsiessäni, et löydän sen huonokuntoisena/kuolleena.

Saaka sairastui ja jouduttiin lopettamaan 2019. lapsuuden traumaattisista kokemuksista johtuen (kissoja mm. tapettiin mun nähden/kerrottiin mitä niille tullaan tekemään), Saakan sairastuminen ja kuolema oli mulle ihan hirveä kokemus. en edelleenkään voi alkaa muistella sitä ilman, että putoan takaumiin. toivon, että vielä tulee päivä jolloin pystyn.

toivottavasti kukaan vanhempi ei enää kuvittele, että lapsi ei tajua/muista/ymmärrä asioita. lapsia täytyy varjella, hoivata, opastaa ja rakastaa. kaikki muu on toissijaista.
mä kasvoin kulisseissa, tärkeintä oli näyttää maailmalle, että meillä on kaikki hienosti.
hirvittävä taakka kun vanhemmat eivät pystyneet olemaan vanhempia ja ottamaan vastuuta teoistaan. jouduin vaarallisiin tilanteisiin ja tukemaan heitä.

vaikka ymmärrän etten voinut sairastumiselleni(masennus, syömishäiriöt, ahdistus) mitään, vieläkin on vaikeaa hyväksyä itsensä ja reaktionsa asioihin.
tuntuu, että koska olen aikuinen minun pitäisi pystyä elämään "normaalisti". järki ja tunteet eivät oo koskaan kohdanneet mun päässä(johtuu traumatisoitumisesta).
järjellä tajuan kaiken, osaan reflektoida ja analysoida käytöstäni, mut tunteet menee omia polkuja ja oon niin kanssa välillä ihan hukassa.

pelaaminen, käsillä tekeminen maadottaa mua niin paljon, että vaikka oisin ahdistuksesta sekaisin, voin tuntea samaan aikaan onnea ja rauhaa kun pelaan.

tämä avautuminen vähän helpotti nyt oloa.
ihan pikkusen vieläkin hävettää oma minuus, mutta avaudun silti, ei mun tartte hävetä itseäni. lapsena käskytettiin häpeämään kaikkea, siitä on vaikea päästä irti.

Tälleen täysin satunnaisen torstain kunniaksi jaan tänne otteen ja linkin toisiksi uusimmasta tekstistäni #Mielijohteesta -blogissani. Tää teema on ottanut mielessäni jonkinlaisen vakipaikan ja käy mielessä päivittäin.

"Olen kasvanut huonon tai jopa todella huonon itsetunnon kanssa. Minusta kasvoi erinäisten vaiheiden ja tapahtumien myötä huolehtijapersoona, varmistelija, ”kananmunan kuorilla kävelevä miellyttäjä” parisuhteissa ja töissä kaikkensa antava ja muita enemmän tekevä. Koin, että vain paljon tekemällä ja suuri sankari olemalla olen arvokas ja minusta pidetään. Tästä seurasi burnout.

Olen muutamaankin otteeseen kuullut, että ”eihän se ole mies eikä mikään joka ei ole ainakin kerran loppuun palanut”. Just. Vessasta alas tällaiset kommentit. Huonon itsetunnon lisäksi omassa kasvussani häpeä oli myös vahvasti läsnä: häpesin ylähuuleni huulihalkion arpea, häpesin jos pukeutumisestani tai tekemisistäni nostettiin jotain esiin, häpesin esiintyä luokan edessä tai muuten ihmisten edessä ja niin edelleen.

Samaan aikaan minulla ei ollut kykyä pitää oman itseni puolia millään lailla. Ja aika harvoin jos koskaan kukaan ulkopuolinenkaan sitä minun puolestani teki. Pieni määrä tervettä maskuliinista vahvuutta olisi ollut ihan paikallaan, mutta kun ei ollut opetettu että itseään saa puolustaa ja omia puoliansa pitää, niin en sitten niin tehnyt. Otin kaiken mitä tuli ja imin sen syvälle itseeni ja hautasin sinne."

https://mielijohteesta.fi/2025/03/16/mikas-se-juuso-on-oikein-miehekkyyksiaan/

#blogi #bloggaaja #hyvinvointi #mielenterveys #lapsuus #sisäinenlapsi #kirjoitushommat #kirjoittaminen #häpeä

Kani nimeltä Paisti

Kani nimeltä Paisti on Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Ville Similän esikoisromaani.  Aiemmin hän on kirjoittanut kaksi tietokirjaa. Yhdessä Mervi Vuorelan kanssa kirjoitettu Ultra Bra : Sokeana hetkenä valittiin vuoden 2018 Tieto-Finlandia-palkinnon saajaehdokkaaksi. Raati perusteli valintaansa muun muassa, että teos antaa kokonaiskuvan sekä yhdestä sukupolvensa merkittävimmästä yhtyeestä että taiteen tekemisestä ja ajan nuorisokulttuurista. On siis tyyliltään sekä […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kani-nimelta-paisti/

Irjankirjaimet

Irjankirjainten otsikot menevät vähän niin kuin aakkosjärjestyksessä ja niihin liittyvät tarinat ovat toinen toistaan kiinnostavampia. Irja Sinivaara kertoo elämästään, mutta ei perinteisen elämäkertamaisesti, vaan niin, että mitä mieleen tulee, muistoja, ajatuksia, mielleyhtymiä.

Kun kirjaa lukee, niin sitä pysähtyy monen tarinan kohdalla omiin muistoihin. Irjankirjaimet aivan kuin pöyhivät sitä omaakin vanhaa ja aika pölyistäkin muistikirjaa. Välillä on varsin […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/irjankirjaimet/

Lauantai-ilta.

Saunan jälkeen kylpytakissa, karvamatolla maaten pillimehua ja Perserakki.

Mutta muistanko itse sarjasta mitään? Muuta kuin tunnarimusan.

Vai onko uusi #Bergerac itsenäinen teos, eikä seuraa vanhan kässäriä?

Uudessa #Perserakki on alkoholisoitunut vaimonsa kuoleman myötä.

En muista, että vanha olisi ollut #alkoholisti?

#VanhaMennytJaEntinen #sarja #sarjat #versiointi #lapsuus #nostalgia #Lauantailta #lauantai #sauna #pillimehu #SaunanJälkeen

https://arenan.yle.fi/1-72830436