Tuomo HSähköpostissa odotti tieto ei yhden, vaan peräti kahden käsikirjoituksen hyväksymisistä lehtiinsä. Lisäksi kolmas on nyt tullut virallisesti ulos -- tästä postitan kyllä tapani mukaan, kunhan ehdin. Tällaisia työviikon alkuja lisää, kiitos!
Toiset artikkelit ovat vaikeampia kirjoittaa kuin toiset, mutta kun vaikea juttu vihdoin menee läpi johonkin lehteen, on ilokin moninkertainen. Eilen tuli tuomio yhden vaikean jutun revisiosta. Revisiossahan siis reagoidaan vertaisarvioijien kommentteihin, jotka yleensä vievät juttua parempaan suuntaan, niin nytkin. Vielä on ihan pientä yksityiskohtien viilausta, mutta veikkaan saavani tehtyä ne puolessa tunnissa. Kässäri on nyt kolmannessa lehdessä, edellisessä pääsi jo revisiovaiheeseen, mutta sitten tuli hylsy. Tuntuipa makealta, tuuletin ihan kunnolla.
e.e.varisAkateeminen #työnhaku be like:
Liitä hakemukseen:
- juuri meidän ohjeidemme mukainen tutkimussuunnitelma (5 sivua, englanniksi);
- juuri meidän ohjeidemme mukainen opetusportfolio (5 sivua, hollanniksi);
- oheisten ohjeiden mukaan järjestetty numeroitu, aakkostettu ja värikoodattu julkaisuluettelo (lataa tästä ohjeet PDF-muodossa (5 Gt));
- visiopaperi, jossa kuvaat laitoksemme loistavaa tulevaisuutta (2 sivua, ranskaksi; pidätämme oikeuden arkistoida asiakirjan ja keskustella sen sisällöstä tulevissa laitoskokouksissa, vaikka et tulisi valituksi tehtävään);
- salainen asiakirja, jonka toivotun sisällön paljastamme sinulle unessa 12 tuntia ennen hakudeadlinea, mikäli näemme sinussa riittävää potentiaalia;
- tiivis mutta yksityiskohtainen selonteko siitä, miten kasvattaisit 20 orpolasta väestönsuojassa, josta ei voi poistua 12-36 kuukauteen (tämä ei oletettavasti kuulu työtehtäviisi, mutta odotamme henkilökunnaltamme joustavuutta ja hyvää paineensietokykyä);
- täydellinen verenkuva ja lääkärin todistus siitä, että kykenet tekemään kilpailukykyisiä rahoitushakemuksia myös viidennen asteen työuupumustilassa; sekä
- todistukset kymmenestä merkittävimmästä patentista tai kansainvälisestä palkinnosta.
Syötä liitteiden avainkohdat tiivistetysti myös hakulomakkeelle. Huomaa, että kun painat ”Lähetä” -nappia ensimmäisen kerran, kaikki tietosi häviävät ja joudut täyttämään jokaisen kohdan uudelleen todistaaksesi sitoutuneisuutesi.
Valitettavasti meillä ei ole resursseja (eikä totta puhuen oikein kiinnostustakaan) ottaa yhteyttä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin edetessä tai perustella päätöksiämme kerrassaan mitenkään. The Great Academia giveth and the Great Academia taketh away. YSAn ja Jufon ja Reviewer 2:n nimeen, aamen. #tutkijahommat
eskoKyllä yks kivoista jutuista kirjallisuudentutkimuksen yliopistohommissa on, että saa lukea ja ennen kaikkea lukea uudelleen hemmetes hyviä kirjoja. Tänään käsitellään tämän vuosituhannen fiktion kurssillani Jennifer Eganin upea A Visit from the Goon Squad.
Mulla on tänä vuonna tämmöinen kiva pahvikuusikalenteri, johon lisätään joka päivä uusi lintu tai eläin. Lisäksi on semmoinen vähemmän kiva hylsykalenteri. Jo kolme ”valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut sinun kohdallesi” -viestiä tässä kuussa, ja varmasti ehdin kerätä ainakin pari lisää ennen vuodenvaihdetta! ✨ #joulukalenteri #tutkijahommat
Saimme hienoja uutisia Koneen säätiöltä, eli omatkin työt sitten aikanaan jatkuvat kirjallisuudentutkimuksen peruskysymysten äärellä!
