Matkakuumetta uhkaa pukata, kun huomenna on lähtö Kreikkaan, Symin saarelle.
Ihastuin siihen muutama vuosi sitten, kun kävimme @Turre :n kanssa päiväreissulla siellä Rodokselta käsin. Nytkin lento on Rodokselle, josta matka jatkuu laivalla Symille.
Mä olen noin 7-vuotiaasta asti ollut rakastunut Kreikkaan. Kävin silloin Kreetalla ja Knossoksen palatsi lumosi täysin. Olen varma, että osa kirjailijuudestani raotti jo siinä vaiheessa toista silmäänsä, vaikken sitä itse ymmärtänytkään vielä silloin.
Kävin lapsena, alakoululaisena, vielä kahdesti Kreikassa ja sitten seuraavan kerran vasta häämatkalla 27-vuotiaana – niin ikään sekin Kreetalla.
Nykyisin matkustan yksin, koska reissut ovat vahvasti kirjoittamiseen liittyviä. Ammennan yhä paljon Kreikasta, vaikkei se näykään aina niin ilmeisesti. Tosin oli hienoa, kun yhdestä kässäristäni kirjoituskurssilla yksi henkilö bongasi sen kreikkalaisuuden, vaikka siihen ei mitään suoria viittauksia olekaan. Fiilistelen sitä onnistumista edelleen!
En ole rantalomailija lainkaan, vaan enemmän raunio- ja museonuusku. Päiväni kuluvat jossakin satamatavernassa kirjoittaessa ja taukojumppana jokin lähistöllä oleva kulttuurikohde. Kokopäiväretket ovat sitten vielä erikseen, jos sellaisia on tarjolla. Näillä näkymin Symillä ei ole, mutta se selviää paremmin paikanpäällä.
Kirjoitan reissussa aina raakaversioita. Editointi tapahtuu kotona. Edellinen reissu viime syksynä oli huikea kirjoittamisen kannalta – yli 20 000 sanaa kahden viikon aikana (sis. matkapäivät). Arkioloissa minulle 1000 sanaa kirjoituspäivässä on varsin hyvä.
Poden lentomatkustamisesta vähän huonoa omatuntoa, kuten moni muukin. Olisi joskus kiva matkustaa Kreikkaan maatapitkin, mutta ainakaan toistaiseksi se ei monestakaan syystä ole vaihtoehto.
Matkailu / turismi on muutenkin vähän kaksijakoinen juttu. Toisaalta se on ympäristölle ja paikalliselle kulttuurille hirveän kuluttavaa, toisaalta se on kuitenkin monelle maalle, kuten Kreikalle, merkittävä elinkeino.
Viime kerralla olin viikon Paroksella ja viikon Santorinilla. Santorini never again. Siinä näkyi se turismi kaikkein karuimmillaan. Edes Rodos ei ollut niin järkyttävä kokemus. Oli ahdasta, tuotteistettua, hiton kallista, turistit käyttäytyivät kuin maailmanomistajat... Hyi helkkari. Paros oli huomattavasti kreikkalaisarkisempi kokemus.
Pyrin joka reissulla katsomaan uutta saarta, joita Kreikassa riittää. Olen pienten kylien ystävä, viihdyn parhaiten meren äärellä, vaikka en rantaihminen olekaan. Mikään ei ole niin tunnelmallinen kuin pieni kreikkalaissatama auringonlaskun aikoihin. Rakastan sitä.
...
Mun piti olla pakkaamassa, eikä täällä tuuttailemassa. Noh...
#matkailu #Kreikka #turismi #kirjailijanelamaa #kirjoittaminen