lokatziTitelbild von Harold S. de Lay für
Weird Tales, January 1941
u.a. mit "Dragon Moon" von Henry Kuttner
(archive.org)
#fantasy #sciencefiction #WeirdTales #HenryKuttner #HaroldSdeLay
Innen-Illustration von Hannes Bok für
"Dragon Moon" von Henry Kuttner
aus Weird Tales, January 1941
(archive.org)
#fantasy #sciencefiction #WeirdTales #HenryKuttner #HannesBok
Innen-Illustration von Hannes Bok für
"Dragon Moon" von Henry Kuttner
aus Weird Tales, January 1941
(archive.org)
#fantasy #sciencefiction #WeirdTales #HenryKuttner #HannesBok
Titelbild von Margaret Brundage für
Weird Tales, June 1936
u.a. mit "The Grinning Ghoul" von Robert Bloch
(archive.org)
Innen-Illustration von Virgil Finlay für
"The Grinning Ghoul" von Robert Bloch
aus Weird Tales, June 1936
(archive.org)
WaltWeird Tales, March 1923, Volume 1, Number 1. Cover art by R.R. Epperly (Richard Ruh Epperly). Published by Rural Publishing Corporation, Chicago. Price: 25 cents. The debut issue of the pulp magazine subtitled "The Unique Magazine."
#Literature #SciFi #ScienceFiction #books #bookstodon #coverart #WeirdTales
@books @scifi @Scifiart @sciencefiction
The Ghost Monk
Of Bookish ThingsThe King in Old Yeller
😱
"He loved the wild solitudes with a kind of romantic passion that amounted almost to an obsession. The life of the backwoods fascinated him - whence, doubtless, his surpassing efficiency in dealing with their mysteries."
- Algernon Blackwood, 'The Wendigo'
#BookWormSat #weirdtales #Canada
HarmitonRunoudesta palanen...
Luen tällä hetkellä Willard M. Oliverin uutta elämänkertaa Robert E. Howardista (1906-1936), joka sattuu olemaan itselle yksi lempikirjailijoita. (Omaan kirjalliseen tyyliin onkin kirjailijalta iskostunut, että tarinoissa ei jäädä vatuloimaan.)
The Life and Times of a Texas Author on pieteetillä tehty ja pelkät viitteet syövät kirjasta lähemmäs 150 sivua. Elämänkerta ei jää paikallishistoriikiksi, vaan syväluotaa laajemmin kirjallisuutta Howardin elinaikana ja Weird Tales käydään myös pala palalta syvällisesti läpi.
Mielenkiintoinen yksityiskohta kiinnitti tänään huomion, kun oli kyse runoudesta 1920-luvulla. Nähtävästi ihmisillä oli tapana painaa runoja mieleen ja niitä illallisen jälkeen yhdessä lausuttiin ulkomuistista.
Vapaa runomitta teki tuloaan, ja joku sitten kirjoittikin 20-luvulla, että runous suuren yleisön harrastuksena alkaa olla vähenemässä. Onhan toki vapaamitallisia runoja paljon vaikeampi muistaa kuin mittaan sidottuja.
Oli myös hyvää pohdintaa siitä, miten kirjailijan kirjoittamiseen vaikuttaa, jos aloittaa runoilijana ja jatkaa proosan parissa. Miten ja millaisilla nyansseilla runous loimuaa proosan taustalla.
Sellaista. Joka tapauksessa hyvin mielenkiintoinen kirja, onneksi on vielä paljon luettavaa! 😁