Elokuvien vakuuttavuudesta vielä muutama kiinnostava lainaus varsin tuoreesta katsauksesta: Tutkimuksissa opiskelijat kertovat suhtautuvansa kriittisesti näyteltyihin elokuviin, mutta suhtautuvat niihin kuin ne olisivat dokumentteja menneisyydestä.
Opiskelijoiden on helpompaa arvioida elokuvia esteettisistä näkökulmista ja he pitävät enemmän elokuvista, jotka vastaavat heidän oman aikansa esteettisiä preferenssejä. Vaikuttaa myös siltä että elokuvan historiakuvaa pidetään luotettavampana, mitä uudempi elokuva on, tai jos näyttelijät tai musiikki ovat opiskelijoille tuttuja.
Jos näyteltyjä fiktioelokuvia käytetään säännöllisesti koulussa tiedon lähteinä ilman että medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä harjoitellaan katselun yhteydessä, voi varmaankin olettaa että opiskelijoille ei kehity tottumusta elokuvien arviointiin oman aikansa kulttuurituotteina.
Boutonnet, V. (2025). « Using Film and Theatre in the Classroom » (s. 89-106). Teoksessa: Éthier, M.-A. et Lefrançois, D. (toim.), Bringing History to Life. Teaching Fact and Fiction. Presses de l’Université d’Ottawa.


