Onkohan jossain julkisesti olemassa AMK:n master tutkintoja suorittaneiden arvosanojen tilastodataa? Alkoi mietityttämään, että mihin kohtaa gaussin käyrää sitä itse päätyy.

#AMK #YAMK #MasterTutkinto #arvosanat #opiskeluhommat

Nyt olis sellainen tilanne, että YAMK opinnoista on enää opinnäytetyö työn alla.

Kaikki (!) muu on tehty ja palautettu, ellen mene hulluuksissani vielä keksimään myöhemmin jotain uutta kurssia itselleni.

Epätodennäköistähän se on, mutta silti varsin mahdollista 😬

#yamk #opiskeluHommat

Ride on! Viimeinen syksy YAMK opintoja edessä ja ensimmäinen oma aikatauluihin ja tekemisten hallintaan liittyvä orientaatio tehtynä.

Opinnäytetyä onkin tässä kivasti jo 1 kk verran myöhässä heti kärkeen, kun ei oikein paukut riittäneet kesällä sen tekemiseen. Onneksi on aika selvät sävelet ja pari viikkoa aikaa aloitella sen kanssa ennen muiden kurssien aloitusta.

#yamk #opiskeluHommat #jatkuvaKehittyminen

On tässä elämässä varmaan jotain kehitystä tapahtunut, kun siinä missä aikoinaan opiskellessa tein vain parhaani nyt opiskellessa voi jo tehdä hyöty-panos analyysiä ja tietää kohtuu hyvin millä työllä ja vaivannäöllä saa mitäkin arvosanoja kursseista.

Ehkä arvosteluperusteet on nykyisin sähköisillä alustoilla paremmin esillä, tai ehkä olen oppinut lukemaan niitä 😄

#yamk #opiskelu #jatkoOpinnnot

(Twitter-tililtämme:) Xamkin kliininen asiantuntija YAMK -koulutuksen opiskelijat tutkivat opinnäytetyössään hoitotyön eettistä kuormitusta ikääntyneiden palveluissa. https://t.co/CPC1BD6xyA #sairaanhoitaja #yamk #xamk #hoitotyö
Kiire kuormittaa vanhustyössä | Sairaanhoitajat

Oona Inkeroinen ja Anna Niemelä, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Kliininen asiantuntija YAMK Hoitotyön eettinen kuormitus ikääntyneiden palveluissa osana Hyvä Veto -hanketta (2022) Linkki…

Sairaanhoitajat

https://www.xamk.fi/tiedotteet/haku-englanninkielienseen-koulutusun-alkaa-4-1/

The spring 2023 joint application for higher education in English is running from 4 to 18 January 2023.

Kouvola:
* Digital International Business
* Game Design

Mikkeli:
* Environmental Engineering
* Information Technology
* Wellbeing Management

Kotka:
* Nursing education in English

Online rehabilitation training leading to a higher Bachelor of Arts degree is also part of the application round.

#LearnInEnglish #education #AMK #YAMK #Xamk

https://www.xamk.fi/tiedotteet/haku-englanninkieliseen-koulutukseen-alkaa-4-1/

Korkeakoulujen kevään 2023 yhteishaun englanninkieliseen koulutukseen on käynnissä 4.-18.1.2023.

Kouvola:
* Digital International Business
* Game Design

Mikkeli:
* Environmental Engineering
* Information Technology
* Wellbeing Management

Kotka:
* Englanninkielinen sairaanhoitajakoulutus

Lisäksi haussa myös verkossa järjestettävä, ylempään AMK-tutkintoon johtava kuntoutuksen koulutus.

#OpiEnglanniksi #koulutus #koulutushaku #AMK #YAMK #Xamk

Haku englanninkieliseen koulutukseen alkaa 4.1. - Xamk

Korkeakoulujen kevään 2023 yhteishaun ensimmäinen vaihe, haku englanninkieliseen koulutukseen, on käynnissä 4.-18.1.2023. Xamkissa on tarjolla AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta. Aloituspaikkoja koulutuksiin on yhteensä 217. Opinnot alkavat syksyllä 2023. Kouvolassa voi opiskella AMK-tutkinnon englanniksi kansainvälisen liiketalouden (Digital International Business) sekä pelisuunnittelun (Game Design) koulutuksissa. Mikkelissä tarjolla on ympäristöteknologian insinöörikoulutus (Environmental Engineering), tietotekniikan (Information Technology) … Continued

Xamk
OMG! Jätin just ylemmän amkin opinnäytetyön arviointiin, maltillisen 6 kuukauden prokrastinaation jälkeen. Valmistuminen siintäisi joulukuun lopussa, ja musta tulis Master of Engineering! ✌😎
#yamk
#hamk
#prokrastinaatio
Palautin illalla opintoihini liittyvän suhteellisen laajan henkilöstöjohtamisen kehittämistehtävän. Olen usein sanonut, että esihenkilöksi en halua. Mutta mitä, jos henkilöstöjohtaminen alkanut kiinnostelemaan, varsinkin johtamisen kehittäminen..? #yamk #johtaminen
Apua! Mä sain opiskelupaikan! Kääk! #YAMK #MBA