kera @MerjaPolvinen @annaovaska & Samuli Björninen
#Lähilukeminen #KognitiivinenKirjallisuudentutkimus #Enaktivismi #KoneenSaatio #Tutkijahommat
Lähilukeminen enaktiivisena ja ruumiillisena käytäntönä - Koneen Säätiö
Kirjallisuudentutkimuksen ytimessä on 1900-luvun alkupuolelta lähtien ollut lähilukemisena tunnettu huolellinen paneutuminen kaunokirjallisten tekstien kielen ja muodon yksityiskohtiin. Huolimatta lähilukemisen yleisyydestä ei menetelmän määritelmästä ole kuitenkaan täyttä yhteisymmärrystä. Kirjallisuudentutkijat ja -opettajat pohtivat edelleen, miten sovittaa yhteen lähilukeminen analyyttisena käytäntönä ja ne tavat, joilla taidokas lukeminen kytkeytyy lukijoiden ruumiilliseen olemiseen, tunteisiin ja sosiaaliseen ja materiaaliseen ympäristöön. ReadEn-projekti tarkentaa kirjallisuudentutkimuksen käsityksiä lähilukemisesta mielen ruumiillisuutta ja ympäristöllisyyttä korostavan 4E-kognitiotieteen avulla. Kuvaamme lähilukemista enaktiivisena käytäntönä: taidokkaana ruumiillisena toimintana, jossa tutkija-lukija on vuorovaikutuksessa sekä tekstien että tulkintatraditioiden ja muiden tieteellisen tiedon tuottamiseen kehitettyjen rakenteiden kanssa.
Tänään tiedossa makuuni turhan paljon verkossa tapahtuvaa työskentelyä, mutta odotan joka tapauksessa suurella mielenkiinnolla autismitutkimuksen verkostopäivää, johon osallistun. Aiheena autismitutkimuksen hyvät käytänteet.
We had a lively discussion about applying for research funding with some colleagues today. Since this happens to be something I’ve thought about a lot lately (and since I’ve been quite successful at securing personal working grants in the past), I thought I’d share some insights here as well:
👽 Yes, you should do the weird thing!
Oftentimes, I spend ”too much” time on something that is seemingly ”unimportant” - something not related to the topic I’m currently researching. Which probably makes some people think I’m lazy or crazy or both. But then, a few years along, that usually becomes the very thing that makes me an interesting collaborator to a lot of people, precisely because no one else in my professional circle has experience with that thing (why would they??). Sure, some serious literary scholars might look down on you for a few years because you are obsessed with comics or horror, say - but at some point, there might be a time when they need someone who understands how to read images or what rhetoric strategies make the skin crawl. And then you just might be the only person they can call. 👻 Basically: build a diverse enough skillset to be irreplacable, unimitable, and just a little bit unexpected. Research always needs people to map the gaps no one else has noticed or bothered to explore yet.
🕸️ Networks are everything.
And what’s more, I believe the connections need to be genuine. You need to be lucky enough to come across good professors who ACTUALLY believe in you enough to write glowing letters of recommendation. You need to ACTUALLY be curious about your colleagues’ research, in order to learn from them and find the best collaborators. Obviously, it helps if you can find people you think would be fun to work with, and who feel the same way about you. That’s why you gotta frequent conference dinners, coffee hours, and faculty parties - occasions where you can have real, personable conversations with people, rather than just partaking in performative conference interactions. (Also, I’d encourage everyone to approach their colleagues from a place of mutual support, rather than a place of competition. It’s not just good for networking; it’s good for everyone’s mental health. Academia is already tough enough as is - we don’t need to be d*cks about it.)
✒️ The proposal has to sound believable!
And the key there is rewriting. It usually takes me about a year of pondering, reading and constant reframing to get myself from ”hey, something like this might be interesting to study maybe?” to ”look, this innovative project is absolutely necessary to do and here is exactly why”. It’s the latter tone that gets you funded. But it’s difficult to fake - you need to convince yourself before you can convince anyone else, really. And you have to get precise enough about the research question and the implementation plan. It’s almost like a world-building exercise, where all the imaginary pieces (theories, concepts, article ideas, methods, data sets, collaborations, dissemination) build a machine that looks like it would turn on if someone just flipped the funding switch.
🍀 Luck is always a factor!
And meritocracy is fiction, obviously. Every funding call receives a MASS of proposals, many of which are bound to be just as good as yours. And when the margins are so small, any random detail can be fatal. Maybe the reviewer noticed the ONE typo in the whole 40-page application and got annoyed by it. Or maybe you referenced a theorist they don’t personally vibe with. Maybe they had a bad day when they read your application and didn’t really concentrate on it as much as they should have. It’s frustrating and unfair - but it also means that there’s not necessarily anything wrong with the application per se. You might send the same application to 10 calls - and after 9 nos, get that one all-important yes. That’s why I think the luck factor is important to acknowledge - a tsunami of declines might REALLY just be rotten luck sometimes. It doesn’t mean you or your idea are worthless - so, there’s no reason to get too disencouraged.
