Aika jännä tärkeysjärjestys. Kun sain Belgian kansalaisuuden, heitä ei kiinnostanut tulot ollenkaan (tosin täälläkin se on muuttumassa koska oikeistohallitus).
Sen sijaan belgialaiseen yhteiskuntaan integroituminen oli ykköskysymys kielitaidon ohella. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011561615.html #kansalaisuus
Eduskunta päätti: Tuilla elävä ei saa Suomen kansalaisuutta

Edellytykset kansalaisuuden saamiseksi eivät vastaisuudessa täyty, jos hakija elää toimeentulotuella tai on turvautunut työttömyystukeen tai toimeentulotukeen yli kolmen kuukauden ajan kahden vuoden aikana.

Helsingin Sanomat
Nuori nainen säilytti kansalaisuutensa – kirje Digi- ja väestötietovirastolta yllätti

Ulkomailta adoptoitu voi menettää Suomen kansalaisuuden, kun hänestä tulee aikuinen. Nuori nainen sai odottamattoman kirjeen elokuussa.

Suomenkuvalehti.fi

Olen asunut Suomessa 9 vuotta. Minulla on pysyvä lupa, puhun suomea, olen ollut ehdolla kuntavaaleissa ja saanut 35 ääntä. Silti en ole saanut kansalaisuutta, koska YKI-tulokseni ei vielä riittänyt.

Uskon, että kotoutuminen on muutakin kuin testi – se on osallistumista, vastuuta ja halua olla osa tätä yhteiskuntaa.

Lähetin viestin viranomaisille ja pyydän harkintaa. Haluan rakentaa tulevaisuuden täällä – kansalaisena.

#Kansalaisuus #Suomi #Yhdenvertaisuus #maahanmuuttajat #finland

En ole rasisti, mutta kyllä pitää itäraja pitää kiinni.

En ole rasisti, mutta ei kyllä pidä kaksoiskansalaisuuksia enää hyväksyä.

#EnOleRasistiMutta #presidentinvaalit #presidentinvaalit2024 #arvot #rasismi #rasisti #Haavisto #vihreät #politiikka #yhteiskunta #itäraja #kaksoiskansalaisuus #kansalaisuus #Venäjä

Tein Ylen testin, että olenko sittenkään suomalainen, ja sain tuloksen, mikä ei yllätä - yhtään:

Olen henkisesti tanskalainen.

Tämä ei parikäät vuotta maassa aktiivisesti käyneen ja sikäläisten kanssa töitä tehneelle ollut yllätys.

Jeg elsker #Danmark!

#Suomi #suomalaisuus #kansalaisuus #Tanska #tanskalaisuus #itsenäisyyspäivä #itsenäisyys

https://yle.fi/a/74-20063456

Oletko tietämättäsi sydämeltäsi ruotsalainen tai britti – Ylen testi paljastaa henkisen kotimaasi

Onko sinusta aina tuntunut, että mieltymyksesi elämässä eivät osu yksiin keskivertosuomalaisen kanssa? Nyt voit testata, oletko sittenkään henkisesti suomalainen!

Yle Uutiset

Puhelimessani muistiinpano: "Käy läpi Ruotsin 1772 Hallitusmuoto" 😃

https://www.histdoc.net/historia/su1772_1.html
#kansalaisuus #ulkomaalaiset #tutkimus #historia

HE 15/1919: Laki ulkomaalaisen ottamisesta Suomen kansalaiseksi.

Ehdot.

#maahanmuutto #kansalaisuus #sukupuoli #historia #suomi103