#kotitalousvähennys #oikeudenmukaisuus #Vanhukset #ihmisoikeudet
Kotitalousvähennys on hyväosaisten vastikkeetonta ja veltostuttavaa sosiaaliturvaa.
Nuoret, terveet, aktiiviset ihmiset saa valtiolta piikoihin ja renkeihinsä, palvelusväkeensä verohelpotukset, kun vastaavasti vanhat ja etenkin me naiset, mummelit, ketkä on raadettu hiki päässä raskaissa kuluttavissa töissä, jäädään nuolemaan näppejämme.
Sitten kun sairastumme ja tarvitsemme kotisairaanhoitoa, joudumme senkin maksamaan itse.
Olen Vihainen 🤬 *tana*kele #!#¤#%#&#/# Ihan raivona näin valtavasta vääryydestä.
Olen aikoinaan ammattikoulussa kouluttautunut vanhanajan pukuompelijaksi, oppinut piirtämään kaavat sun muuta. Leikkuuopistoon en voinut jatkaa, olen liian lyhyt, 158cm.
Päädyin vaiheompelijaksi Valtion pukutehtaalle 16 vuotiaana. Tappotahtista, alipalkattua hikipajaduunia, jollaista ei sais teettää yhtäjaksoisesti niinkuin minut laitettiin tekemään. Pelkkää harmaata kenttäpaidan hihansuuta aamusta iltaan, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen 2,5v kunnes otin lopputilin ja vaihdoin muualle..
Sitten kävi niin että sain seuraavasta lafkasta lopputilin raskauden takia ja päädyin pariksi vuodeksi sikiöni, myöhemmin syntyneen lapseni kanssa lähisuhdeväkivaltaan perhehelvettiin.
Siitä pelastauduin pääsemällä taas vaiheompelijaksi, mutta pikkufirma ja vaihtelua työssä, sain tehdä mallikappaleita. Sitä 6v kunnes lähdin opiskelemaan "vallankumousoppeja" Sirola-Opistoon.
Siinäpä sitten pukkas globalismia ja te-va alan työt vietiin kehitysmaadiktatuureihin.
Opiskelin Sirolan jälkeen käsi- ja taideteollisessa.
Olin peeaa köyhä totaali-yh ja pyydettiin politrukiksi, menin. Sitä ~2,5v kunnes huomasin ettei sekään ole minun juttuni.
(Eipä ollut silloin vielä autisminkirjo/nepsy diagnosointia niin kuin nyt.)
Aloin tehdä vaikka mitä.
Posteljoonina. Tietenkin just minä 158cm ja 50kg sain sen raskaimman lenkin, jota jaoin kävellen kun riskit miehet huristeli omilla autoillaan. 1v riitti. Kunto oli kyllä aika kova, mutta liian raskasta ja tiedän olevani niin älykäs että kaipasin jotain parempaa.
Kokeilin sitten vielä yrittäjänä starttirahalla: Haavevvaate ideana kierrätysmateriaalit ja luonnonkuidut.. Voi minua utopistia. Ei ollut rahoittajaa, oli vain nirppanokkia jotka puratutti valmiin hameen helmaa, ½cm lyhemmäksi kiitos. Aissaatana 🤬
Kotona riekkui teini angstaten kaikkea mahdollista.
Lopetin työhuoneen. Löysin ompelimon ja siellä taas vihaamaani vaiheompelua. Vajaa vuosi, sietokyky ylittyi.. Oli teatteriompeluakin, siitä tykkäsin, sitten se parin vuoden retriitti keskellä ei mitään. Sieltä osuuskuntaan. Oli ihan ok, ei lyönyt leiville..
Harastasjateatterilaisena tapasin psykiatrisen saioraalan osastonhoitajan kuka tarjoisi sairaala-apulaisen paikkaa. Pääosin olin suljetulla, ahdisti potilaiden puolesta.
Tein sen jälkeen koulusiivousta, koulukeittiöapulaisen töitä, välillä sairaala-apulaisen. Yritin käydä laitosapulaisen kurssia, oli yksi tyhjän kanssa. En tullut toimeen kurssin vetäjän kanssa kuka sanoi etten voi ratsastaa diagnoosillani. Häivyin.
Löysin vaikeasti työllistyvien pintakäsittelykurssin.
Siellä minut tunnisti eräs netistä tuttu esihenkilö, kuka pyysi minua kokemuskouluttajaksi ja minäpä sitten autoin (tietenkin ilman palkkaa!).
Hommasivat minut työharjoitteluun. sitä ~vuosi, kunnes alkoivat vaihdevuosioireet ja fibromyalgia, lonkkakivut, hikitsunamit ja kun olin autisminkirjolla, pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Mitään apua en ole saanut koskaan yhteiskunnalta aikuisiällä. Karensseja kyllä ja vittuilua vittuilun perään.
Nyt katselen miten parempiosaiset rohmuavat etuja enkä minä saa mitään, taaskaan.
Ja yhä minulle vittuillaan etten voi ratsastaa diagnoosillani.
Lisään vielä faktaa. Maksumuurin takana (tottakai tietokin vaan varakkaammille !) mutta 2024 tilanne tämä. Vastikkeettomat tuet rikkaille. Voi reppanoita, kerpele!