Being in the application limbo is a wild state of existence, though. Any day you could get an email that might kinda depress you - or change the direction of your whole life. Especially when you apply for things with international mobility, you never know which town/country you’ll find yourself next Xmas. What an adventure, eh?
#researchlife #tutkijahommat #apurahatontutkija #fundingapplications #akatemia
Tieteentekijäpäivän ohjelmassa oli kyllä hyviä puheenvuoroja tieteen vapaudesta ja tutkijoiden mahdollisuudesta vaikuttaa yhteiskuntaan. Mutta ”tutkijoiden hyvinvointi -puheenvuoroihin mulla meinasi palaa käämi, koska niissä taas kerran vastuutettiin painokkaasti työntekijöitä tekemään tunne- ja itsesäätelytyötä, jotta nämä jaksaisivat ad nauseum sellaisia RAKENTEELLISIA ONGELMIA, joihin muka ”ei voi vaikuttaa”. (Herää kysymys, että kuka akateemisiin rakenteisiin sitten voi vaikuttaa, jos eivät akateemisen yhteisön jäsenet.)
Pari esimerkkiä:
🚀Urasuunnittelu lähtee siitä, että tunnistaa oman osaamisensa!” 🚀
Siis onko suomalaisilla postdoceilla herran vuonna 2025 mitään muuta ”urasuunnittelua” kuin kurkottaa joka suuntaan ja ottaa kiinni siitä, mistä suinkin saa? Taitavakin itsensä markkinointi can only get you so far niin pitkään kuin yliopisto-organisaatioilla ei ole rahaa ja tahtoa luoda vakituisia työpaikkoja tai sitoutua työntekijöihinsä muuten pitkäjänteisesti. Ja jos halajaa vaikka professoriksi, niin siihenhän ei riitä EDES se, että saa kaikki muutkin tunnistamaan oman osaamisen, ellei virkojen haltijoita kuole tai eläköidy nopeammin kuin niitä ehditään johdon puolelta lakkauttaa. Tenure track who??
🫂 ”Yhteisön osana jaksaa paremmin!” 🫂
Kyllä varmaan, mutta eihän ainakaan apurahatutkijoilla ja kroonisilla pätkätyöläisillä ole mitään yhteisöä! Kun itse hankittu rahoitus loppuu, joutuu aina sekä fyysisesti että digitaalisesti kaiken ulkopuolelle: työhuone pois, kulkuluvat pois, sähköposti pois, julkiset profiilit yliopiston sivuilta - kaikki pois! Just sillon, kun jää jälleen yhden määräaikaisuuden tai apurahan päätyttyä tyhjän päälle ja yhteisöä tarvitsisi kaikkein eniten, sellaiseen ei ole pääsyä. Itteäni ei ainakaan enää huvita edes yrittää integroitua mihinkään työyhteisöön, kun tietää, että nää samat hylkäämiskokemukset on kuitenkin aina edessä vuoden tai viimeistään parin päästä. Helpompi lähteä, jos ei asetu taloksi.
🌸 ”itselleen voi tuottaa merkityksellisyyden kokemuksia listaamalla 21 päivän ajan 3 asiaa, joista on kiitollinen” 🌸
Tää on ihan totta - ja hyvin vastaava kiitollisuusharjoitus on ollut osa myös omaa meditaatiorutiiniani jo vuosia. Eli mulla ei oo mitään tämmösiä harjoituksia vastaan. MUTTA tässä ois esim. tää yks ilmastokriisi joka saa mut - kaikista harjoituksista huolimatta - tuntemaan, että mun työ on parhaimmillaankin vaan Titanicin kansituolien uudelleen järjestelyä. Jos halutaan kerran puhua merkityksellisyydestä, milloin ollaan valmiita puhumaan siitä, että tätä menoa tulevaisuutta ei ehkä vain ole? Ei ainakaan demokraattisessa sivistys/hyvinvointiyhteiskunnassa. Siis en ainakaan muista Mad Maxista yhtään hahmoa, joka ois ollu kirjallisuudentutkija…?
Opiskelija kävi toimistollani kysymässä jotain. Minulla oli tyypilliseen tapaan musiikkia soimassa (instrumentaalista konemusaa, kuten aika usein viime kuukausina).
"Onko tutkijan työ tällaista, että voi istua päivät musiikkia kuunnellen?" opiskelija kysyi.
"Riippuu päivästä", vastasin.
Oletan, että hän ymmärsi, että kyllä minä hommiakin teen musankuuntelun lomassa.